Yrityshautomosta löytyi uusi tapa kartoittaa kaupungin kasvillisuutta. Tekniikka, jolla kerätään puustosta tietoa, syntyi dronen lennättämistä ja lisättyä todellisuutta yhdistelevän Anarky Labsin innovaation pohjalta.
Olin alkukesästä 2020 vierailemassa Metropolian Arabianrannan kampuksella sijaitsevassa yrityshautomossa, Helsinki XR Centerissa, jossa kasvuyrittäjät työskentelevät laajennetun todellisuuden teknologioiden alalla. Vieraillessani tällaisissa paikoissa pyrin aina juttelemaan yrittäjien kanssa, koska hautomoissa syntyy mielenkiintoisia viritelmiä ja yrittäjät yleensä juttelevat mielellään intohimoprojekteistaan.
Tuona päivänä hautomolla oli melko hiljaista pääosin käynnissä olleen koronaepidemian vuoksi. Yhdestä työhuoneesta löytyi kuitenkin kaksi kaveria, joilla oli useampi drone hyllyssään. Koputin lasiseinään ja aloin kysellä heidän projektistaan.
Dronen ohjausta AR-teknologialla
Hannu Lesonen ja Lassi Immonen kertoivat työskentelevänsä lisätyn todellisuuden parissa ja rakentavansa dronejen ohjausjärjestelmää, joka perustuu Microsoftin Hololensin AR-silmikon käyttöön. Droneja ohjattaessa on käytössä VLOS-periaate eli drone pitäisi pystyä visuaalisesti paikantamaan lennätettäessä. Ongelmana on, että yleensä lentäjä pitää leukaa alhaalla tuijottaen ohjainta ja siinä kiinni olevaa näyttöä, joka näyttää dronen kamerasyötteen ja muut tärkeät lentämiseen liittyvät tiedot. Dronen ohjaimen tarkasteleminen yhdistettynä suoran katsekontaktin pitämiseen droneen aiheuttaa pään nytkyttämistä jojomaisesti ylös ja alas, mikä ei ole mukavaa eikä turvallista.
Nopeasti selvisi, että jojoilevan katseen ongelman ratkaisisi tuote, joka siirtäisi AR-silmikon avulla ohjaimessa olevan datan “leijumaan ilmaan” eli helposti näkökenttään saataville. Se parantaisi olennaisesti dronen lennättämisen kokemusta ja turvallisuutta. Vaikutuin parivaljakon ideasta. Yllättäen heidän tekemäänsä koeversiota katsellessani, kävi ilmi jotain omaan projektiini sopivaa, joka voisi olla askel kohti seuraavan tason viherympäristömallinnusta.
Dronet kasvillisuuskartoituksen tueksi?
Olin itse vasta aloittanut teknisenä asiantuntijana Forum Virium Helsingissä. B.Green-projektissa, jossa käsitellään kaupungin vihreää infrastruktuuria, osallistamista sekä siihen liittyviä digitaalisia palveluita. Jotta kaupunkivihreää voisi suunnitella hyvin käytettävyyden, esteettisyyden ja ekologisuuden näkökulmista, tulisi tietää, mitä kasvillisuutta alueella on jo olemassa ja mitä kasvillisuutta ympäristössä sijaitsee. B.Green-projektissa olemme linjanneet kasvillisuuden kartoituksen tarkkuuden parantamisen tärkeäksi osaksi tekemistämme. Siinä hautomossa seistessäni näin, että Anarky Labsin kehittämä teknologia voisi olla iso askel oikeaan suuntaan.
Kun kaupunkikasvillisuus otetaan mukaan kaupungin mallintamiseen rakennusten, infrastruktuurin ja kaupunkikalusteiden lisäksi, käy ilmi, miten muuttamattomien objektien mallintamisen tarpeet eroavat organismien mallintamisen tarpeista. Kasvillisuus kehittyy jatkuvasti vuoden kierron seurauksena ja vuosien aikana. Kasvillisuuden kasvaessa myös kasvien tuottama ekologinen arvo kehittyy. Näin ollen mallin ajantasaisuus on tärkeää, jotta tulkitsija pystyy arvioimaan todenmukaisesti mallin esittämää kokonaisuutta.
Tämän ajallisen muutoksen osoittaminen kasvillisuusmalleissa vaatii pohjakseen algoritmipohjaista 3D-mallinnusta sekä tapaa rytmittää yhteen kaupunkikasvillisuuden mallinnuselementtejä. Kun vihreää kartoitetaan, tarvitaan siis ainakin kasviyksilön sijainti, lajitieto sekä yksilön koko, jolla kasviyksilön malli voidaan ankkuroida ajallisesti orientoituneeseen kaupunkimalliin. Kaupunkikasvillisuuden digitaalista kartoittamista voidaan tehdä esimerkiksi olemassa olevasta kuvakirjastoista tai pistepilvistä, ammattimaastokartoitustyökaluilla tai vaikkapa asiaan vihkiytyneestä sovelluksesta kännykässä. Jokaisella metodilla on omat hyvät puolensa, mutta kaikkea tarpeellista informaatiota ei saa tuotettua yhdellä metodilla saati samalla tarkasti ja edullisesti.
Sijaintitunnisteet avainasemassa
Anarky Labsin ansiosta avautui uusi tapa kartoittaa ympäristöä. Heidän AirHUD-ratkaisunsa tarjoaa mahdollisuuden tiputtaa maastoon virtuaalisia sijaintitunnisteita, jotka sulautuvat lisättynä todellisuutena osaksi käyttäjän kokemaa näkökenttää.
Aloimme ensin pohtia, saisimmeko lisähyötyä, jos korvaisimme markkerit kooltaan muokattavilla puumalleilla. Nopeasti alkoi selvitä, että tämä mahdollisuus nähdä virtuaalisia elementtejä osana ympäristöä ja käyttää näitä apuvälineinä ympäristötiedon keräämiseen taipuu moneen. Esimerkiksi dronen sijainnin mukaisesti liikkuva, suoraan alaspäin tähtäävä ”laserosoitin” mahdollistaa epäsuoran puunrungon merkitsemisen maan kohtaamispisteen kanssa. Monesti tätä rungon vääntymistä ei voi havaita kuin aivan rungon läheltä. Virtuaalinen pointteri sen sijaan toimii myös lehvästön läpi. AirHUDilla pystyy tiputtamaan virtuaalisen markkerin puun juuren kohdalle. Käyttäjä pystyy säätämään puun korkeuden ja lajitiedon oikeaksi. Näin päästään nopeasti käsiksi ennennäkemättömän tarkkaan puudatan keräämiseen. Tämä puustosta luotu tieto voidaan sitten viedä kaupunkisuunnittelua tukevaksi materiaaliksi.
Tulevaisuuden visioita
Kun visioidaan tulevaisuuden palveluita, ajatus lähtee nopeasti poimuajoon. On helppo nähdä tulevaisuuteen, jossa ryömivät ja lentävät dronet keräävät jatkuvasti tietoa ympäristöstään. Nämä tiedot syötetään automaattisesti päivittyvään ja jatkuvasti ajantasaiseen digitaaliseen kaksoseen. Tällaiseen visioon on vielä pitkä matka ja sille matkalle mahtuu monta askelta. Jotta voisimme edes haaveilla tällaisen vision toteutumisesta, meidän pitää rakentaa koneen ja ihmisen välistä suhdetta. Ihminen on erinomainen hahmojen tunnistamisessa ja havaintokyvyllämme on merkittävä rooli koneälyn opettamisessa.
Teknologiamme kehittyy niin kovalla vauhdilla, että on joskus vaikea arvostaa, miten taianomaisia keksintöjä saamme käsiimme viikosta toiseen. Kaikkien näiden keksintöjen taustalla on taitavia, intohimoisia ja kekseliäitä yksilöitä, jotka uskaltavat rohkeasti lähteä kokeilemaan ajatuksiaan käytännössä. AirHUD on tästä mainio esimerkki ja tuotteena globaali edelläkävijä. Tätä innovatiivista tuotetta kokeiltuani en voi muuta kuin kummastella, etteikö tätä ole muka ollut aikaisemmin olemassa!
Forum Virium Helsinki kaupungin omistamana innovaatioyhtiönä pyrkii kehittämään Helsinkiä entistä paremmaksi asuinpaikaksi. Samalla se edistää kaupungin toimimista positiivisena ympäristönä innovaativisille yrityksille. Anarky Labsin kehittämien teknologioiden avulla Helsingin kaupunki ottaa askeleita kohti entistä tarkempaa ja laadukaampaa viherympäristön suunnittelua. Tällaisten teknologioiden avulla tuotetaan parempaa kaupunkia kaikille eliöille.
Anarky Labs pitää majaansa tällä hetkellä Maria01-yrityshautomossa ja on kasvanut 10 henkilöä työllistäväksi yritykseksi.
Teksti:
Lauri Lemmenlehti
Tekninen asiantuntija
Forum Virium Helsinki
Kuva: Anarky Labs
Lisätietoa