Projektipäällikkö Jari Lindqvist aloitti tammikuussa työt Forum Virium Helsingin älykaupunkitiimissä. Hän työskentelee ENOT – Ennakoitua osaamista työelämään -hankkeessa.
Kuka olet, mistä tulet ja mitä töitä olet tehnyt?
“Olen Jari Lindqvist, syntyperäinen espoolainen ja kasvatustieteiden maisteri aikuiskasvatustieteestä. Olen toiminut aikuiskoulutuksen ja konsultoinnin parissa koko työurani. Työ on koostunut sadoista pienemmistä ja suuremmista hankkeista.
Aikuiskoulutusorganisaatioista minulla on kokemusta yliopiston täydennyskoulutuksesta, vapaasta sivistystyöstä ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. Konsultointipuolella olen toiminut eri yrityksissä useissa rooleissa. Yhteistyökumppaneina ja asiakkaina ovat olleet pääosin julkisen sektorin organisaatiot, tutuksi ovat tulleet niin kaupungit kuin valtion virastot ja ministeriöt.
Olen toiminut projektipäällikkönä useissa hankkeissa liittyen muun muassa työelämän ennakointiin, digitaitojen kehittämiseen sote-puolella ja johtamisen sekä laadun kehittämiseen.”
Mitä hanketta tulet tekemään ja roolisi siinä?
”ENOT – Ennakoitua osaamista työelämään -hankkeessa kehitetään työntekijöiden, yritysten ja oppilaitosten yhteistoimintamalli, joka edistää henkilöstön osaamisen kehittämistä hyödyntämällä digitaalisia työkaluja.
Hankkeen tavoitteina ovat kestävän työllistymisen edistäminen, työpaikkapedagogiikan ja osaamisvalmennuksen kehittäminen, yritysten osaamistarpeisiin vastaaminen sekä digitaalisten ratkaisujen hyödyntäminen osaamisen tunnistamiseen ja tiedonsiirtoon.
Hankkeen toteuttavat Laurea-ammattikorkeakoulu, Forum Virium Helsinki ja Stadin ammattiopisto. Oma roolini on toimia Forum Viriumissa hankkeen projektipäällikkönä.”
Mitä odotat pääseväsi näkemään ja tekemään?
”Odotan innovatiivista työyhteisöä ja laajempaa näkymää älyratkaisujen kehittämiseen julkisella sektorilla. Hanke itsessään tarjoaa mahdollisuuden päästä vaikuttamaan työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaan, joka on kansallisestikin merkittävä haaste.”
Mikä sinua innostaa?
”Juuri nyt tämä uusi työyhteisö sekä uuden hankkeen haasteet ja mahdollisuudet.”
Mitä teet kun et ole töissä?
”Luen, mökkeilen ja pyrin liikkumaan monipuolisesti. Matkailen mielelläni vaimon kanssa niin Suomessa kuin ulkomailla.”
Miten haluat kehittää älykaupunkia?
”Jatkuvan oppimisen haasteet tarjoavat monia mahdollisuuksia erilaisille oppimisympäristöille ja tekoälyn hyödyntämiselle. Koen, että kasvatus- ja koulutusalalla on paljon kehittämispotentiaalia. Uskon, että Helsingin tulevassa strategiassa jatkuva oppiminen ja osaaminen ovat vahvasti mukana.”
Mitä osaamista tuot Forum Virium Helsinkiin?
”Laajaa julkishallinnon ja yrityspuolen kehittämisasiantuntemusta eri tasoilta. Syvällistä näkemystä koulutusorganisaatioiden ja jatkuvan oppimisen kehittämisestä. Erityisosaamistani ovat strateginen muutosjohtaminen ja tulevaisuuden ennakoinnin menetelmät, erityisesti skenaariotyöskentely.”
Lämpimästi tervetuloa Forum Virium Helsinkiin, Jari!
Haluatko sinä mukaan töihin tekemään maailman toimivinta älykaupunkia? Saat tietoa avoimista työpaikoista verkkosivuiltamme seuraamalla meitä LinkedInissä sekä tilaamalla uutiskirjeemme.