Uusia kasvoja

Artikkelikuva: Uusia kasvoja

Forum Virium Helsingin tiimi on kasvanut! Tutustu uusiin työntekijöihimme Jaana-Margareetaan, Maijaan ja Samiin.
 

Jaana-Margareeta Bergbom:

Jaana-Margareeta Bergbom aloitti Forum Virium Helsingillä 1.5.2015. Hän on valmistunut hallintotieteiden maisteriksi, laskentatoimi pääaineenaan. Aiemin Jaana-Margareeta on työskennellyt esimerkiksi Ernst & Youngilla ja Accenturella sekä start upeissa. Forum Virium Helsingilä Jaana-Margareeta tulee työskentelemään Silja Peltosen sijaisena hänen äitiyslomansa ajan keskittyen henkilöstöhallintoon.
 
Forum Virium Helsinkiin Jaana-Margareeta päätyi Oikotien ilmoituksen kautta, sillä työnkuva kuulosti vaihtelevalta ja tutulta.
Työssä kiinnostavinta on yhtiön eri projektien sisältö ja mahdollisuus nähdä, miten asiat saadaan implementoitua. Omassa työssään on mukava keskittyä henkilöstön kehittämisen eri osa-alueisiin.
 
Vapaa-aikana Jaana-Margareeta toimii Pelastakaa Lapset ry:n tukivanhempana kolmelle sisarukselle ja remonto ja laajentaa kesämökkiä ihan omin perheen voimin Turun saaristossa. Taiga-koiran kanssa Jaana-Margareeta harrastaa ToKoilua: ”Jos kenelläkään ei ole allergioita, Taiga voi tulla toimistokoiraksi ja rapsutettavaksi. Koiran rapsuttaminenhan alentaa stressiä!”
 
Maija Bergström:
 
Maija Bergström työskentelee hankekoordinaattorina Fiksu Kalasatama -hankkeessa. Hän aloitti työssään 20.4.2015. Kalasataman alueelle kasvava Fiksu Kalasatama on älykkään kaupunkirakentamisen mallialue, Helsingin ”Smart City”. Naapurusto, jossa kokeillaan ja kehitetään uusia urbaaneja palveluita kaupunkilaisille.
 
Maija koordinoi Fiksun Kalasataman Living Lab -toimintaa, kehittäen metodologiaa ja yhteiskehittämisen menetelmiä. Erityisesti Maija tarkastelee asioita asukkaiden osallisuuden näkökulmasta.
 
Koulutukseltaan Maija on sosiaalipsykologi ja hän on erityisesti keskittynyt kaupunki- ja ympäristökysymyksiin. Hän teki pro gradu -tutkielmansa Kalasatamaa koskevista mielikuvista.
 
”Älykkäistä kaupungeista, Living Labeista, kokeilukultturista, uusista kaupungin kehittämisen tavoista ja kaupunkilaislähtöisyydestä tulee jatkuvasti uutta tietoa, tutkimusta ja kiehtovia esimerkkejä. Kaikkea ei voi koskaan tietää, vaan joka päivälle riittää uutta opittavaa. Minulle on tärkeää edistää työlläni ihmisten ja ympäristön hyvinvointia sekä kaupunkia, joka tarjoaa asukkailleen monia mahdollisuuksia”, Maija pohtii.
  
Maija on aiemmin työskennellyt mm. kansainvälisessä designsäätiössä World Design Capital Helsinki 2012 -hankkessa tuotantoassistenttina sekä Suomen Lontoon instituutissa.
 
Vapaa-aika Maijalla vierähtää koiran kanssa lenkkeillessä ja uusiin alueisiin tutustumisessa. Rakkaita harrastuksia ovat myös musiikki ja kasvisruokakokkailu.
 

Sami Sahala:

Sami Sahala on älyliikenteen ekspertti, joka on nähnyt alan kehittymisen ja kasvun viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ”nollasta sataan” keskittyessään liikenteen tehostamiseen ict:n avulla aina korkeakoulumaailmasta VR:n ATK:n kautta globaalin it-jätin ITS-johtoryhmiin. Sami on viime vuosina käynnistänyt älyliikenteen kehitystä Helsingin kaupungilla.

Forum Virium Helsingillä Sami aloiti 1.6.2015. Hän vetää juuri käynnistynyttä EU-projektia nimeltä EMPOWER, joka keskittyy positiivisten insentiivien kehittämiseen ja testaamiseen liikkumisen ohjauksessa, eli käytännössä minkälaisilla ”porkkanoilla” ihmiset valitsisivat oman auton sijaan jonkin muun kulkumuodon. Helsingin mietitään erityisesti, miten tällaiset houkuttimet ja kampanjat kytketään osaksi tulevaisuuden henkilökohtaista liikkumisenhallintaa niin sanottujen MaaS- tai Mobility-operaattorien kautta. ”Liikenteen ja liikkumisen kehittäminen on pitkälti sillanrakentamista ja välitystä, asioiden, ihmisten ja ideoiden yhdistelyä”, Sami kertoo.

Sami päätyi Forum Virium Helsinkiin, kun aiempi tiivis yhteistyö liikkumiseen liittyvän digitaalisen palvelukehityksen ja EU-hanketyön tiimoilta muuttui erittäin luontevasti työsuhteeksi. Kaupungin puolelta Sami olikin jo EMPOWERin hakuvaiheessa mukana: ”EU-hankkeissa on aina omat haasteensa, jotka ovat samalla niiden suola. Suolaa voi aina olla sopivasti tai sitten liikaa, onneksi niitä löytyy eri makuvivahteissa”, Sami toteaa. ”Hanke on vasta käynnistynyt, mutta ennakkoon tehty työ ja ensimmäiset tapaamiset ovat osoittaneet kasassa olevan varsin lupaavan tuntuinen konsortio. Ja hyviä tyyppejä!”

Samin vapaa-aikaan kuuluu päivästä, säästä ja milloin mistäkin tekijästä vaihdellen esimerkiksi hyvän ruoan ja viinin yhdistäminen, meren ja tuulen yhdistäminen, tai vaikkapa pysäytetyn valon ja tilanteiden yhdistäminen. Jokapäiväisenä ohjelmana on erityisesti koirien hyvinvoinnin ja oman terveydenedistämisen yhdistäminen.
 

 

Lue myös