Fiksu Kalasatama houkuttelee ennätysmääriä innovaatioturisteja Helsinkiin

Artikkelikuva: Fiksu Kalasatama houkuttelee ennätysmääriä innovaatioturisteja Helsinkiin

[vc_column]

Fiksusta Kalasatamasta on tullut kansainvälisten innovaatiomatkailijoiden suosikkikohde Helsingissä. 1500 älykaupungeista kiinnostunutta asiantuntijaa on vieraillut alueella viimeisen kahden vuoden aikana.

Vierailijoita on tullut 98 ryhmän mukana ympäri maailmaa, erityisesti Euroopasta ja Aasiasta. Eniten kiinnostusta herättää se, että Kalasataman asukkaista lähes kolmasosa on osallisena kaupunginosansa kehittämisessä.

Kalasatamassa ovat vierailleet muun muassa Saksan valtiopäivät, Singaporen Smart Nation -johtaja, kymmenittäin ranskalaisia älykaupunkiratkaisuja kehittäviä yrityksiä, eteläafrikkalaisia start up -yrittäjiä ja Taiwanin koko innovaatiohallinto ministeriöistä korkeakouluihin ja teknologiayrityksiin.

”Innovaatioturismi on viime vuosina kasvanut ilmiö. Menestyvät valtiot ja kaupungit haluavat uudet teknologiat ja käytännöt palvelemaan omia kansalaisiaan ja talouttaan”, Fiksu Kalasatama -hankkeen ohjelmajohtaja Veera Mustonen kertoo.

Tunti aikaa lisää päivään

Innovaatiomatkailijat etsivät parhaita esimerkkejä älyliikenteestä, fiksuista valaistusratkaisuista ja älykkäästä energiasta. Eteläkorealainen tutkija Soo Min oli tutustumassa Kalasataman älyratkaisuihin syyskuun alussa. Hän kehittää älykaupunkia Jejun saarelle.

“Helsingillä on hyvä maine älykaupunkien kehittäjänä. Kalasatamassa minua kiinnostavat ekologiset ratkaisut ja uuden kaupunginosan rakentaminen vanhan sataman päälle”, hän sanoo.

Fiksu Kalasatama -hanke tekee  rakennettavasta Kalasatamasta älykkään kaupunginosan, jonka digitaaliset palvelut säästävät asukkailta tunnin aikaa päivässä. Hanketta koordinoi Helsingin kaupungin digitaalisia palveluja kehittävä tytäryhtiö Forum Virium Helsinki.

Kolmasosa asukkaista mukana

Kaikkein eniten innovaatiomatkailijoita kiinnostaa Kalasatamassa asukkaiden osallisuus. Kalasataman kolmesta tuhannesta asukkaasta yli 800 ihmistä on osallistunut uusien fiksujen ratkaisujen kehittämiseen.

“Mitä pidemmällä teknologisessa kehityksessä maat ovat, sitä enemmän niitä kiinnostaa kaupunkilaisten osallisuus fiksujen ratkaisujen ja soljuvan arjen kehittämisessä”, Veera Mustonen kertoo.

Lisätietoja:

Veera Mustonen, ohjelmajohtaja
puh. +358 40 508 4022
veera.mustonen(at)forumvirium.fi
@VeeraIMustonen

Lue myös