[vc_column]
Projektipäällikkö Raimo Tengvall tekee Smart Mobility -hankkeessa Jätkäsaareen älykkäiden liikkumisratkaisujen koealueen
Raimo Tengvall, kuka olet, mistä tulet ja mitä töitä olet tehnyt?
”Olen liikennealaa monipuolisesti seurannut, harrastanut ja raportoinut sosiologi. Kotoisin olen jossain määrin sekä Helsingistä että Espoosta, mutta asunut myös muualla Uudellamaalla. Opiskelut ovat Helsingin yliopistosta valtiotieteellisestä. Jo ennen opiskeluja ja opiskelujen aikana tein toimittajan töitä autoilu-, veneily-, ja liikenneaiheista. YLE TV2:n Puskuri-ohjelmaa juonsin ja pyöritin tuottajana kolme vuotta. Liikennealaan olen tutustunut myös digi- ja startup-näkökulmasta perustettuani muutama vuosi sitten pienen ohjelmistofirman.”
Mitä hanketta tulet tekemään ja roolisi siinä?
”Projektipäällikkönä koordinoin Jätkäsaari Smart Mobility -hanketta, joka tehdään yhdessä Helsinki Business Hubin ja Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa. Jätkäsaareen älykkäiden liikkumisratkaisujen testialueen tekevä hanke saa rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta ja jatkuu vuoden 2020 lopulle. Pienet ja keskisuuret yritykset pääsevät tekemään alueella kokeiluita ja saavat monipuolista apua liiketoimintansa kehittämiseen.”
Mitä odotat pääseväsi näkemään ja tekemään?
”Uusien teknologioiden ja palvelujen rynniessä liikennealalle on kutkuttavaa olla tällaisessa polttopisteessä. Jätkäsaaressa on maailman vilkkaimman matkustajasataman eli Helsingin Sataman vilkkain terminaali. Se yhdistää hyvin tiiviisti symbioosissa elävät Suomen ja Viron. Jätkäsaareen myös rakentuu upouusi asukasluvultaan Kallion kokoinen kaupunginosa. Siellä voi asua moderneissa asunnoissa meren äärellä lähes keskellä kaupunkia.
Liikkumisratkaisujen koealueeksi rakentuva ja liikenteeltään intensiivinen alue on sopivasti haastava. Mikäli kokeiluita tekevien yritysten ratkaisut onnistuvat näyttämään kyntensä Jätkäsaaressa, niillä voi olla potentiaalia muuallakin. Odotan mielenkiinnolla työskentelemään hankkeessa muodostuvan kehittäjäyhteisön kanssa.”
Mikä sinua innostaa?
”Yhteistyö, uudet tuttavuudet, asialleen omistautuneet ihmiset, kekseliäisyys, yritteliäisyys, luovuus. Innostun yleisesti ottaen aika helposti. Lisäksi kaikenlaiset kulkupelit ja niillä liikenteessä liikkuminen ovat aina olleet oma juttuni.”
Mitä teet kun et ole töissä?
”Vapaa-aika menee ruuhkavuosityyliin. Paljolti perheen ja pienen pojan kanssa, mutta pyrkien myös näkemään kavereita sekä liikkumaan monipuolisesti salilla, sulkapalloillen ja pyöräillen. Vesillä liikkuminen on ehkä parasta rentoutumista, tapahtui se SUP-laudoilla ja veneillä. Lukemista ja mökkeilyä olisi mukava ehtiä harrastamaan enemmän.”
Miten haluat kehittää älykaupunkia?
”Haluan tehdä älyratkaisuja sellaisiksi, jotka vastaavat yritysten ja erityisesti kaupunkilaisten tarpeisiin. Meillä on kaupunkina ja ihmiskuntana isoja haasteita, jotka määrittävät suuntaa myös liikenneratkaisuihin. Silti vain sellaiset kestävämmän liikkumisen ratkaisut voivat yleistyä, jotka sopivat ihmisille itselleen.”
Mitä osaamista tuot Forum Virium Helsinkiin?
”Olen työskennellyt pitkään journalismin ja autoilun parissa. Tällaista yhdistelmää ei ole täällä monipuolisessa osaajaporukassa vielä nähtykään. Projektipäällikölle sopiva lankojen käsissä pitely taas kuuluu asiaan ja on itsellenikin jo entuudestaan tuttua. Oma-aloitteisuudellani olen saanut aikaan lukuisia asioita, kuten kesä-talviaikavalinnan vaikutusarvion liikenteeseen ja perustanut kolme yritystä. Monia asioita auto- ja liikennealalla nähneenä mukaan on tarttunut myös laaja tuttavaverkosto. Hienoa olla nyt porukassa ja tehtävässä, jossa voi saada konkreettisesti uusia asioita aikaan.”
Toivotamme Raimon lämpimästi tervetulleeksi töihin Forum Viriumiin!