Kaupunkilaisten uusi olkkari hakee nimeä

Artikkelikuva: Kaupunkilaisten uusi olkkari hakee nimeä

Helsingin uusi keskustakirjasto kohoaa kansalaistorille vuonna 2018. Lokakuussa käynnistyy nimikilpailu, jossa kaupunkilaiset saavat ehdottaa keskustakirjastolle nimeä. Kilpailu ja keskustakirjasto ovat näkyvästi esillä myös keskustan katunäytöillä.

Keskustakirjaston nimikilpailu on käynnissä lokakuun ajan ja kaupunkilaiset voivat jättää ehdotuksensa keskustakirjaston tulevasta nimestä osoitteessa keskustakirjasto.fi. Valittu nimi julkistetaan uudenvuodenaattona 31.12.2016.

Keskustakirjasto ja sen nimikilpailu ovat näkyvästi esillä myös keskustan katunäytöillä. Kaupunkilaisille kerrotaan nimikilpailun lisäksi tulevan kirjaston palveluista, lisäksi opastuspalvelusta voi tarkistaa keskustakirjaston sijainnin. Kirjasto on merkitty kartalle omalla ikonillaan koko lokakuun ajan.

“Keskustakirjasto tulee olemaan aivan uudenlainen kirjasto, joka tarjoaa monenlaisia ennennäkemättömiä palveluita kaupunkilaisille. Avautuessaan vuonna 2018 kirjasto tarjoaa kaupunkilaisille uuden olohuoneen Kansalaistorilla. Katunäytöillä käynnistyvä kampanja levittää sanaa nimikilpailusta ja samalla kirjaston sijainti tulee tutummaksi kaupunkilaisille. Toivomme, että kirjastoon on helppo tulla käymään ja viettämään aikaa”, kertoo kirjaston markkinointipäällikkö Roosa Kallio.

Katutilan näytöt ovat näyttävä media ja Forum Virium Helsinki on kokeillut, miten opastuspalvelu voi tarjota näkyvyyttä eri kaupunkitapahtumille kampanjoiden avulla. Viimeisen vuoden aikana katunäyttöjen vuorovaikutteinen kartta on ollut käytössä useammassa eri tapahtumassa ja kampanjassa, kuten Helsinki Design Weekillä sekä Helsinki City Markkinoinnin Joulu Helsingin sydämessä- ja Ihana Helsinki -tapahtumissa.

Keskustakirjaston arkkitehtikilpailun aikana vuonna 2012 Forum Virium Helsinki ja Kirjasto toteuttivat keskustakirjaston kilpailun äänestyksen katunäytöillä. Nyt kirjaston kanssa jatketaan yhteistyötä keskustakirjaston nimikilpailun myötä.

Opastuspalvelua on kehitetty yhteistyössä Helsingin kaupungin sekä Clear Channelin kanssa. Forum Virium Helsinki on mukana Helsingin kaupungin opastetyöryhmässä, jonka tarkoituksena on ohjata opastuksen suunnittelua ja toteutusta kaupungissa.

http://keskustakirjasto.fi/
https://forumvirium.fi

Lisätietoja
Kaupunginkirjasto
Roosa Kallio
Markkinointipäällikkö
roosa.kallio@hel.fi

Lisätietoja

Kuva

Noora Suvanto

#avoindata #6Aika #databusiness
Mobile: +358 40 767 6049
noora.suvanto(at)forumvirium.fi

Lue myös