Projektisuunnittelija Katariina Flinck vahvistaa Forum Viriumin hankevalmistelutiimiä

Artikkelikuva: Projektisuunnittelija Katariina Flinck vahvistaa Forum Viriumin hankevalmistelutiimiä

Projektisuunnittelija Katariina Flinck aloitti helmikuussa työt Forum Virium Helsingin hankevalmistelutiimissä.

Kuka olet, mistä tulet ja mitä töitä olet tehnyt?

“Olen Katariina Flinck, lempinimeltä Katju, jota mieluiten käytän. Olen syntynyt Helsingissä ja vietin lapsuutta Suomessa ja Kalifornian Piilaaksossa isän työkomennuksen vuoksi.

IB-lukion suoritin SYK:ssa ja yliopiston Skotlannissa. Tein sosiologian ja sosiaalipolitiikan kandin Stirlingissä, maisterin Edinburghissa sosiologiasta ja yhteiskuntamuutoksesta. Tarkoituksenani oli tehdä tohtorin tutkinto ja olin jo saanut useamman paikan, mutta koronan iskiessä rahoituskanavat kuivuivat. Päätin tulla Suomeen tekemään toisen maisterin. Suoritin kansainvälisen oikeuden ja globaalin hallinto-oikeuden maisterin Helsingissä, jona aikana työskentelin tiedekuntani tutkimusavustajana. Tein korkeakouluharjoittelun Suomen Akatemiassa, jolloin tykästyin rahoitusasioihin ja tieteen sekä tutkimuksen tukitehtäviin. 

Valmistumisen jälkeen lähdin Euroopan komission Tutkimuksen ja innovaation pääosastolle tekemään Blue Book -harjoittelun. Tuin sukupuolten välistä tasa-arvoa koskevaa yksikköä ja opin miten EU toimii sisältä katsottuna. Brysseli ei kuitenkaan ole minua varten vaan halusin nimenomaan parantaa Suomen asemaa ja yhteiskuntaa sekä asettautua paikoilleni Suomeen. Täältä sitten vihdoin nappasi ja olen siitä todella onnellinen ja Forum Viriumille kiitollinen!”

Mitä hanketta tulet tekemään ja roolisi siinä?

“Olen projektisuunnittelija hankevalmistelutiimissä.”

Mitä odotat pääseväsi näkemään ja tekemään?

“Odotan pääseväni näkemään miten innovaatioideat muuttuvat konkreettisiksi projekteiksi. Minua kiinnostaa oppia lisää rahoitushakemusten teosta ja strategioista – miten ja miksi tietty hanke tai hakemus saa tai ei saa rahoitusta.” 

Mikä sinua innostaa?

“Minua innostaa mahdollisuus oppia uutta ja kehittää ratkaisuja, joilla on konkreettisia vaikutuksia ihmisiin, yhteiskuntaan ja ympäristöön. Motivoidun siitä kun näen omien käsien jäljet ja saan asioita aikaan. Erityisesti pidän siitä, kun voi viedä hankkeen kokonaisuudessaan alusta loppuun.” 

Mitä teet kun et ole töissä?

“Vapaa-ajalla hoidan koiraani. Käymme paljon metsässä ja agility-treeneissä, ja toivottavasti pian myö kisoissa. Tykkään erinäköisistä DIY-projekteista ja tällä hetkellä käyn muun muassa puutyökurssilla. Talvisin hiihdän, kesäisin viihdyn mökillä, syksyllä keräilen sieniä. Pidän myös lauta- ja videopeleistä.”

Miten haluat kehittää älykaupunkia?

“Tasa-arvokysymykset, kansainvälisyys ja eläinten hyvinvointi ovat lähellä sydäntäni. Haluaisin siis nähdä varsinkin sukupuolten välisen tasa-arvon ja eläinten hyvinvoinnin lisäämisen ja ylläpidon näkyvän yhä enemmän ja laajemmin älykaupunki-innovoinnissa. Sosiaaliala ja -koulutus ovat myös kiinnostuksen kohteita.” 

Mitä osaamista tuot Forum Virium Helsinkiin?

“Tuon kokemusta akatemian ja tutkimusrahoituksen puolelta. Tuon myös viimeisintä tietoa Euroopan komission sisältä. Työssäni olen analyyttinen ja kriittinen, ja pidän hyvästä organisaatiosta. Tuon siis huolellista ja reflektoivaa työotetta. Luonteeltani olen empaattinen, joten tuon myös työkaverina avuliaisuutta.”

Toivotamme Katariinan lämpimästi tervetulleeksi Forum Virium Helsinkiin!

Haluatko sinä mukaan töihin tekemään maailman toimivinta älykaupunkia? Saat tietoa avoimista työpaikoista verkkosivuiltamme seuraamalla meitä LinkedInissä sekä tilaamalla uutiskirjeemme.

Lue myös