Kahdeksaa sujuvan liikkumisen palvelua kokeiltiin Helsingissä – Perille asti -hankkeen avulla kaupungille kokemusta älykkäistä liikkumisen palveluista

Artikkelikuva: Kahdeksaa sujuvan liikkumisen palvelua kokeiltiin Helsingissä – Perille asti -hankkeen avulla kaupungille kokemusta älykkäistä liikkumisen palveluista

Helsingin Jätkäsaaressa kokeiltiin muun muassa tilattavia venekuljetuksia, jaettavia tavarapyöriä ja yhteiskuljetusta juniorien futistreeneihin. Futistreenien kuljetukset osoittautuivat niin toimiviksi, että niiden toteuttamiseen julkaistiin ilmainen opas, jonka avulla kaikki seurat voivat vapauttaa vanhemmat aikaavievistä treenikyydeistä.

Keväällä päättyneen kolmivuotisen Perille asti -hankkeen tavoitteena oli kokeilla uusia palveluja ja ratkaisuja, joilla voidaan parantaa liikkumista kaupungissa sekä hankkia kokemusta, palautetta ja liikennedataa suunnittelun tueksi. Hankkeessa etsittiin älykkäitä liikkumisratkaisuja Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla asukkaiden, työssäkäyvien ja matkailijoiden käyttöön. Helsingissä kokeilut tehtiin Jätkäsaaren alueella, josta on muotoutunut älyliikenteen testialusta yrityksille ja asukaskokeilijoille. Kokeilujen toteutuksesta Jätkäsaaressa vastasi Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsinki. 

Futistreenikyyti suoraan koulusta oli menestys – opaskirja nyt kaikkien ladattavissa

Helsingissä toteutettiin yhteensä kahdeksan älykkään liikkumisen kokeilua. Näistä erityisesti peli- ja treenikyyti jäi toimivaksi palvelumalliksi kokeilujakson jälkeen. Helsinkiläinen juniorijalkapalloseura Pallo-Pojat Juniorit ry (PPJ) osallistui kokeiluun, jossa joukkueen lapset haettiin suoraan kouluista minibusseilla harjoituksiin. Palvelu säästi vanhempien aikaa, toi lapsille mielekästä tekemistä iltapäiviin ja lisäsi perheiden yhteistä aikaa iltaisin.  Pelikyytimalli on mahdollista ottaa käyttöön myös muualla hyödyntämällä avointa ja ilmaista opaskirjaa, joka tuotettiin hankkeen aikana. Lataa opaskirja täältä.

Asukkaat aktiivisesti mukana testaamassa

Kokeilut saivat paljon innostunutta palautetta ja kehitysehdotuksia. Vuoden 2018 kokeilut oli suunnattu matkailijoiden liikkumiseen. Tuolloin kokeiltiin ääniopastettuja pyöräreittejä, älyparkkia yhteiskäyttöautoille, “veneiden Uberia” sekä venekuljetusta Jätkäsaaresta Kauppatorille. 

Vuonna 2019 kokeiltiin ekologista kuormapyöräkuljetusta, yhteiskäyttöisten kuormapyörien verkostoa, jaettuja peli- ja treenikyytejä sekä turvallisuuta parantavaa älysuojatietä. Forum Virium Helsinki on toteuttanut jo useita kokeiluohjelmia ja luonut nopeiden kokeilujen mallin, jonka avulla tulevaisuuden kaupunkipalveluja on mahdollista testata matalallakin kynnyksellä ja pienetkin toimijat voivat osallistua. Forum Virium Helsinki osti kokeilut yrityksiltä hankintana ja tarjosi osallistuville yrityksille fasilitointia sekä organisointiapua kokeilujen toteutukseen.

“Nopeat kokeilut ovat hyvä keino testata uusia palveluja, joita ei esimerkiksi ole vielä markkinoilla tai jotka ovat vasta kehitteillä. Kaupunkilaiset pääsevät testaamaan uusia palveluja ensimmäisinä, kaupunki saa arvokasta käyttäjäpalautetta suunnittelun tueksi ja yritykset pääsevät kokeilemaan palvelujaan aidossa kaupunkiympäristössä”, kertoo projektipäällikkö Heli Ponto Forum Virium Helsingistä. 

Perille asti -hankkeen päätyttyä fiksujen liikkumisratkaisujen kokeilutoiminta jatkuu Helsingissä nyt Jätkäsaari Mobility Labissa joka kokoaa yhteen Jätkäsaaren älykkään liikkumisen hankkeet ja asukasyhteistyön. 

Perille asti -hanke sai rahoituksensa Euroopan aluekehitysrahastosta osana 6Aika-strategiaa vuosina 2017–2019. Hankkeen toteuttivat Forum Virium Helsinki, Vantaan kaupunki, Espoo Marketing Oy, Aalto yliopisto, Metropolia ammattikorkeakoulu ja Demos Helsinki.

Perille asti -kokeilut 2019

Perille asti -kokeilut 2018

Forum Virium Helsinki on Helsingin kaupungin innovaatioyksikkö, joka tekee Helsingistä maailman toimivimman älykaupungin yhdessä yritysten, tiedeyhteisön ja kaupunkilaisten kanssa. www.forumvirium.fi

Kuva: Jussi Hellsten, Helsinki Marketing

Lisätietoja

Kuva

Heli Ponto

puh. +358 40 501 5357
heli.ponto(at)forumvirium.fi

Tilaa uutiskirje

Älyratkaisuja kaupungeille, pilotteja yrityksille ja yhteistyömahdollisuuksia tutkimuslaitoksille – kerromme sinulle ensimmäisenä!


Lue myös