Kuka olet, mistä tulet ja mitä töitä olet tehnyt?
”Olen Matias Oikari ja olen saapunut Helsinkiin Tampereelta. Taustaltani olen yhteiskuntatieteilijä ja aikaisemmin olen työskennellyt erilaisissa alue- ja kaupunkikehityshankkeissa muun muassa 6Aika-strategian parissa.”
Mitä hanketta tulet tekemään ja roolisi siinä?
”Aloitin helmikuussa projektisuunnittelijana Jätkäsaari Smart Mobility- ja Jätkäsaari Mobility Lab -hankkeissa.”
Mitä odotat pääseväsi näkemään ja tekemään?
”Odotan erityisen paljon pääseväni rakentamaan eri taustoista tulevien ja osaavien ihmisten kanssa Helsingistä houkuttelevaa ja toimivaa alustaa älyliikenteen toimijoille. Odotan myös pääseväni kehittämään omaa osaamistani mielenkiintoisessa työympäristössä.”
Mikä sinua innostaa?
”Yhdessä tekeminen ja uusien asioiden oivaltaminen. Luovat ihmiset ja luovan toiminnan mahdollistavat ympäristöt ovat innostaneet minua aina. Tästä johtunee myös kiinnostukseni kaupunkikehittämistä ja uusia teknologioita kohtaan.”
Mitä teet kun et ole töissä?
”Onnekseni ympäriltäni löytyy mahtavia ihmisiä. Vietän paljon aikaa läheisteni ja ystävieni kanssa. Luonto ja retkeily ovat myös lähellä sydäntäni ja mukavaa vastapainoa kaupungin vilskeelle. Pyöräillessä koen erityistä vapautta.”
Miten haluat kehittää älykaupunkia?
”Ehdottomasti yhdessä kokeillen. Erilaisen osaamisen saattaminen yhteen ja nopeiden kokeilujen mahdollistaminen edesauttavat älykkäiden ratkaisujen syntymistä. Yhdessä kehitetty älykaupunki palvelee parhaiten sekä yrityksiä että asukkaita.”
Mitä osaamista tuot Forum Virium Helsinkiin?
”Aikaisemmasta kokemuksestani alustamaisen kaupunkikehittämisen parista on varmasti hyötyä myös Forum Viriumilla. Lisäksi projektiosaamiseni sekä ymmärrykseni kaupunkitason toimijoista auttavat viemään hankkeita eteenpäin. Olen aikaisemmin työskennellyt myös viestinnän parissa, joten olen mielelläni mukana lisäämässä Forum Viriumin näkyvyyttä.”
Toivotamme Matiaksen lämpimästi tervetulleeksi töihin Forum Viriumiin!
Haluatko sinä mukaan töihin tekemään maailman toimivinta älykaupunkia? Saat tietoa avoimista työpaikoista seuraamalla meitä Twitterissä sekä tilaamalla uutiskirjeemme.