FABULOS-hanke tuo robottibussit Pasilaan puolentoista vuoden kehittämistyön jälkeen. Tästä keväästä lähtien kolmea erilaista robottibussiratkaisua testataan aidossa kaupunkiympäristöissä Helsingin lisäksi neljässä eurooppalaisessa kaupungissa. Näiden ilman kuljettajaa toimivien viimeisen kilometrin liikkumispalvelujen erityispiirteitä ja kykyä vastata maantieteellisiin haasteisiin arvioidaan pilottien aikana.

FABULOS-hankkeen esikaupallisen hankinnan viimeisessä vaiheessa robottibussiratkaisuja testataan Suomessa, Virossa, Kreikassa, Alankomaissa ja Norjassa. Testausvaiheeseen osallistuu kolme toimittajakonsortiota, jotka koostuvat viidessä eri maassa toimivista yrityksistä: Sensible4–Shotl (Suomi ja Espanja), Saga (Norja ja Kanada) ja Mobile Civitatem (Viro). Kukin konsortio on saanut hankkeen aikana yli miljoona euroa rahoitusta robottibussiratkaisuidensa kehittämiseen. Testausvaihessa ratkaisujen toimivuus validoidaan.

Pilotoinnilla kunnianhimoiset tavoitteet

FABULOS -projektin tavoitteena on kehittää kokonaisratkaisu, jolla voidaan hallinnoida automatisoituja robottibussilaivueita osana kaupunkien julkisen liikenteen järjestelmiä. Kaupungeille ja joukkoliikennetoimijoille tämä tarjoaa houkuttelevampia, kustannustehokkaampia ja vastuullisempia vaihtoehtoja liikennöintiin. Kaupunkilaiset puolestaan voivat nauttia räätälöidyistä liikkumisratkaisuista, jotka mahdollistavat saumattomat jatkoyhteydet koko joukkoliikenneverkoston alueella.

Itseohjautuvien bussien pilotointi alkoi Helsingissä jo huhtikuussa, mutta matkustajat pääsevät robottibussin kyytiin koronaviruksen aiheuttamista rajoituksista johtuen 9.6.2020 alkaen. Pilotit Norjan Gjesdalissa ja Tallinnassa alkavat kesäkuussa 2020, mutta niiden aloitusta voidaan joutua lykkäämään korona-epidemian rajoitusten vuoksi. Syksyn 2020 aikana käynnistetään kokeilut myös Kreikan Lamiassa ja Alankomaiden Helmondissa sekä aloitetaan uusi pilotointikierros Gjesdalissa. Jokainen toimittajakonsortio vahvistaa robottibussiratkaisujensa toimivuuden testaamalla kahdessa kaupungissa.

”Helsingin tavoitteena on olla maailman toimivin kaupunki. Parhaita mahdollisia kaupunkielämisen olosuhteita tukevat innovaatiot ovat strategiamme ytimessä. Tästä syystä vastuullisten liikennemuotojen tukeminen on kaupungille erittäin tärkeää. Tavoitteisiimme kuuluu miellyttävä ympäristö, hyvä saavutettavuus ja sujuva liikenne sekä ympäristövaikutusten vähentäminen. Mielestäni FABULOS-hanke voi edistää näiden tavoitteiden saavuttamista merkittävästi mahdollistamalla autonomisen julkisen liikenteen tuomat edut”, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Bussin aikataulut löytyvät Reittioppaasta

Robottibussi 29R ajaa arkisin Itä-Pasilassa 9.6. alkaen ja sen reitti kulkee Pasilan aseman, Messukeskuksen ja Ratamestarinkadun välillä. Liikenteen on tarkoitus jatkua 3.7. saakka. Bussin tiedot löytyvät myös HSL:n Reittioppaasta. Katso tarkemmat tiedot täältä.

Ensimmäiset vuorot matkustajien kanssa ajetaan tiistaina 9.6. kello 15.00 ja 15.20. Varsinainen liikenne alkaa keskiviikkona 10.6. ja linjaa liikennöidään arkisin 3.7. saakka lukuun ottamatta juhannusaattoa. Aikataulun mukaisia lähtöjä on kello 8.15-9.35 ja kello 13.40-15.20 välisinä aikoina.

Viisikymmentä päivää kestävän testijakson aikana arvioidaan itseohjautuvien ajoneuvojen ja niiden operointiin vaadittavien järjestelmien toimivuutta, yhteensopivuutta ja turvallisuutta. Jokaisen testijakson jälkeen FABULOS-hankkeen partnerit arvioivat yhteisesti tulokset. Esikaupallisessa hankinnassa ei valita vain yhtä ”voittajaa” vaan kaikkien kolmen konsortion odotetaan tuovan ratkaisunsa markkinoille muutaman vuoden kuluessa, jonka jälkeen ne olisi mahdollista hankkia julkisen hankintamenettelyn kautta.

Robottibussit aloittavat liikennöinnin viidessä Euroopan kaupungissa

Ensimmäinen FABULOS-hankkeen robottibussikokeilu alkoi 14.4.2020 Helsingin Pasilassa. Kolme autonomista ajoneuvoa, mukaanlukien GACHA-robottibussi, kulkevat osittain omalla kaistallaan Pasilan vilkkaan rautatieaseman ohittavaa rengasreittiä. Alueen nopeusrajoitus on 40 km/h. Suurin osa reitistä kulkee muun liikenteen joukossa, ja reitti sisältää automaattiajoneuvoille haastavia kohtia, kuten useita valo-ohjattuja risteyksiä, kaistan ylityksiä, kadunvarsipysäköintiä ja liikenneympyrän. Reitin varrella on kolme bussipysäkkiä, joille robottibussia voi pyytää pysähtymään mobiilisovelluksen avulla.

Pilotointiin osallistuvat robottibussit pystyvät ajamaan itsenäisesti. Normaalin kaupunkiliikenteen seassa ajavia robottibusseja valvotaan ensimmäistä kertaa Euroopassa uudenlaisesta kauko-ohjauskeskuksesta käsin. Poikkeustilanteissa kauko-ohjaaja voi antaa robottibussille luvan tien tukkivan auton tai muun esteen ohittamiseen tai ohjata bussia tarvittaessa.

FABULOS-hankkeen pääasiallinen tavoite on edistää uusien automatisoitujen viimeisen kilometrin ratkaisujen tuomista Euroopan markkinoille. Kun pilotoinnit on saatu päätökseen, kaupungit ja muut hankintatahot voivat käynnistää FABULOS-hankkeen tuloksiin perustuvan julkisen hankintaprojektin vuonna 2021.

Linkit kuvapankkiin ja pilottien kuvauksiin:

https://bit.ly/FABULOS_image_bank
https://fabulos.eu/pilots-in-five-partnering-countries/

 

fabulos.eu

Lisätietoja:
Hankkeen koordinaattori
Renske Martijnse-Hartikka
Forum Virium Helsinki
renske.martijnse-hartikka(at)forumvirium.fi
Puh. +358 (0)40 683 7979

Tekninen projektipäällikkö
Ulla Tikkanen
Forum Virium Helsinki
ulla.tikkanen(at)forumvirium.fi
Puh. +358 (0)41 5261617

 

FABULOS (Future Automated Bus Urban Level Operation System) on tutkimus- ja kehityshanke, jonka tavoitteena on osoittaa itseohjautuvien linja-autojen käyttöön perustuvan viimeisen mailin julkisen liikenteen toteuttamiskelpoisuus osana olemassa olevaa kaupunkialueiden julkista liikennettä. FABULOS-hanke saa rahoitusta Euroopan Unionin Horisontti 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta, ja sen kesto on 1.1.2018–31.3.2021. FABULOS-hankkeella on kumppaneita Virossa, Suomessa, Kreikassa, Alankomaissa, Norjassa ja Portugalissa.

 

Artikkelin kuva: Ruska Tapiovaara/Forum Virium Helsinki

Lisätietoja

Renske Martijnse-Hartikka

Renske Martijnse-Hartikka

EU-projektipäällikkö


#FABULOS
puh. +358 40 683 7979
renske.martijnse-hartikka(at)forumvirium.fi