Forum Virium Helsinki on saanut uuden työntekijän, tervetuloa mukaan!
Noora Suvanto
Noora aloitti Forum Virium Helsingissä harjoittelijana lokakuussa 2014. Koulutukseltaan Noora on valtiotieteiden kandidaatti ja hän opiskelee Helsingin Yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Sivuaineena Noora on lukenut viestintää.
Nooran työnkuvaan kuuluu erilaisten juoksevien asioiden hoitaminen ja avustaminen Street Smart -projektiin liittyvissä tehtävissä. Noora päätyi töihin Forum Virium Helsinkiin yhteistyökumppanin Segmento Oy:n kautta. Aikaisemmin Noora on työskennellyt myös ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen osastolla, joten myös ihmisoikeusasiat ovat lähellä Nooran sydäntä.
Työssä kaikkein kiinnostavinta ovat hyvin vaihtelevat työtehtävät ja tutustuminen erilaisiin projekteihin. Noora on myös oppinut paljon uusien työtehtäviensä parissa. Työilmapiiri Forum Virium Helsingissä on Nooran mielestä hyvin positiivinen ja innostava.
Vapaa-aikana Noora pitää matkustelusta, liikunnasta ja tutustumisesta erilaisiin kulttuureihin.