PilotGreen-hankkeen projektipäällikkö Marja Mesimäki

Artikkelikuva: PilotGreen-hankkeen projektipäällikkö Marja Mesimäki

Projektipäällikkö Marja Mesimäki aloitti työt vuoden alussa Forum Virium Helsingin koordinoimassa PilotGreen-hankkeessa.

Kuka olet, mistä tulet ja mitä töitä olet tehnyt?

“Olen Marja Mesimäki, koulutukseltani ympäristösosiologi. Olen opiskellut myös ympäristötieteitä ja jonkin verran viestintää, kaupunkisuunnittelua ja tulevaisuudentutkimusta. Viimeisimpänä opintien virstanpylväänä suoritin laatu- ja ympäristöjohtamisen erikoisammattitutkinnon muutama vuosi sitten. 

Ammatillinen intohimoni on kestävän, vehreän ja eläväisen kaupungin kehittäminen. Olen työurani aikana tehnyt monenlaista freelance-toimittajasta Valtioneuvoston kanslian valtakunnallisten tulevaisuusfoorumien koordinointiin. Pisimpään työskentelin Helsingin yliopistossa erilaisissa projekteissa vetäjänä ja tutkijana. Kaikki projektini ovat tavalla tai toisella liittyneet monitieteiseen kaupunkitutkimukseen ja kestävän kaupungin, erityisesti vihreän infrastruktuurin edistämiseen.”

Mitä hanketta tulet tekemään ja roolisi siinä?

“Olen Forum Viriumin koordinoiman PilotGreen-hankkeen projektipäällikkö. Hankkeessa kehitetään uusia ja innovatiivisia vihreän infrastruktuurin ratkaisuja kaupunkien kokeiluympäristöissä ja luodaan sen ympärille uudenlaista toimijaverkostoa.”

Mitä odotat pääseväsi näkemään ja tekemään?

”Odotan sitä, että pääsemme hankkeessa kehittämään kekseliäitä ratkaisuja, jotka tuovat lisää monipuolista luontoa kaupunkiin ja ovat osa monitoiminnallisen vihreän infrastuktuurin verkostoa. Ne tuottavat osaltaan ekosysteemipalveluja eli luontohyötyjä ja luovat kaupunkilaisille hyvää elinympäristöä. Asukkaiden lähelle tuotu monimuotoinen, elvyttävä ja inspiroiva luonto tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen esimerkiksi palvelutaloissa. 

Odotan hankekumppanien ja -verkoston keskinäistä yhdessä oppimista, innostumista, ahaa-elämyksiä ja visionääristä työskentelyä, joka johtaa konkreettisiin kaupunkeja hyödyttäviin ratkaisuihin.”

Mikä sinua innostaa?

“Työskentely monialaisissa tiimeissä inspiroi minua valtavasti. Kun eri alojen ihmiset lyövät tietonsa ja taitonsa yhteen ja kehittävät keskustellen ja toisiaan haastaen maailmaa parantavia ratkaisuja, syntyy lopputuloksena kokonaisvaltaista ymmärrystä tarkastelun alla olevasta haasteesta. Ja sellainen tekeminen on myös verrattoman hauskaa!”

Mitä teet kun et ole töissä?

“Liikun paljon – lenkkeilen, joogaan, jumppaan, tanssin, hiihdän, vesijuoksen ja kävelen ystävieni kanssa ympäri kaupunkimetsiä. Hiljattain aloitin pianonsoiton ja olen laulanut erilaisissa harrastelijakuoroissa. Harrastuksenomaisesti olen osallistunut myös tieteellis-taiteellisten kulttuurituotantojen kehittelyyn. Vietän paljon aikaa vapaa-ajan paikassamme maalla. Korjailemme perheeni kanssa vanhan maatilan rakennuksia, hoidamme puutarhaa, saunomme ja uimme. Talvisin dippaillaan avannossa.” 

Miten haluat kehittää älykaupunkia?

“Haluaisin nähdä kaupunkitilassa kekseliäitä viherratkaisuja, joissa hyödynnetään digitaalisuutta luovasti. Erilaiset viherrakenteet voidaan valjastaa tuottamaan dataa esimerkiksi tutkimuksen tarpeisiin. Tärkeä näkökulma on kaupunkitilan viihtyisyys, elämyksellisyys ja esteettisyys, jota voidaan kohentaa vaikkapa älyteknologiaa ja kasvillisuutta yhdistelevän ympäristö- ja biotaiteen avulla. 

Luonto on jo itsessään vuosimiljardien aikana kehittynyttä älykästä teknologiaa, joka saa aikaan uskomattomia asioita! Olisi hienoa, jos kaupunkitilassa kulkiessa voisi kännykästä katsoa reaaliajassa, mitä ekosysteemipalveluja eri viherelementit tuottavat ja miten ne tukevat luonnon monimuotoisuutta. Tämä auttaisi kaupunkilaisia arvostamaan monipuolista luontoa.”

Mitä osaamista tuot Forum Virium Helsinkiin?

“Työurani ansiosta minulla on osaamista monitoiminnallisen, kestävän kehityksen mukaisen urbaanin vihreän infrastruktuurin ratkaisuista ja myös niiden kehittämisestä yhdessä yritysten kanssa. On hienoa päästä jatkamaan tätä työtä Forum Viriumissa. Toivon, että tutkijataustastani on hyötyä. Se antaa pohjaa tutkimustiedon soveltamiseen käytännön ratkaisuissa ja tuo mukanaan verkoston vihreän infrastruktuurin tieteellisiä asiantuntijoita.”

Lämpimästi tervetuloa töihin Forum Viriumiin, Marja!

Haluatko sinä mukaan töihin tekemään maailman toimivinta älykaupunkia? Saat tietoa avoimista työpaikoista verkkosivuiltamme seuraamalla meitä LinkedInissä sekä tilaamalla uutiskirjeemme.

Lisätietoa

Lue myös