Kirjaston kirjat matkakortilla

Artikkelikuva: Kirjaston kirjat matkakortilla
Tulevaisuudessa kaupunkilaisen kanta-asiakaskortti voi olla avain Helsingin kaikkiin palveluihin. Uimahallikäynnit, linja‐automatkat, kirjaston lainat ja visiitit terveyskeskuksessa voisi hoitaa yhdellä kortilla.
 
Satapäinen testiryhmä lainasi kirjaston kirjoja joukkoliikenteen matkakortilla Kalliossa ja Kymppikirjastossa keväällä 2013. Kokeilun suosio yllätti: halukkaita testaajia olisi ollut reilusti enemmän kuin oli mahdollista ottaa mukaan.
 
“Asiakkaat ovat tyytyväisiä, kun ei tarvitse kantaa niin montaa korttia mukanaan. Meille kirjaston väellekin kokeilusta oli reilusti enemmän hyötyä kuin harmia”, kertoo erikoiskirjastovirkailija Janne Palander Kallion kirjastosta.
 
Matkakortti perustuu sirutekniikkaan. Kortin yksilöllisen sarjanumeron voi lukea samaa teknologiaa tukevalla laitteella kuten vaikka älypuhelimella. Tämä mahdollistaa tarvittaessa kevyen käyttöönoton kirjastojen asiakastietokantaan tai vaikkapa pienien ja suurienkin kauppojen kanta-asiakasrekistereihin.
 
“Parissa viikossa laitteet ja tietokannat olivat asennettuna. Nopeasti saimme ensimmäisestä ideasta kokeilun käytäntöön”, kuvailee Kalle Riiheläinen, Kallion kirjaston palveluesimies.
 
Hankkeen taustalla on visio kaupunkilaisen kanta-asiakaskortista. Tulevaisuudessa yhdellä kortilla voisi ajaa raitiovaunulla, lainata kirjaston kirjoja sekä esimerkiksi maksaa museokäynnit ja uimahallin pääsymaksun.
 
“On tärkeää, että kokeiluja voidaan tehdä kevyesti. Näin toiminnallisuuksia ja käytäntöjä on voitu testata ilman suurempaa satsausta alkuvaiheessa”, kertoo kehitysjohtaja Pekka Koponen Forum Virium Helsingistä.
 
Yhdistelmäkortin testikäyttöä laajennettiin myöhemmin Suomenlinnan  kirjastoon, jossa matkakortilla pääsi kirjastoon sen aukioloajan ulkopuolella. Lisäksi Espoossa Tapiolan ja Sellon kirjastot ovat ottaneet matkakortin käyttöön. Kokemuksia on kerätty testaajilta kokeilun aikana ja jälkikäteen.  Käyttäjät kiittelivät yleisten palveluiden askelta kohti nykypäivää ja toivoivat erityisesti maksuominaisuuden kehittämistä. Yksi testiryhmäläisistä haaveilee  jo pidemmälle: 
 
”Olisi mainiota, jos kirjastokortti, matkakortti, pankkikortti, uimahallikortti, kelakortti, ajokortti ja kaikki muutkin kortit saataisiin seuraavaksi integroitua puhelimeen, niin pääsisi eroon useammastakin turhakkeesta.”

 

Pilottikorttina toimi joukkoliikenteen matkakortti, mutta 
tulevaisuudessa kanta-asiakaskorttina voi toimia oma kännykkä.

 
Teksti: Heini Jokinen, Tarinatakomo
Kuva: Joel Pekari
 
 
Juttu on julkaistu osana Forum Virium Helsingin Avointa kaupunkia rakentamassa -julkaisua
 

 

Lue myös