Telraam-laite on ikkuna lähikadun liikenteeseen – Haemme kymmentä vapaaehtoista testaamaan sensoreita kotonaan

Artikkelikuva: Telraam-laite on ikkuna lähikadun liikenteeseen – Haemme kymmentä vapaaehtoista testaamaan sensoreita kotonaan


Tieto katutilaa käyttävien liikkujien määristä ja kulkutavoista on oleellista, jotta kaupunkia voidaan suunnitella tietopohjaisesti eri kulkumuodot ja -tavat huomioiden. 

Liikenteen laskeminen ei itsessään ole ratkaisu, mutta ajantasaisella ja paremmalla tiedolla saadaan suunnittelun ja päätöksenteon tueksi kestävämpiä ja ihmisläheisempiä ratkaisuja, jotka lopulta parantavat kaupunkien elämänlaatua sekä kestävän liikkuvuuden edistämistä.

Mikä on Telraam ja miten se asennetaan?

Mobility Lab Helsinki -hanke tutkii vuoden 2024 aikana erilaisia uusia tapoja kerätä tietoa eri kulkumuotojen määristä, osuuksista ja nopeuksista Helsingissä. Telraam edustaa tässä kokonaisuudessa uudenlaista joukkoistettua tapaa laskea liikkujien määriä ja tunnistaa kulkumuotojen osuuksia.

Telraam-sensorit ovat noin korttipakan kokoisia laitteita, jotka asennetaan kotona kiinni ikkunan sisäpuolelle mahdollisimman keskelle lasia. Laite toimii usb-c -kaapelilla ja virtalähteellä, jotka voidaan kytkeä kiinni pistorasiaan. 

Lyhyen rekisteröinnin jälkeen laite aloittaa laskennan ja tienkäyttäjien luokittelun tarjoten anonymisoitua tietoa liikennemuodoittain ja -suunnittain 15 minuutin tarkkuudella.

Telraam käyttää koulutettua tekoälyä ja omaa seuranta-algoritmiaan tunnistukseen, luokitteluun ja laskentaan. Laite ei tallenna eikä lähetä eteenpäin tunnistettavia kuvia tai videoita. Telraamin havaitsemien liikkujien luokittelu tapahtuu siis suoraan laitteessa, jonka jälkeen laite lähettää vain 15 minuutin yhteenvedon tietokantaan.

Haemme vapaaehtoisia laitteen testaajia! 

Haemme nyt 10 täysi-ikäistä vapaaehtoista kokeilujoukkolaista testaamaan Telraam-sensoreita kotonaan. 

Käyttäjän tulisi asua 1. kerroksessa niin, että asunnon ikkunasta on kadulle esteetön näkymä.

Laite ei vaadi ylläpitoa asennuksen jälkeen, joten asennuksen jälkeen laitteen voi antaa olla sellaisenaan ikkunassa aina kokeilun loppuun saakka. Valitse sijainti ikkunasta niin, että laite ei ole itsellesi häiriöksi.

Valitsemme vapaaehtoiset testaajat ilmoittautumisjärjestyksessä. Kokeiluun mukaan valituille tarjotaan elokuvaliput testijakson päätyttyä.

Alla esimerkkejä sopivista näkymistä: https://telraam.helpspace-docs.io/article/3/requirements-for-the-installation-of-a-telraam-in-my-window

Vaatimukset ikkunalle/katunäkymälle: 

  1. Kerros: Ikkuna mieluiten ensimmäisessä kerroksessa (+1). Minimikorkeus maanpinnasta on 3 metriä. Mielellään korkeampi.
  2. Maksimietäisyys ikkunasta kadulle on noin 15 metriä.
  3. Minimietäisyys: Telraam ei saa olla liian lähellä tietä. ”Liian lähellä” tarkoittaa sitä, että pakettiauton kokoiset ajoneuvot eivät mahdu kameran näkökenttään. Tämä voi olla tilanne esimerkiksi yksisuuntaisilla kaduilla, joilla ei ole jalkakäytävää kummallakaan puolella, esimerkiksi kadulla, joka on kapeampi kuin 5 metriä.
  4. Esteetön näkymä: ei puita tai pensaita estämään näkökenttää.
  5. Ei risteystä suoraan ikkunan edessä.
  6. Ei pysähtynyttä liikennettä kamerakuvassa. Vältä paikkoja, joissa liikenne on täysin pysähtynyttä yli 30 sekunnin ajan, erityisesti liikennevalojen tai vilkkaiden risteysten läheisyydessä.
  7. Ikkunan tulisi olla kadun suuntaisesti.
  8. Pistorasia lähellä ikkunaa. Telraam tarvitsee verkkovirtaa.

Mittausjakso alkaa 12.6. mittaajille pidettävällä tilaisuudella, jossa opastetaan sensorin asennuksessa. Tämän lisäksi tilaisuudessa jaetaan itse Telraam-laitteet.

Telraam-kokeilu loppuu 14.8. heti kesälomien jälkeen. Noudamme laitteet kotoanne kokeilun loputtua. Toivomme, että voimme laitteen noudon yhteydessä kuvata ikkunasta kadulle kohti lyhyen 15 min videon (ilman ääniä) laitteen laskutarkkuuden todistamiseksi. 

Miten Telraam asennetaan?

Telraamin asennusohjeet (englanniksi): https://telraam.helpspace-docs.io/category/9/installing-telraam-s2

Asennus käydään kohta kohdalta läpi 12.6. tilaisuudessa. Lisätietoja tilaisuudesta alla.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Ilmoita sähköpostitse joko Matiakselle tai Jussille osallistumisestasi Telraam-kokeiluun. Yhteystiedot löydät viestin lopusta. Mainitse viestissä, mille tielle ikkunastasi on näkymä. Älä mainitse tarkkaa osoitettasi.

Järjestämme lyhyen tilaisuuden opastusta ja laitteiden hakua varten 12.6. klo 16–18 Keskustakirjasto Oodissa: Ryhmätila 4 (toinen kerros), Töölönlahdenkatu 4, 00100 Helsinki.

 
Mukavaa kevättä ja tervetuloa kokeilemaan uutta!
 
Telraam-kokeilun yhteisömanagerit

Matias Oikari
matias.oikari@forumvirium.fi
 
Jussi Knuuttila
jussi.knuuttila@forumvirium.fi


Forum Virium Helsingin Kokeilujoukoissa pääset seuraamaan kaupunkitilan hankkeita ja osallistumaan toimintaan. Saat sähköpostiisi tietoa uusista kokeiluista, työpajoista ja tapahtumista. Kokeilujoukkojen toiminta on maksutonta ja vapaaehtoista. Huolehdimme tarkasti tietoturvasta. Voit halutessasi helposti myös poistua ryhmän sähköpostilistalta.

Lisätietoa

Projektipäällikkö Matias Oikari

Matias Oikari
Projektipäällikkö
+358 40 664 8877
matias.oikari@forumvirium.fi

Projektipäällikkö Jussi Knuuttila

Jussi Knuuttila
Projektipäällikkö
+358 40 671 4200
jussi.knuuttila@forumvirium.fi

Lue myös