Niko Lindholm tuo koulutuskentän osaksi älykaupunkikehitystä

Artikkelikuva: Niko Lindholm tuo koulutuskentän osaksi älykaupunkikehitystä

Niko Lindholm aloitti joulukuussa projektipäällikkönä Forum Virium Helsingillä Älykkäät oppimisympäristöt -hankkeessa. Työn tavoitteena on kehittää ja vahvistaa yrityksien ja oppilaitosten välistä yhteiskehittämistä.

Yritysten ja koulujen välinen yhteiskehittäminen tukee kumpaakin toimijaa. Yritys pääsee kehittämään tuotettaan käyttäjien kanssa ja koulu pääsee vaikuttamaan tuotteiden laatuun ja toimivuuteen. Tällä tavoin edistetään yrityksien mahdollisuuksia kasvuun, sekä samalla koulujen tarvelähtöistä digitalisaatiota.

Niko on kotoisin Turusta, missä hän opiskeli yliopistolla valtiotiedettä. Hän muutti töiden vuoksi Helsinkiin 2009 ja aloitti tuolloin projektipäällikkönä Finpron kansallisessa koulutusvientiohjelmassa. Tuolloin Niko rakensi Suomeen koulutusvientiekosysteemiä ja vastasi markkina-avauksista muun muassa Lähi-idässä ja Itä-Aasiassa. Tämän jälkeen hän siirtyi koulutusteknologia-startupin palvelukseen ja vietti parisen vuotta Shanghaissa.

Suomeen palattuaan 2015 Niko siirtyi rakentamaan koulutusteknologiakiihdyttämöä. Ennen Forum Virium Helsinkiin siirtymistä hän teki Sitralle projektin, jakaen työaikansa Sitran ja xEdu kiihdyttämön kesken. Lindholm on tehnyt koko uransa koulutuskentässä; ei pedagogina vaan suomalaisen koulutusosaamisen viennin edistäjänä ja kehittäjänä.

Vapaa-ajalla Niko rentoutuu perheen ja ystävien kanssa sekä potkupalloa pelaamalla. Hän innostuu uuden oppimisesta sekä parhaillaan isän roolin opettelusta. Työssä hän innostuu uuden luomisesta. Toivotamme Nikon lämpimästi tervetulleeksi työyhteisöön!

Mitä odotat pääseväsi näkemään ja tekemään Forum Virium Helsingillä?

”Olemme globaalistikin katsottuna aloittaneet todella uniikkia toimintaa. Koulujen ja yritysten välinen yhteiskehittäminen on lapsen kengissä tai sitä ei tapahdu juuri missään, ainakaan systeemisellä tasolla ja prosessinomaisesti. Jos ja kun me luomme tähän Suomessa pohjan niin se vahvistaa uuden liiketoiminnan kasvua samalla, kun oppilaitokset saavat uusia ulottuvuuksia oman aikaisempaan tekemiseen. Haluan olla mahdollistamassa jotain, mitä ei ole tehty maailmassa aikaisemmin.”

Miten haluat kehittää älykaupunkia?

”Minulla on aika selvä rooli Forum Virium Helsingillä ja se on koulutussektorin tuominen mukaan älykaupungin kehittämiseen. Tässä työssä on valtava potentiaali ja siksi se on niin innostavaa.”

Mitä uutta osaamista tuot Forum Virium Helsinkiin?

”Koulutuskentän ja etenkin sen vientikentän osaamisen ja ymmärryksen. Suomessa on jo alustavan hyvä vientikenttä. Samoin uusien yritysten kasvupolut löytyvät. Yritysten ja oppilaitosten yhteiskehittäminen on vasta alussa ja Forum Virium Helsingillä on vahva rooli sen kehittämisessä.”

Lindholmin työ on osa 6Aika-strategian Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt -hanketta. Mukana ovat Helsingin kaupunki, Espoon kaupunki, Forum Virium Helsinki, Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen kaupunki, Turun ammattikorkeakoulu, Turun kaupunki, Oulun kaupunki.

Lisätietoja:

Kuva

Niko Lindholm

puh. +358 40 682 6464
niko.lindholm(at)forumvirium.fi

Lue myös