[vc_column]Helsingissä on tyhjillään tai vajaalla käytöllä miljoonia neliöitä muun muassa erilaisia toimistotiloja, asunto-osakeyhtiöiden tiloja sekä julkisia tiloja samaan aikaan kun tarve erilaisille väliaikaisille tiloille on suuri. Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Tilojen avaaminen kaupunkilaisten käyttöön on osa Helsingin nykyistä strategiaa, jolla se aikoo tulla maailman toimivimmaksi kaupungiksi. Apulaispormestari Nasima Razmyarin mielestä kaupunki on tehnyt hyvän päätöksen avatessaan tiloja kaupunkilaisille.
“Pohdin työssäni päivittäin, miten voisimme parantaa tilojen käyttöä niin liikunnan kuin kulttuurinkin harrastamisen näkökulmasta. Näissä miljoonissa neliöissä on sidottuna valtavasti julkista rahaa. Tehokkaampi tilankäyttö on veroeurojen parempaa käyttöä ja tekee kaupungista elävämmän”, hän sanoo.
“Kaupungin tilat kuuluvat kaupunkilaisten käyttöön. Digitaalisilla palveluilla tilan voi varata helposti muutamalla klikkauksella – se on aitoa innovatiivisuutta!”
Tiloja avaamalla Helsingistä maailman toimivin älykaupunki
REFILL-hanke jakaa tilojen tilapäiskäytöstä opittuja parhaita keinoja eurooppalaiskaupunkien kesken. Helmikuun loppupuolella hankkeessa mukana olevan kymmenen eurooppalaiskaupungin edustajat tapasivat Ateenassa jakaakseen parhaita keinojaan tilojen hyötykäyttöön.
Razmyar edusti Helsinkiä paneelikeskustelussa, jossa pohdittiin miten kaupungit voivat hyötyä tilojen avaamisesta tilapäiskäytölle. Tilapäiskäytöllä tarkoitetaan tyhjien tilojen lyhytaikaista käyttöönottoa. Tyhjillään olevassa tilassa tai alueella voidaan järjestää festivaali tai tapahtuma, jolla aluetta herätellään kaupunkilaisten käyttöön ja asukkaat pääsevät tutustumaan siihen. Näin esimerkiksi Helsingin Yliopiston Tilapioneerit-kurssi on toiminut vanhan Marian sairaalan tiloissa sekä Espoon Kerassa. Tilalle voidaan myös vähitellen kokeillen etsiä uudenlaista käyttötarkoitusta, tai sitä voidaan kunnostaa, kuten esimerkiksi Oranssi Ry on tehnyt Suvilahdessa vanhalle tehdaskiinteistölle ja asuinrakennuksille. Alueilla joissa tiloja ei ole juuri täysin tyhjinä, vaan vajaakäytöllä esimerkiksi iltaisin, voidaan julkisia tiloja avata kaupunkilaisten käyttöön silloin kun sen varsinaiset haltijat eivät tilaa tarvitse.
“Helsinki haluaa olla älykäs kaupunki, mutta myös maailman toimivin kaupunki. DNA:ssamme ovat niin koulutus, innovaatiot kuin osallistuminen. Tilojen avaaminen kaupunkilaisille tukee kaikkia näitä tavoitteita”, Razmyar totesi paneelikeskustelun aluksi.
Panelistit korostivat tilojen avaamisen merkitystä myös alueiden identiteetin ja paikan tunnun luomiselle, sekä sosiaalisten innovaatioiden synnyttämiselle.
Razmyar muistutti myös kaupunkilaisten monenlaisista tarpeista.
“Kun tiloja ajatellaan palveluna, on tärkeää huomioida myös erilaiset käyttäjäryhmät, kuten vähemmistöjen edustajat. Tällä hetkellä monista kaupunkilaisista tuntuu siltä, että tilat eivät ole heitä varten, ja tämä meidän täytyy muuttaa.”
Helsingin älyratkaisut sovellettavissa euroopanlaajuisesti
Helsingissä Joustotilat-hankkeessa on kehitetty malli digitaaliselle palvelulle, jolla tilat voi ottaa omatoimisesti käyttöön älylukkoja hyödyntäen.
“Tiloja avattaessa digitaaliset ratkaisut ovat avainasemassa. Forum Virium näyttää hyvää esimerkkiä, kuinka Helsingistä tehdään älyratkaisujen avulla maailman toimivinta kaupunkia”, Razmyar kertoi yleisölle.
Tyhjien tilojen käyttöä halutaan edistää vahvasti myös muualla Euroopassa. REFILL:in verkostossa on vaihdettu ajatuksia, kokemuksia sekä esimerkkejä toimintatavoista, joilla tilapäiskäyttö valjastetaan kaupungin kehittämiseen. Esimerkkeihin ja oppeihin voi perehtyä REFILL-hankkeen tuottamasta julkaisusarjasta sekä kolmen helsinkiläisen tilaprojektin yhteisestä Tilat avoimiksi -julkaisusta.
Helsingin tilojen jakamiseen kehittämät ratkaisut ovat kiinnostaneet laajasti verkostossa, ja kaupungin digitaalisten palveluiden kehittäjille onkin tullut kyselyitä mallin siirtämisestä muihin eurooppalaisiin kaupunkeihin.
Paneelin jälkeen apulaispormestari on tyytyväinen.
”Tiedon jakaminen eurooppalaisten kollegoiden kanssa on aina antoisaa. Helsingissä luotuja fiksuja ratkaisuja on ilo esitellä kansainvälisesti ja ne ovat sovellettavissa kaupunkeihin ympäri maailman. Tilojen avaamisen myötä uusien tilojen rakentamisen tarve vähenee ja päästöt pienenevät. Samalla kaupungit elävöityvät. Iloisempi ja elävämpi kaupunki on kaikkien etu.”
Helsingin kaupunki on avannut tilojaan Varaamo- ja Stadin tilapankki -palveluissa. Joustotilojen yleistyminen huomioidaan myös kaupunkien kaavoituksessa. Helsingin kaupunki pyrkii tilojen joustavaan käyttöön myös strategiassaan. Pyrkimyksenä on saada muun muassa koulut ja liikuntatilat helposti asukkaiden käyttöön. Joustotilat-hankkeen toteuttivat yhteistyössä Digitaalinen Helsinki -hanke, Flextila-yritys, Setlementtiasunnot, Helsingin kaupunginkirjasto, Helsingin kaupunkiympäristön toimialan rakennetun omaisuuden hallinta ja Forum Viriumin yrityskumppani Elisa.
Forum Virium Helsinki on Helsingin kaupungin innovaatioyksikkö, joka tekee Helsingistä maailman toimivimman älykaupungin yhdessä yritysten, tutkimuslaitosten, asukkaiden ja kaupungin kanssa.
Kuva: Pertti Nisonen / Helsingin kaupungin aineistopankki