Tieto kuviksi koululaisten datavisualisointikilpailussa

Artikkelikuva: Tieto kuviksi koululaisten datavisualisointikilpailussa

Miltä oman asuinalueen data näyttäisi kuvina? Tiedon visualisointikilpailussa haetaan uusia, luovia tapoja näyttää omaan lähiympäristöön ja kotikaupunkiin liittyvää tietoa kuvallisessa muodossa. Kilpailu on auki valtakunnallisesti kaikille alle 19-vuotiaille koululaisille ja opiskelijoille.

 
Palkintoja jaetaan kahdessa sarjassa, peruskouluikäisten sekä lukio- ja ammattikouluikäisten sarjassa. Ensimmäinen palkinto kummassakin sarjassa on 500 euroa, toinen ja kolmas palkinto 300 ja 200 euroa. Lisäksi jaetaan palkintoja esimerkiksi yleisön suosikille. 
 
Monta tapaa toteuttaa työt
 
Kilpailutyön aiheen voi valita itse. Se voi liittyä vaikkapa oppiaineisiin, kouluympäristöön tai erilaisiin harrastuksiin. Tiedon, esimerkiksi tilaston, voi etsiä tai tuottaa itse. Helsinki Region Infosharen sivuilta löytyy Helsingin seutuun liittyvää tilastotietoa, jota voi käyttää visualisointien pohjana. Kilpailusivujen Ta-daa, dataa -osiossa on linkkejä myös muihin aineistoihin ja työkaluihin, joita voi käyttää apuna. Kilpailutöiden toteutustapa ja -tekniikka ovat vapaat. Visualisointeja voi tuottaa vaikkapa väriliitujen, valokuvien, videoiden ja visualisointiohjelmien avulla. 
 
Kilpailu päättyy 30.4. kello 24, johon mennessä kilpailutyöt on ladattava openhelsinki.fi-sivustolle digitaalisessa muodossa. Yleisö voi äänestää suosikkiaan 4. – 20. 5. Kilpailun voittaja ratkeaa 29.5.
 
Datavisualisointikilpailun järjestää Helsingin kaupungin tietokeskus. Se kuuluu Helsingin designpääkaupunkivuoden ohjelmistoon ja vuoden Avoin Helsinki -teemaan. Kilpailu järjestetään yhteistyössä IBM:n sekä Helsingin, Vantaan, Espoon, Kauniaisten ja Lahden kaupungin kanssa. 
 
www.openhelsinki.fi
 
 
 

Lue myös