Kansainvälinen palkinto Open Ahjolle

Artikkelikuva: Kansainvälinen palkinto Open Ahjolle

Helsingin kaupungin päätöksenteon avoin rajapinta Open Ahjo palkittiin kansainvälisen WeGO-järjestön järjestämässä kilpailussa. ​Palkintoa olivat vastaanottamassa Helsingin kaupungin tietokeskuksen johtaja Asta Manninen sekä kaupunginkansliasta Katja Räisänen ja Kari Miskala. Palkinnot jaettiin Kiinan Chengdussa 5. marraskuuta.

Forum Virium Helsingin kumppanikoodariohjelman kautta kaupungille palkattu kumppanikoodari Juha Yrjölä on ollut yksi avainhenkilö Open Ahjo –avauksen takana. Yrjölälle pesti tarjosi mahdollisuuden kokeilla, miten asiat voisi saada toimimaan ketterämmin ja tuloksellisemmin avoimen tekemisen kautta. Erityisesti häntä kiinnosti päätöksenteon avoimuuden lisääminen. Vuoden 2013 iso avaus oli, kun Yrjölä rakensi avoimen rajapinnan Ahjoon, joka on Helsingin kaupungin asiakirjajärjestelmä. Syntyi Open Ahjo, johon julkaistaan kaikki kaupungin asianhallintaan liittyvä julkinen data liitteineen päivineen. Maaliskuussa 2013 julkistettu rajapinta on ainutlaatuinen avaus myös kansainvälisessä mittakaavassa. Sen myötä hallinnon läpinäkyvyys otti Helsingissä aimo harppauksen eteenpäin.

WeGO Awards on maailmanlaajuinen kilpailu ja kaupunkien kansainvälinen yhteistyöelin, jonka tarkoituksena on tuoda esiin kaupunkien kehittämiä erinomaisia sähköisiä palveluja. WeGo myös edistää sähköisten palvelujen kehittämistä ja käyttöä kaupungeissa. Open Ahjo valittiin parhaaksi sähköiseksi palveluksi yhdessä kilpailun viidestä sarjasta. Avoin kaupunki -sarjassa palkitsemiskriteereinä oli erityisesti palvelun tarjoama avoin data ja kansalaisten osallistaminen. Muihin palkittuihin voi tutustua WeGO-järjestönpalkintotiedotteessa ja Open Ahjoon kilpailuhakemustiivistelmässä (pdf).

Nyt palkitun rajapinnan kautta saa käyttöön Helsingin kaupungin päätösasiakirjat avoimena tietona. Ahjo-asianhallintajärjestelmästä päätösasiakirjat julkaistaan suoraan kaupungin verkkosivuille, esityslistat ennen kokouksia ja päätökset heti kokousten jälkeen. Sivuille julkaistaan myös viranhaltijapäätökset.

OpenAhjo-rajapinnan kautta on julkaistu beta-versiona kaupungin Päätökset-palvelu. Rajapintaa hyödyntää myös Ahjo Explorer -sovellus (ladattavissa Windows-puhelimiin), jonka avulla voit seurata Helsingin kaupungin poliittista päätöksentekoa kännykällä.

Ahjo on herättänyt suurta kiinnostusta ympäri maailmaa ja vierailevia tutkijoita on käynyt tutustumassa järjestelmään laajalti. Viime vuonna Open Ahjo voitti Apps4Finland-kisan Mahdollistaja-sarjan. Katso esittelyvideo täällä.

Lue lisää Open Ahjosta myös Avointa kaupunkia rakentamassa -julkaisustamme sivuilla 38-40.

Lue myös