FutureEverything 2015: Missä menet demokratia?

Artikkelikuva: FutureEverything 2015: Missä menet demokratia?

Vuodesta 1995 Future Everything -konferenssi on tutkinut teknologian, yhteiskunnan ja kulttuurin kohtaamispistettä ja osallistunut digitalisaatiosta käytävään keskusteluun. Tänä vuonna Future Everything Festival järjestettiin kahdettakymmenettä kertaa. Yksi tapahtuman puhujista oli Forum Virium Helsingin toimitusjohtaja Jarmo Eskelinen.

Manchesterissa 26.-28.2. järjestetty konferenssi toi yhteen taitelijoita, muotoilijoita, kaupunkiaktivisteja, kaupungin virkamiehiä, teknologian edistäjiä ja liikemiehiä. Ohjelmaan koostui innostavista puheenvuoroista, lukuisista työpajoista, keskusteluista ja muista sessioista.

Konferenssi asetti yleisölleen kysymyksen: ”Missä menet, digitaalinen kulttuurimme?” Tarvitsemmeko muitakin toimintatapoja, kuin avoimuus, paikallisuus ja alhaalta ylös -ajattelu? Mitä tulevien kahdenkymmen vuoden aikana tulee tällä sektorila tapahtumaan, ja mitkä arvot nousevat seuraavaksi pinnalle keskusteluissa?

Yksi festivaalin puhujista oli Forum Virium Helsingin toimitusjohtaja Jarmo Eskelinen. ”Meidän pitää nyt kiinnittää huomiomme avoimuuteen ja kaupunkilaisten reaktiohin ympäristöönsä”, Eskelinen totesi puheenvuorossaan. Katso koko esitys:

FutureEverything 2015: Jarmo Eskelinen from FutureEverything on Vimeo.

Jarmo Eskelinen osallistui myös paneelikeskusteluun kansalaisten osallisuudesta, radikalismista kaupungeissa ja uusien demokraatttisten mallien rakentamisesta. Paneelin kuului Manchesterin kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Sue Murphy, aktivisti Pat Kane, teoreetikko Gabriella Gomez Mont ja Skotlannin itsenäisyysadvokaatti Enric Hidalgo. Katso koko keskustelu:

FutureEverything 2015: Pat Kane / Cllr Sue Murphy / Jarmo Eskelinen / Gabriella Gomez Mont / Enric Hidalgo from FutureEverything on Vimeo.

 

Tapahtuman verkkosivu: http://futureeverything.org/

Lue myös