Työkaluja fiksun kaupungin kehittäjille

Artikkelikuva: Työkaluja fiksun kaupungin kehittäjille

Fiksu kaupunki -hanke kokosi toimivimmat älykkään kaupunkikehittämisen keinot yhteen Tools for Urban Innovators -kokonaisuudeksi, jotta muut kaupunkikehittäjät voivat hyötyä Helsingissä saaduista opeista.  

Tools for Urban Innovators -kokonaisuus sisältää konkreettisia työkaluja, joita Forum Virium Helsinki on kumppaneineen kehittänyt Fiksu Kalasatama -hankkeen aikana vuodesta 2013 alkaen. Esiteltyjä työkaluja on kehitetty Kalasataman alueella, jonne rakentui hankkeen aikana mallialue  älykaupungista. Kalasatamassa on hyödynnetty viimeisintä teknologiaa ja kehitetty yhdessä asukkaiden kanssa uusia palveluita ja toimintatapoja.

Kymmenen vuoden aikana Kalasatamasta kehittyi myös fiksun kaupunkikehittämisen living lab -menetelmien kehto, jossa uusien palvelujen tarjoajat pääsivät kokeilemaan ratkaisujaan aidossa ympäristössä. Yhteiskehittämistä ja kokeiluja tukivat muotoilulähtöiset menetelmät ja toimintamallit, kaupunkilaisten ja kaupunkisuunnittelijoiden yhteiskäyttötila Urban Lab sekä dataa hyödyntävät digitaaliset työkalut kuten kaupungin digitaalinen kaksonen. 

Monipuolisuutensa ansiosta Fiksun Kalasataman opit sopivatkin erilaisiin projekteihin kuljetusrobotin kokeilemisesta vihreän infrastruktuurin suunnitteluun. Tools for Urban Innovators -kokonaisuudesta löytyy runsaasti käytännön esimerkkejä kokeilukohteista. Erityisen hyvin menetelmät toimivat pienten ja uusien yritysten mukaan ottamiseen, koska toteutukset ovat keveitä ja nopeita, mutta tehdään yhdessä kaupungin kanssa.

Fiksu Kalasatama -hankkeessa kehitetty nopeiden kokeilujen malli (nopeat kokeilut) on nykyisin käytössä monissa suomalaisissa kaupungeissa. 

Helsingissä fiksua kaupunkia kehitetään nyt uusilla alueilla Fiksu kaupunki – Helsinki Innovation Districts -hankkeessa. Parhaat mallit ja yhteiskehittämisen muodot ovat edelleen mukana ja uusia kokeillaan jatkuvasti, Tools for Urban Innovators -kokonaisuutta täydentäen.

Lisätietoa

Lue myös