Open Forumissa haettiin 1.10.2010 vastauksia kysymykseen: Voiko avoimesta tiedosta löytyä myös mahdollisuus bisnekseen?
Julkisin varoin tuotetut tietovarannot ovat pikku hiljaa avautumassa ja ensimmäisiä niiden päälle tuetettuja sovelluksia on jo olemassa. Tarvitaan kuitenkin vielä muun muassa teknologista kehitystä, jotta tietojen hyödyntäminen olisi joustavaa ja taloudellista. Tässä vaiheessa tehdyt sovellukset ovat olleet vasta lähinnä kokeiluja, joista ei ole taloudellisia menestyksiä tullut. Nyt eletään vielä toiminnan kehityksessä vaihetta, jossa toimivia teknologisia ja taloudellisia malleja haetaan.
Open Forum -aamukahveilla kerrottiin esimerkkejä avoimen tiedon käyttökokemuksista ja -kokeiluista. Palveluja oli sekä julkisen sektorin puolelta (Helsingin kaupungin Helsinkikanava) että yritysten tekeminä (Flo Apps Oy, Gemilo Oy ja ReittiGPS).
Ville Meloni kertoi tilaisuudessa Helsinki Region Infoshare -hankkeesta. Hankkeessa avataan Helsingin seutua koskevaa tilastotietoa. Siinä ovat mukana Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit, Forum Virium Helsinki sekä Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra. Tavoitteena on myös edesauttaa tietovarantojen avaamista ja uusien, kansalaisia hyödyntävien palveluiden kehittämistä avoimen tiedon pohjalta.
Helsinki Region Infosharen omat www-sivut löytyvät osoitteesta www.hri.fi.
Tilaisuus keräsi salin täyteen yleisöä. Osa kuulijoista raportoi esityksiä reaaliaikaisesti Qaiku-mikroblogauspalveluun, jossa aiheesta keskusteltiin lisää.
Lisäksi yleisöstä tallennettiin tilaisuuden esitykset Bambuseriin (Avoimuudella bisnestä#FVOpenData).
Näihin sosiaalisen median lähteisiin perustuva juttu julkaistiin nopeasti myös Tietoviikossa: Tietokantojen vapauttamisesta voisi syntyä Suomeen uusia verkkopalveluita ja yrityksiä
Tutustu tilaisuuden esityksiin:
Tapio Nurminen, Flo Apps Oy: http://www.slideshare.net/FloAppsLtd
Ville Meloni, Forum Virium Helsinkii: LIITTEENÄ PDF
Ari Tammi, Helsingin kaupunki: LIITTEENÄ PDF
(loput presentaatiot tulossa pian)