Jätkäsaari Smart Mobility -hankkeen ylläpitämä popup-demokontti Launchpad on älyliikenteen näytös- ja kokoontumispaikka. Maria 01 -startup-kampuksella sijaitsevan demotilan toimintaa pyörittää Forum Virium Helsingin hankekumppani Metropolia Ammattikorkeakoulu. 

Älykkään liikkumisen ala on saanut uuden kohtaamispaikan. Startup-kampus Maria 01:n pihaan kesäkuussa parkkeerannut Launchpad esittelee alan toimijoita ja toimii tukikohtana esimerkiksi vierailuille. Lisäksi toimintaa voi tilanteiden mukaan laajentaa Maria 01:n tapahtumatiloihin ja piha-alueelle.

”Tämä on toimivaksi havaittu paikka kiinnostaville kohtaamisille. Kesän aikana on pidetty pari demopäivää ja täällä on käynyt useita vierailijaryhmiä. Älykkään liikkumisen toimijat ovat saaneet lupaavia uusia kontakteja”, kertoo Launchpadia ylläpitävän Metropolia Ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Anna-Stina Tähkävuori.

Launchpad palvelee tässä muodossa vähintään lokakuuhun asti. Sen jälkeen toiminta on tarkoitus laajentaa suurempiin ja astetta pysyvämpiin tiloihin. Launchpad on osa useista hankkeista koostuvaa älyliikenteen testialustaa Jätkäsaari Mobility Labia.

Elävää älyliikenteen esittelyä

Kesän aikana Launchpadilla on käynyt vierailijoita niin Euroopasta, Aasiasta kuin Yhdysvalloistakin. Lisäksi kiinnostuneet ohikulkijat ovat päässeet testaamaan erilaisia sähköisiä kulkupelejä ja tutustumaan hankkeessa mukana olevien yritysten toimintaan sekä kuulemaan Helsingin seudun älyliikennekehityksestä. Launchpad-demopäivinä kontilla on ollut useita alan toimijoita esittelemässä palveluitaan ja tuotteitaan.

Lauchpadin käytöstä voi olla yhteydessä Anna-Stina Tähkävuoreen. Tilassa ja sen yhteydessä Maria 01:llä voidaan järjestää ainakin vierailuja sekä muita kohtaamisia. Launchpadissa on nyt esillä useita älyliikennealan hankkeita ja yrityksiä. Lisäksi vierailuja varten yritysten edustajat voivat itse tulla kertomaan toiminnastaan ja tuoda paikalle lisää konkreettista näytettävää. Launchpadia pidetään auki syyskuun ajan arkipäivisin pääsääntöisesti klo 10–16. Tällöin päivystävä puhelinnumero on 044 939 7913.


Anna-Stina Tähkävuori
Projektipäällikkö, Jätkäsaari Smart Mobility
Metropolia Ammattikorkeakoulu

Älykäs liikkuminen -innovaatiokeskittymä
040 670 8525
anna-stina.tahkavuori@metropolia.fi

Seuraa Launchpadia Twitterissä @mobiLAUNCHPAD https://twitter.com/mobiLAUNCHPAD sekä Instagramissa ja Facebookissa nimellä Mobility LAUNCHPAD https://www.facebook.com/mobilitylaunchpad

Forum Virium Helsinki koordinoi Jätkäsaari Smart Mobility -hanketta, jossa autetaan luomaan älyliikenteestä uutta liiketoimintaa yhdessä hankekumppanien Helsinki Business Hubin ja Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa. Kaksivuotista hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahastosta Uudenmaan liitto.