Forum Virium Helsinki kasvaa ja kehittää älykaupunkia vaikuttavasti

Artikkelikuva: Forum Virium Helsinki kasvaa ja kehittää älykaupunkia vaikuttavasti

Helsingin kaupungin innovaatioyksikkö Forum Viriumin talous on vakaalla pohjalla, työtyytyväisyys on mainiolla tasolla ja yrityksen älykaupunkihankkeiden määrä kasvaa. Hankkeita oli käynnissä noin 4,5 miljoonan euron edestä vuoden 2017 aikana. Hankeportfolion kokoluokka on kasvanut vahvasti viimeisen kahden vuoden aikana. Tällä hetkellä käynnissä on 20 hanketta, joissa kehitetään esimerkiksi itseohjautuvia robottibusseja, ilmanlaadun IoT-sensorointia ja digitaalista terveydenhuoltoa. Kehityshankkeita on ympäri Helsinkiä, esimerkiksi Kalasatamassa, Jätkäsaaressa ja Merihaassa.

“Tavoitteemme on tehdä Helsingistä maailman toimivin älykaupunki, eli tarjota asukkaille digitaalisilla palveluilla hyvä elämä ja edistyksellinen arki. Teemme tämän yhteistyössä yritysten, tiedeyhteisön ja kaupunkilaisten kanssa. Forum Virium toimii mahdollistajana ja alustana, jossa eri yhteistyökumppanit voivat yhteiskehittää tulevaisuuden kaupunkiratkaisuja”, Forum Viriumin toimitusjohtaja Mika Malin sanoo.

Älyratkaisuja koko Eurooppaan

Forum Virium Helsingin rahoituksesta noin yksi kolmasosa tulee Helsingin kaupungilta ja kaksi kolmasosaa erilaisista Euroopan Unionin rahoituslähteistä. Älykaupunkihankkeissa haetaan tyypillisesti koko Eurooppaan skaalautuvia ratkaisuja.

Yritykset ovat vahvasti mukana hankkeissa pilotoimassa omia palvelujaan aidossa kaupunkiympäristössä. Hankkeista ja piloteista syntyy myös uutta liiketoimintaa. Esimerkiksi Forum Viriumin vanhusten hoitorobotiikkaa kehittänyt SILVER-hanke palkittiin äskettäin Euroopan Unionissa yhtenä vaikuttavimmista ICT-hankkeista ja se synnytti uutta liiketoimintaa.

Forum Viriumin toiminta on vaikuttavaa ja tämä näkyy Forum Viriumin saamissa palkinnoissa. Forum Virium Helsingin koordinoima Suomen kuuden suurimman kaupungin yhteinen 6Aika-strategia ja sen hankkeet valittiin EU:n koheesiopolitiikan juhlavuonna edustamaan Suomen kärkihanketta EU-komission viestintäkampanjassa. Fiksu Kalasatama on puolestaan palkittiin äskettäin kansainvälisessä KNX Award -kilpailussa tunnustuksena alueen älykkäistä kiinteistö- ja huoneistoautomaatio- ja energiaratkaisuista.   

Hyvä esimerkki vaikuttavuudesta on myös Helsingin kaupungin avoin data, jonka avaaminen lähti Forum Viriumin hankkeesta. Nyt tuota avointa dataa hyödyntävät esimerkiksi HSL:n reittioppaat ja Maas Global -yrityksen Whim-palvelu. Uusista avauksista hyvin mielenkiintoinen on Forum Viriumin koordinoima Euroopan laajuinen Fabulos-hanke, jossa itseohjautuvat bussit tuodaan osaksi eurooppalaisten kaupunkien joukkoliikennettä.

Forum Viriumin työtyytyväisyys erittäin hyvä

Forum Viriumissa työskentelee 35 huippuasiantuntijaa. Yhtiön työtyytyväisyys oli viime vuonna erittäin hyvä. Työtyytyväisyyskyselyn mukaan työntekijät kokevat työyhteisön rohkaisevan ja tukevan uuden oppimista. He tuntevat iloa ja ylpeyttä työstänsä ja sen tärkeydestä.  

Forum Virium Helsinki on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö, jonka omistaja on Helsingin kaupunki. Forum Virium kehittää tulevaisuuden kaupunkiratkaisuja erityisesti jäsentensä kanssa, joita ovat muun muassa Elisa, IBM, Tieto, Helen, Sponda, Telia, Cisco, Yle, VTT, Sitra, Business Finland, Metropolian ammattikorkeakoulu, Demos Helsinki ja EIT Digital.

Forum Virium Helsinki on Helsingin kaupungin innovaatioyksikkö, joka tekee Helsingistä maailman toimivimman älykaupungin yhteistyössä yritysten, tiedeyhteisön ja kaupunkilaisten kanssa.

Lisätietoa

Toimitusjohtaja Mika Malin

Mika Malin
Toimitusjohtaja
+358 40 668 5599
mika.malin@forumvirium.fi

Lue myös