Pasilassa kokeillaan uudenlaista opastusta

Artikkelikuva: Pasilassa kokeillaan uudenlaista opastusta

Älykkään opastamisen ratkaisuja kokeillaan Pasilassa, jossa reitit ja kulkuväylät muuttuvat jatkuvasti rakennustöiden vuoksi. Kokeilut ovat osa Takaisin reitille- kokeiluohjelmaa.

Pasilassa kokeillaan alkuvuodesta 2023 jalankulkijoille ja pyöräilijöille suunnattuja ulko- ja sisätilojen opastusratkaisuja. Kokeiluilla kerätään tietoa uudenlaisista ja innovatiivista älykkäistä opasteista, jotka sopivat erityisesti muuttuvaan ja rakentuvaan kaupunkiympäristöön. 

Kokeilut ovat osa Fiksu kaupunki -hankkeen Takaisin reitille -kokeiluohjelmaa, jonka kokeiluhausta kaupungin asiantuntijat ja Fiksu kaupunki -tiimi valitsivat Pasilaan sopivimmat ratkaisut, jotka palvelevat myös ohjelmassa mukana olevan Mall of Triplan tarpeita. 

Ääniopasteita alueelle tuottaa älykkäisiin liikenneturvallisuusratkaisuihin erikoistunut Innotrafik. Innotrafikin opasteet ohjaavat äänellä ihmisiä oikealle reitille. Palvelua testataan erityisen haastaviksi todetuissa paikoissa Pasilan alueella. Ääniopasteilla on mahdollisuus erottua kylttien täyteisestä ympäristöstä ja tarjota uudenlaista opastusta.

Proximi.ion digitaalinen kartta ja Mall of Triplaan asennettava kosketusnäyttö puolestaan tukevat liikkumista kauppakeskuksessa ja sen ympäristössä. Kosketusnäytöltä kaupunkilainen voi QR-koodin avulla tallentaa tarvitsemansa reitin puhelimeensa ja löytää perille. Proximi.io:n palvelussa voidaan huomioida liikkumisen monet muodot kuten kävely, pyöräily, lastenrattaat ja mahdolliset esteettömyystarpeet. 

“Odotan innolla, millaisia kokemuksia ja havaintoja Takaisin reitille -kokeiluista saadaan ja nostavatko kokeilut esiin uusia innovaatioita ja teknologioita sujuvaan reititykseen kaupunkiympäristössä”, kuvailee Helsingin kaupungin projektinjohtaja Päivi Ahlroos.

”Mielenkiinnolla odotan uudenlaisia älykkään opastamisen ratkaisuja Innotrafikin ja Proximi.ion kokeiluista. Meille on erityisen tärkeää mahdollistaa esteetön liikkuminen ja helpottaa asiakkaiden liikkumista Mall of Triplassa,” kertoo Mall of Triplan kauppakeskuspäälllikkö Hanna Heikkinen.

Kuva: Lauri Rotko / Helsingin kaupungin kuvapankki

Tilaa uutiskirje – älykaupunkiuutiset suoraan sähköpostiisi!

Haluatko pysyä ajan tasalla tulevaisuuden kaupunkiratkaisuista ja saada ensimmäisenä tiedon avautuvista kokeiluhauista ja innovaatiokilpailuista? Tilaa kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä uutiskirjeemme!

Hidden
Hidden
Nimi(Pakollinen)
Annan suostumuksen henkilötietojen käsittelyn(Pakollinen)
Olen lukenut Forum Virium Helsingin tietosuojaselosteen ja annan suostumuksen henkilötietojeni käsittelyyn sen mukaisesti. Noudatamme henkilötietojen käsittelyssä yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR).

Lue myös