Kiosked palkittiin teknologiayritysten White Bull Awardseissa Barcelonassa, muita kansainvälisissä kilpailuissa menestyneitä ovat Scred ja Fluid Interaction.
Kiosked palkittiin lokakuun alussa White Bull 2011 -kilpailussa Barcelonassa. Kilpailussa jaettiin tunnustuksia eurooppalaisille kasvuyrityksille, jotka ovat kehittäneet alansa innovatiivisimman teknologiaratkaisun ja joilla on eniten kasvupotentiaalia. Kioskedin lisäksi tulokkaiden Yearling-sarjassa palkittiin neljä muuta yritystä, joista yksi on suomalainen Hitlantis. Kaikkiaan finaalissa kilpaili 60 yritystä eri puolilta Eurooppaa.
”Kiosked vie kaupan sinne missä asiakkaat ovat. Se on uuden sukupolven hajautettu verkkokauppa, Web Wide Shop, joka auttaa markkinoijia yhdistämään tarjontansa suoraan ostoimpulsseja herättävään sisältöön kaikkialla verkossa”, Kioskedin toimitusjohtaja ja toinen perustaja Micke Paqvalén sanoo.
Kiosked maksaa toteutuneista myynneistä 40 – 50 prosentin komission sisällöntuottajille. Sisällön oikeuksien omistajat, kuten valokuvaajat, saavat kymmenen prosenttia. ”Kaikki verkon sisällöntuottajat ja oikeuksien omistajat voivat nyt ensimmäistä kertaa ansaita rahaa herättämillään ostoimpulsseilla. Ikonimme lisääminen osaksi varsinaisia sisältöjä on ratkaisu, jolla voidaan korvata myös monia netinkäyttäjiä häiritsevää bannerimainontaa”, Paqvalén toteaa.
Kasvuvalmennus siivittää ulkomaille
Myös muita Kasvuvalmennuksen käyneitä yrityksiä on menestynyt kansainvälisissä kilpailuissa. Scred Oy:n Holvi-verkkopalvelu voitti ensimmäisenä suomalaisena ja toisena pohjoismaisena yrityksenä kansainvälisen Seedcamp-kilpailun. Seedcamp on kokeneiden eurooppalaisten sijoittajien organisaatio, joka arvioi ympäri Eurooppaa pidettävissä tapahtumissa start up -yritysten liikeideoita. Fluid Interaction Oy:n Different Tack -käyttöliittymä voitti Nokian Calling All Innovators -kilpailussa ensimmäisen palkinnon, 150 000 dollaria, Social Network and Communication -sarjassa.
Kiosked, Scred ja Fluid Interaction ovat kaikki osallistuneet Helsingin kaupungin elinkeinopalvelun ja Forum Virium Helsingin tuottamaan Kasvuvalmennukseen tänä vuonna. He ovat saaneet tukea mm. kansainvälistymiseen sekä rahoituksen ja palveluiden tunnetummaksi tekemiseen.
Teksti: Maija Jokiniemi
www.whitebull.com
www.callingallinnovators.com
www.seedcamp.com