Projektiesittely ---

AiRMOUR-hanke valjasti droonit osaksi ensihoitoa

Artikkelikuva: Projektiesittely

Liikenne on hitaasti mutta varmasti laajentumassa kohti kolmatta ulottuvuutta – ilmatilaa. AiRMOUR oli tutkimus- ja innovaatioprojekti, joka edisti kestävän kaupunki-ilmailun mahdollistamista kaupunkiolosuhteissa ensihoito- ja lääkintäpalvelujen kautta. Projekti kesti vuoden 2021 tammikuusta vuoden 2023 joulukuuhun.

Droonien lupaavan aika- ja kustannussäästöpotentiaalin innoittamana EU:n rahoittama AiRMOUR-projekti keskittyi tutkimaan ja vahvistamaan uusia konsepteja yhdellä kaupunki-ilmailun (Urban Air Mobility, UAM) keskeisimmistä ja nopeimmin kehittyvistä sovelluskohteista, eli ensihoidossa.

AiRMOUR-projektin puitteissa kiireellisiin lääkintätehtäviin käytettäviä ilma-aluksia testattiin käytännön demonstraatioissa Norjan Stavangerissa, Helsingissä sekä Kasselin kaupungissa Nord-Hessenin alueella Saksassa.Kuten kaikkien uusien teknologioiden kohdalla, myös kaupunki-ilmailun saralla oli ratkaistavana – ja on edelleen – tekniikkaan, sääntelyyn ja yleiseen hyväksyntään liittyviä haasteita.

Edistyneempää kaupunki-ilmailuosaamista

Kaupunkien tulisi nyt ottaa ilmaliikenne osaksi kaupunkisuunnittelun prosesseja. Tähän ne tarvitsevat luotettavaa tietoa, enemmän osaamista ja parempia työkaluja. AiRMOUR edisti huomattavasti ymmärrystä lähitulevaisuuden toimenpiteistä, joita vaaditaan kaupunkien lisäksi myös alan eri toimijoilta, päätöksentekijöiltä, tutkijoilta ja yrityssektorilta kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi kaupunkiemme alailmatilassa.

AiRMOUR-projektissa tutkittiin ensihoidon UAM-liiketoimintamalleja sekä yritysten että julkisen sektorin ja lääkintäpalvelujen näkökulmista. Lisäksi projektissa perehdyttiin kyberturvallisuuteen, tietoturva-asioihin, visuaaliseen saasteeseen, meluun, maariskeihin ja laskeutumisalueiden hallintaan, elinkaarianalyysiin, ilmariskeihin ja tukiteknologioihin. Erityisesti kuntien kannalta keskeisiä tutkimusaiheita olivat kaupunki-ilmailun tuominen osaksi olemassa olevia linjauksia sekä lisäksi yleisen hyväksynnän kartoittaminen ja koulutussuunnitelman kehittäminen.

Projektin keskeisimmät tulokset olivat:

  • Kaupunki-ilmailuopas erityisesti kaupungeille, mutta myös alan toimijoille ja muille sidosryhmille
  • Euroopan toiseksi suurin yleisen hyväksynnän tietojoukko, jossa on vastaukset lähes 2 500:lta kyselyyn osallistuneelta
  • Laaja-alainen kaupunki-ilmailukoulutuspaketti yhteistyössä Eurocontrolin kanssa sisältäen kolme verkkokurssia ja kaksi lähiopetuksena järjestettävää masterclassia
  • UAM GIS -työkalu kaupunkisuunnittelijoille
  • elinkaarianalyysimalli UAM-palvelun hiilijalanjäljen laskemiseen
  • valikoima liiketoimintamalleja ensihoidolle
  • esittelylennot ja Roadshow kolmella eri paikkakunnalla.

Kaikki AiRMOUR-projektin tulokset on käyty läpi ja testattu kaupunkien sekä tulokset toisintavien tahojen toimesta. Projektin keskeisimpänä vaikutuksena onkin ollut kaupunki-ilmailun osaamisen lisääntyminen julkisella sektorilla ja niiden paikallisten vastuuryhmien keskuudessa, jotka päättävät julkisesta liikenteestä, energiasta, innovaatioista ja rahoituksesta.

AiRMOUR-konsortio ja siihen kuuluvat tutkimuslaitokset, kansalliset ilmailuviranomaiset, droonioperaattorit, alueelliset ja paikalliset viranomaiset sekä ensihoidon palveluntarjoajat ovat merkittävästi edistäneet droonipalvelujen käyttöä ensihoidossa vuosien 2021 ja 2023 välillä.

Forum Virium Helsingin rooli

Forum Virium Helsinki toimi projektissa tiedonlevittämisen, viestinnän ja hyödyntämisen työkokonaisuuden johtajana. Rooliin kuului muun muassa tietoisuuden kasvattaminen projektista ja sen etenemisestä, tulosten edistäminen, yhteistyö muiden eurooppalaisten saman aihepiirin projektien kanssa, suuren loppukonferenssin järjestäminen, houkuttelevien materiaalien luominen (sisältäen esim. neljä projektivideota), hankkeen tuloksia testanneen ja todentaneen kaupunkiryhmän koordinointi sekä kansainvälisen neuvottelukunnan perustaminen ja hallinnointi.

Lisäksi Forum Virium Helsingillä oli keskeinen rooli tutkimuksen todentamisessa suorittamalla testilentoja Helsingissä. Huhtikuussa 2023 suoritettiin onnistunut testilento, jossa pienikokoinen drooni kuljetti injektiokynän Kaivopuistosta Suomenlinnassa sijaitsevalle lavastetulle onnettomuuspaikalle. Seuraavana päivänä matkustajadroonia ja pienempää kuljetusdroonia esiteltiin Roadshowssa FinnHEMS-tukikohdassa Vantaan lentokentällä. FinnHEMS vastaa lääkärihelikopteritoiminnasta koko Suomessa. Roadshow tarjosi lääkintähenkilökunnalle ja helikopterilentäjille mahdollisuuden istua matkustajadrooonissa ja oppia, kuinka niistä voidaan saada toimiva osa helikopterikalustoa.

Seuraavana päivänä Roadshow siirtyi Helsingin keskustaan Kansalaistorille. Tällä kertaa sen kohdeyleisönä olivat kansalaiset, jotka saivat myös istua matkustajadroonissa, tarkkailla pienempää droonia, katsella projektista kertovia videoita, vastata kyselyihin koskien yleistä hyväksyntää sekä esittää kysymyksiä projektiin osallistujille ja droonioperaattoreille.

Koko projektin kattavan viestintätyön sekä Helsingin testilentojen ja Roadshow-tapahtumien lisäksi Forum Virium Helsinki antoi panoksensa myös projektin muihin työkokonaisuuksiin. Se osallistui skenaarioiden kehittämiseen, riskien tutkimiseen, sopivien laskeutumispaikkojen etsimiseen sekä simulaatioiden suunnitteluun. Tärkeänä tehtävänä oli myös arvioida kaupunki-ilmailun vaikutuksia nykyisiin säädöksiin sekä eri tapoja sisällyttää (tulevaisuuden) droonipalvelut liikennesuunnitteluun ja kaupunkikehitykseen.

Lisäksi Forum Virium tekee työtä yleisen hyväksynnän ja asenteiden eteen asiantuntijahaastatteluiden, kansalaiskyselyjen ja kohderyhmätyöskentelyn kautta. Monen tehtävän kohdalla Forum Virium teki läheistä yhteistyötä esimerkiksi suunnitteluosaston, terveydenhoitopalvelujen ja muiden kaupungin sidosryhmien kanssa.

Hyödyt Helsingille

Kaupungit ovat vain yhtä älykkäitä kuin asukkaansa, minkä vuoksi tiedonvaihto ja koulutus ovat keskeisiä tekijöitä. AiRMOUR auttoi Helsinkiä valmistautumaan mahdolliseen tulevaisuuteen, jossa droonit ovat yhä yleisempiä. Projekti tarjosi kaupungille ja sen kumppaneille tietoa uusista drooniteknologioista ja niiden mahdollisesta asemasta tulevaisuuden kaupungissamme sekä käytännön kokemusta erilaisista ilmaliikenteen skenaarioista.

Kesto

1.1.2021 – 31.12.2023

Rahoitus

Hanketta rahoitti Euroopan unionin tutkimuksen ja innovoinnin Horisontti 2020 -ohjelma avustussopimuksella numero 101006601. Euroopan komissio myönsi AiRMOUR-konsortiolle noin kuuden miljoonan euron rahoituksen, josta Forum Virium Helsingin osuus oli 490 500 euroa.

Kumppanit

VTT (koordinaattori)
Stavanger, Norja
EHang Scandinavia AS, Norja
Forum Virium Helsinki Oy, Suomi
Hochschule Kempten, Saksa
Linköping Universitet, Ruotsi
LuxMobility S.A.R.L., Luxemburg
NORCE Norwegian Research Centre AS, Norja
Regionalmanagement Nordhessen GmbH, Saksa
Robots Expert Oy, Suomi
Luftfartsverket, Ruotsi
Trafikverket, Ruotsi
University Medical Center Groningen, Hollanti

airmour.eu

Forum Virium Helsinki on Helsingin kaupungin innovaatioyksikkö, joka tekee Helsingistä maailman toimivimman älykaupungin yhteistyössä yritysten, tiedeyhteisön ja kaupunkilaisten kanssa.

Kuva

Liity AiRMOUR-projektin postituslistalle

Hidden
Hidden
Nimi(Pakollinen)
Hyväksyn tietojeni tallentamisen(Pakollinen)
Olen lukenut Forum Virium Helsingin tietosuojaselosteen ja hyväksyn että henkilötietojani käsitellään sen mukaisesti. Lyhyesti: noudatamme EU:n GDPR-asetusta ja käsittelemme henkilötietoja huolellisesti.