Kyselytutkimus: helsinkiläiset tarvitsevat lisää tietoa drooneista – käyttökohteet jakavat mielipiteitä

Artikkelikuva: Kyselytutkimus: helsinkiläiset tarvitsevat lisää tietoa drooneista – käyttökohteet jakavat mielipiteitä

Tuore kyselytutkimus osoittaa, että droonien käyttö jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Kaupunkilaiset suhtautuvat vaihtelevasti eri käyttötarkoituksiin ja laskeutumispaikkoihin. Samalla 68 % sanoo tietävänsä drooneista vain vähän tai ei juuri mitään.

Vuoden 2024 aikana tehtyihin dronekyselyihin vastasi kaikkiaan tuhat pääkaupunkiseutulaista. Kysymykset koskivat kaupunki-ilmailun lähtö- ja laskeutumispaikkoja ja käyttötarkoituksia sekä yleistietoutta aiheesta. 

Kyselyn tavoitteena on kartoittaa, miten kaupunkilaiset suhtautuvat drooneihin ja mitä he erilaisista käyttökohteista ajattelevat. Pohjana oli Euroopan unionin rahoittamassa CITYAM-hankkeessa tehty kyselyrunko, joka on käännetty seitsemälle kielelle. Se löytyy tällä hetkellä englanniksi, suomeksi, ruotsiksi, saksaksi, latviaksi, puolaksi ja viroksi. Kaupunkilaisten kaupunki-ilmailuun liittyviä asenteita on aiemmin selvitetty osana aiheen parissa työskennellyttä Airmour-hanketta.

68 %:lla pääkaupunkilaisista vähän tai ei lainkaan tietoa droneista

Tuorein dronekysely osoittaa, että kansalaiset tarvitsisivat lisää tietoa kaupunki-ilmailusta. Suurin osa (lähes 54 %) asukkaista arvioi omaavansa ”vähän tietoa” aiheesta ja lähes neljänneksellä (24,5 %) ei ole ”lainkaan tietoa”. Selvästi eniten vastaajat saivat tietoa kaupunki-ilmailusta median kautta. Vuoden 2024 lopulla 40 % vastanneista kertoi, että heillä oli jonkinlaista henkilökohtaista kokemusta drooneista. 

Nyt julkaistut luvut ovat samankaltaisia kuin vuonna 2023 saadut. Silloin 45 % vastaajista kertoi, että heillä oli hieman tietoa, kun taas 32 % sanoi, etteivät he tienneet kaupunki-ilmailusta paljoa tai mitään.

Huolina yksityisyys, rikollisuus ja eläinten turvallisuus

Kaupunkilaiset suhtautuvat vaihdellen erilaisiin droonien käyttökohteisiin. Uusimmassa kyselyssä ympäristön seuranta saa korkeat arvosanat, ja 53 % pitää sitä ”erittäin hyväksyttävänä”. Kaikkein hyväksytyintä kaupunki-ilmailu on hätätilanteissa, jolloin sitä piti ”erittäin hyväksyttävänä” 64 % vastanneista. Vuonna 2023 peräti 91 % asukkaista suhtautui myönteisesti drooneihin kotinsa lähellä, jos oli kyse hätätilanteesta. Muulloin drooneja nähtiin mieluummin asutuksen ulkopuolella. 

Hyväksynnän rinnalla kysely paljastaa yleisön huolet. Kärjessä ovat rikollisuus ja eläimille koituvat haitat. Uusimmassa kyselyssä ”rikollinen toiminta” oli merkittävä huolenaihe, ja 27,3 % vastaajista ilmaisi olevansa ”erittäin huolissaan”.

Myös ”yksityisyyden loukkaaminen” ja ”datan väärinkäyttö” sijoittuivat eniten huolestuttavien aiheiden joukkoon. Nämä huolenaiheet mukailevat vuoden 2023 kyselyn tuloksia. Silloin 84 % arvelutti mahdolliset yksityisyyden loukkaukset ja lisääntyvä valvonta. Esimerkiksi meluhaitat, ihmisvahingot ja omaisuusvahingot sen sijaan huolettivat selvästi vähemmän. 

Nousu- ja laskeutumispaikat valittava huolellisesti

Kyselyt paljastavat, että eniten kaupunkilaisia mietityttää kaupunki-ilmailun turvallisuus. Suurin osa vastanneista piti tärkeänä, että nousu- ja laskeutumispaikat ovat turvallisia ja sijoitettu muualle kuin asutuksen tai vilkkaan kevyen liikenteen lähelle. 

Teollisuusalueet ja liikerakennusten katot ovat selvästi hyväksytympiä nousu- ja laskeutumispaikkoja kuin keskusta tai asutusalueet. Sen sijaan jalkakäytäviä ja katuinfrastruktuuria (kuten julkisen liikenteen pysäkkejä) on kyselyissä pidetty laajalti sopimattomina lähtöpaikkoina. 

Kaiken kaikkiaan kyselyt osoittavat, että kaupunkilaisilla on vaihtelevia mietteitä drooneista. He haluavat tietää, miksi ja mistä droonit lentävät. 

Kaupunkilaisten mielipiteet turvallisuudesta, hyväksyttävistä käyttötarkoituksista ja sopivista sijainneista ovatkin tärkeitä, kun kaupunki-ilmailu alana kasvaa. Siksi kyselyjä on syytä tehdä jatkossakin. 

Tässä tekstissä mainittujen kyselyjen tulokset kerättiin vuosina 2023 ja 2024. Tänä vuonna Euroopan unionin rahoittama CITYAM-hanke järjestää uuden drone-kyselyn pääkaupunkiseutulaisten asenteiden kartoittamiseksi. Tulokset julkaistaan syksyllä.

Kuva: Vesa Laitinen

Lisätietoa

EU Vanhempi projektipäällikkö Renske Martijnse-Hartikka

Renske Martijnse-Hartikka
EU Vanhempi projektipäällikkö
+358 40 683 7979
renske.martijnse-hartikka@forumvirium.fi

Projektisuunnittelija Zacharoula Syrivli

Zacharoula Syrivli
Projektisuunnittelija
+358 40 544 3800
zacharoula.syrivli@forumvirium.fi

Lue myös