Minna Torppa Forum Viriumin älyliikenteen ohjelmajohtajaksi

Artikkelikuva: Minna Torppa Forum Viriumin älyliikenteen ohjelmajohtajaksi

Minna Torppa siirtyy vetämään älyliikenteen tiimiä lokakuun alussa. Pekka Koponen jatkaa Forum Viriumissa ja keskittyy liikkumisen dataan ja Helsingin kaupungin digitaaliseen kaksoseen.

Minna, kerro taustastasi. Millaisten asioiden parissa olet työskennellyt Forum Virium Helsingissä?

”Viimeiset kahdeksan vuotta olen työskennellyt 6Aika-strategian parissa. Positio oli todella kiinnostava, siitä näki Suomen kuuden suurimman kaupungin kestävän kaupunkikehittämisen tarpeita ja haasteita, pääsi oppimaan yhteiskehittämisestä ja lukuisista aihepiireistä. Hankkeita ohjelmassa oli kaikkiaan 64, ja teemat vaihtelivat älyliikenteestä oppimiseen, työllisyyden hoitoon ja energia-alaan. Aloitin työt Forum Viriumissa jo vuonna 2009 sote-alan kehitysohjelmassa.”

Minkälaiset tekijät vaikuttavat nyt älykkään liikenteen kehittämiseen Forum Viriumissa?

”Ilmastonmuutos ja energiakriisi luovat suurta painetta löytää ratkaisuja vähäpäästöisempään ja energiatehokkaampaan arkeen. Helsinki tähtää hiilineutraaliuteen vuoteen 2030 mennessä, ja liikenteen ja logistiikan murroksella on osaltaan tärkeä rooli päästöjen vähentämisessä. Uudet teknologiat, data ja digitalisaatio vauhdittavat tavoitteeseen pääsyä. Esimerkiksi ajoneuvot tuottavat runsaasti dataa analyysien ja päätöksenteon tueksi.

Myös käyttäytymisen muutoksella on iso merkitys. Kaupunkilaisten näkökulmasta olennaista on liikkumiseen sujuvuus ja turvallisuus. Totuttujen tapojen ja rutiinien muuttaminen voi olla vaikeaa, mutta sitä voidaan tukea esimerkiksi kehittämällä ratkaisut helppokäyttöisiksi ja kaupunkilaisten arkeen sopiviksi yhdessä heidän kanssaan.”

Mitkä ovat Forum Viriumin älyliikennetiimin vahvuuksia?

”Meillä on huippuasiantunteva porukka, josta löytyy erilaisia koulutustaustoja, osaamisalueita ja kiinnostuksen kohteita. Ja valtavat verkostot eri toimijoiden kanssa.”

Mikä liikkumisen muoto on oma suosikkisi?

”Sähköpyöräilyssä saa mukavan yhdistelmän ripeää etenemistä, raikasta ilmaa ja sopivassa määrin lihasvoiman käyttöä.”

Pekka, jatkat Forum Viriumissa toisessa roolissa, minkälainen se on?

”Keskityn jatkossa liikkumisen dataan ja kaupungin digitaaliseen kaksoseen. Voin asiantuntijan roolissa jatkaa myös kehityshankkeiden linkittämistä toisiinsa ja kansainvälisen yhteistyön ja standardien edistämistä. Nyt voin käyttää laajan kokemukseni ja verkostoni täsmäiskuihin, muurinmurtajahankkeisiin eli viedä esimerkkitoteutusten kautta eteenpäin laajempaa murrosta.

Konseptina digitaalinen kaksonen yhdistää palveluita ja kaupungin toimintoja datan liikkuvuuden kautta ja edistää digitalisaation läpimurtoja liikenteessäkin. Onnistuessaan tämä johtaa parempiin palveluihin ja vaikuttaa jopa kaupunkisuunnitteluun, mikä tuo kipinää omaan tekemiseeni.”

Mitä opit edellisessä roolissasi?

”Uusien asioiden aloittaminen ja tiimien rakentaminen on intohimoni, mutta esimiehenä toimiminen vaatii oman energiansa. Yli kymmenen vuotta yhteistä oppimista erittäin osaavan porukan kanssa on ollut uskomattoman hieno mahdollisuus. Parhaimmillaan viidentoista hengen tiimillä on tehty uraauurtavia kokeiluja ja jouduttu perehtymään hyvin laajasti eri aihealueisiin robottibusseista eurooppalaisten kaupunkien organisaatioihin. Forum Viriumissa työskentely tarkoittaa jatkuvaa oppimista ja kouluttamista, harvassa paikassa maailmallakaan on ollut mahdollisuutta näin laajaan perehtymiseen liikenteen murroksiin liittyen.”

Millaisin mielin siirryt uuteen?

”Olen loputtoman utelias ja nyt kutkuttaa nähdä, miten saan ajettua itselleni tärkeitä asioita eteenpäin asiantuntijan roolissa ilman tiimiä, jota ohjata. Ratkaisu tuntuu hyvältä, koska liian leveän viuhkan hallitseminen on kuormittanut, ja nyt avautuu mahdollisuus keskittyä ja syventyä. Olen ylpeä tiimistä ja sen osaamisesta, joten nyt on sopiva hetki siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Uusi rooli tuo uutta virtaa ja intoa.”

Lisätietoa

Ohjelmajohtaja, Älykäs liikenne Minna Torppa

Minna Torppa
Ohjelmajohtaja, Älykäs liikenne
+358 40 556 2125
minna.torppa@forumvirium.fi

Vanhempi asiantuntija Pekka Koponen

Pekka Koponen
Vanhempi asiantuntija
+358 40 501 7114
pekka.koponen@forumvirium.fi

Lue myös