Fiksu Kalasatama -seminaari 12.12.2013

Artikkelikuva: Fiksu Kalasatama -seminaari 12.12.2013
Fiksu Kalasamata – joustava, kokeilujen kautta kehittyvä avointa dataa hyödyntävä kaupunkirakentamisen mallialue.
 
Helsingin strategiaohjelmassa on määritelty että Kalasatamasta luodaan älykkään kaupunkirakentamisen mallialue ja että uusia asuin- ja työpaikka-alueita hyödynnetään uusien tuotteiden ja palvelujen kehittämis-, kokeilu- ja käyttöönottoympäristöinä.
 
Talous- ja suunnittelukeskus on käynnistänyt yhdessä Tekesin kanssa Fiksu Kalasatama –hankkeen tämän toteuttamiseksi. Tällä vahvistetaan kaupungin roolia asukaskeskeisen, uutta liiketoimintaa ja uusia innovaatioita synnyttävän kehitystoiminnan käytännön mahdollistajana ja vauhdittajana.
 
”Kaupunkikonsernilla on merkittävä rooli uusien innovaatioiden kanavoijana ihmisten arkeen, erityisesti asumiseen, energiaan, liikkumiseen, koulutukseen, lasten ja vanhusten palveluihin sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyen. Nyt tarvitaan kaupungin parhaat ideoijat ja toimeenpanijat muodostamaan paras mahdollinen yhteinen visio Fiksulle Kalasatamalle,” sanoo hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä.
 
Fiksu Kalasatama –seminaari on suunnattu kaupungin eri virastojen ja laitosten keskeisille kehittäjille ja sen tavoitteena on luoda ja syventää yhteistä ymmärrystä Fiksun Kalasataman käytännön mahdollisuuksista. Seminaarissa kuultiin asian etenemisestä sekä käynnistettiin yhdessä tulevien hankeaihoiden suunnittelu. 
 
Seminaarin puheenvuorojen lisäksi pienryhmissä mietittiin minkälaista kehitystoimintaa tulisi tavoitella ja miten uusia kehittämisen keinoja voisi hyödyntää. 
 
Pienryhmät esittelevät tuloksia videoklipeissä:
 

Fiksu Kalasatama -seminaari 12.12.2013 – Pienryhmätyöskentelyn tuloksia; älykäs koti ja kortteli from Forum Virium Helsinki on Vimeo.

Fiksu Kalasatama -seminaari 12.12.2013 – Pienryhmätyöskentelyn tuloksia; joustava liikkuminen from Forum Virium Helsinki on Vimeo.

Fiksu Kalasatama -seminaari 12.12.2013 – Pienryhmätyöskentelyn tuloksia; arki rakentavassa kaupungissa from Forum Virium Helsinki on Vimeo.

Fiksu Kalasatama -seminaari 12.12.2013 – Pienryhmätyöskentelyn tuloksia; urbaani ruoka from Forum Virium Helsinki on Vimeo.

Fiksu Kalasatama -seminaari 12.12.2013 – Pienryhmätyöskentelyn tuloksia; energia käyttäytyminen from Forum Virium Helsinki on Vimeo.

Pienryhmätyöskentelyn tuloksia – oppiminen, välittävät ja joustavat oppimisympäristöt from Forum Virium Helsinki on Vimeo.


Aika: 12/12/2013 – 12:00 – 16:00 – 12/12/2013 – 12:00 – 16:00
Paikka: Kellohalli, Työpajankatu 2, 00580 Helsinki.

Lue myös