Kuutoskaupungit ja Trimble avaavat palauterajapintoja uusille tuotteille ja palveluille

Artikkelikuva: Kuutoskaupungit ja Trimble avaavat palauterajapintoja uusille tuotteille ja palveluille

Suomen kuusi suurinta kaupunkia kehittävät yhdessä yritysten kanssa avointa rajapintaa, jonka kautta kaupungeille voi antaa palautetta sähköisesti eri sovelluksilla.

Trimble Solutions Oy on yksi yhteistyökumppaneista. Sen avulla palauterajapinta tuodaan useaan kaupunkiin vuoden 2017 alkupuolella.

”Palauterajapinnan päälle voi kuka tahansa kehittää sovelluksen, jolla voi ilmoittaa vaikkapa kaatuneesta liikennemerkistä. Rajapinnan kautta palautteita voi myös etsiä ja seurata niiden etenemistä. Kun useassa kaupungissa on samanlainen rajapinta, sama sovellus toimii kaikissa näissä kaupungeissa”, kuvaa projektipäällikkö Annukka Varteva.

Rajapintamääritelmä perustuu kansainväliseen Open311-standardiin. Suomen kuusi suurinta kaupunkia ovat tehneet siihen laajennuksia, jotka parantavat sen käytettävyyttä. Helsingissä standardinmukainen rajapinta on ollut käytössä tietyin laajennuksin jo vuodesta 2013. Helsingin rajapintaa hyödyntää mm. Metro-lehti, joka ylläpitää omaa Metro fiksaa -palveluaan.

Trimble Solutions Oy toteuttaa omaan Open311-rajapintaansa kuutoskaupunkien määrittelemät laajennukset. Kuutoskaupungit ovat kehittäneet rinnalle myös avoimen lähdekoodin rajapinnan, joka on yhteensopiva Helsingin ja Trimblen rajapintojen kanssa. Sen voi ottaa käyttöönsä kuka tahansa maksutta jo nyt.

img_0991

Kehitys avoimena yhteistyönä

Rajapintamääritelmää on kehitetty avoimena yhteistyönä yhdessä kaupunkien ja yritysten kanssa.

”Trimblen tuotekehityksessä asiakasyhteistyö on luontainen toimintatapa, ja on hienoa olla mukana avoimen rajapinnan kehittämisessä. Hankkeen myötä kunnat voivat tarjota arvokkaita tietoaineistojaan kaikkien saataville. Tällä tavalla saadaan hyöty irti järjestelmäinvestoinneista ja voidaan tarjota entistä parempaa asiakaspalvelua”, kertoo Trimblen Business Development Manager Tapio Ahomäki.

Eri toimijoita on kutsuttu työpajoihin, joissa kaupungit, järjestelmätoimittajat ja rajapinnan hyödyntämisestä kiinnostuneet yritykset ovat yhdessä pohtineet tarvittavia ominaisuuksia. Tavoitteena on kehittää rajapinta, joka vastaa niin kaupunkien kuin kaupallisten yritystenkin tarpeisiin. Avoin yhteistyö jatkuu rajapintojen käyttöönoton jälkeenkin.

Open311-standardiin nimi juontuu numerosta 311, joka avattiin Baltimoressa vuonna 1996 ei-kiireellisiä hälytyssoittoja varten. 311-numeroon voi soittaa, jos haluaa ilmoittaa rikkinäisestä katulampusta, kuolleesta eläimestä tai vaikkapa metelistä. 2010-luvulla puhelimen rinnalle on kehitetty uudenlaisia tapoja antaa kaupungille palautetta: Open311-standardi määrittelee rajapinnan, jonka kautta palautetta voi antaa esimerkiksi nettisivun tai kännykkäsovelluksen avulla.

Standardia noudattavia rajapintoja on käytössä Suomen ja Yhdysvaltojen lisäksi eri puolilla Eurooppaa.

Suomen kuusi suurinta kaupunkia ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku ja Oulu. Ne edustavat noin kolmannesta Suomen väestöstä.

Rajapintayhteistyö on osa 6Aika Avoin data ja rajapinnat -kärkihanketta. Hankkeessa julkisen datan avaaminen tuodaan osaksi Suomen kuuden suurimman kaupungin normaalia toimintaa ja tarjotaan kaupunkien tuottamaa tai keräämää dataa mahdollisimman laajasti kenen tahansa käyttöön. Uusille kokeiluille ja palveluille tarjotaan kiinnostava testiympäristö.

Kuutoskaupunkien rajapintayhteistyötä vetää Forum Virium Helsinki, joka on Helsingin kaupungin omistama kehitysyhtiö. Kärkihanketta koordinoi Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea. Hankkeessa ovat mukana lisäksi Tampereen kaupunki, Oulun kaupunki, Espoon kaupunki, Turun kaupunki, Varsinais-Suomen liitto / Lounaispaikka, Turku Science Park, Helsingin kaupunki ja Vantaan kaupunki.

Lisätietoja:

Annukka Varteva
projektipäällikkö
Forum Virium Helsinki
040 522 7407
annukka.varteva@forumvirium.fi

Tapio Ahomäki
Business Development Manager
Trimble Solutions Oy
040 543 5629
tapio.ahomaki@trimble.com

Lisätietoja

Kuva

Annukka Varteva

#API #rajapinnat #avoindata #6Aika #databusiness
puh. +358 40 522 7407
annukka.varteva(at)forumvirium.fi

Lue myös