Helsingin seutu kehittää uutta tiedonjakelupalvelua ja hyvinvointiosaamista yhdessä kiinalaisten kanssa

Shanghain maailmannäyttelyssä 13.-14.10. järjestetyillä Helsingin metropolialueen innovaatiopäivillä solmittiin kaksi yhteistyösopimusta. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Aalto-yliopisto ja kiinalainen tutkimuskeskus NERC-DTV alkavat kehittää uutta kustannustehokasta tiedonjakelualustaa ja -palvelua. Ratkaisulla on tarkoitus helpottaa laajoille maantieteellisille alueille hajautuneen väestön tiedonsaannin tarpeita. Siinä hyödynnetään digitelevision lähetystekniikkaa ja sähköistä paperia.

Hyvinvointiosaamisen ja erityisesti vanhustenhuoltoon perustuvien ratkaisujen kehittämiseen liittyvän yhteistyön jatkamisesta sovittiin suomalaisten partnerien, Aalto-yliopiston, Laurea-ammattikorkeakoulun ja Active Life Village Oy:n sekä kiinalaisten Changing Health Districtin, National Engineering Research Center for Broadband Networks & Applicationsin (BNC) ja Shanghai Huashan Information Technology Co:n kesken.

Suomen Kirnu-paviljongissa järjestetyn tilaisuuden tavoitteena oli jakaa kokemuksia käyttäjälähtöisestä innovaatiotoiminnasta sekä kehittää pitkäjänteistä yhteistyötä kiinalaisten ja suomalaisten toimijoiden välillä. Erityisesti kiinnostavia teemoja olivat tutkimus- ja kehitystyö, hankeyhteistyö sekä suomalaisten yritysten Kiinaan suuntautuvan liiketoiminnan avaaminen ja vahvistaminen. Tilaisuudessa esiteltiin innovatiivisia hyvinvointi- ja terveyspalveluiden, digitaalisten palveluiden, älykkään kaupunkiliikenteen ja RFID-teknologian sovelluksia.

Tilaisuus oli menestys. Kahden päivän aikana siihen osallistui noin 390 vierasta. Puhujina oli sekä suomalaisia että kiinalaisia asiantuntijoita. Avajaispuheenvuorot käyttivät China Development Bankin valtuutettu Wang Guijun ja Vantaan kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Jukka Peltomäki. Toisen päivän alustuksen piti ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen. Muut puhujat olivat Tongji-yliopistosta, Aalto-yliopistosta, European Network of Living Labs -verkostosta, Shanghai Base of National RFID Industrializationista, Fudan-yliopistosta, Tekesin Shanghain toimipisteestä, Changing Health Bureausta, Laurea ammattikorkeakoulusta sekä eri yrityksistä ja organisaatioista. Innovaatiopäivien ohjelma ja esitykset ovat nähtävissä Invitation to Helsinki –sivustolla.

Tilaisuuden järjestivät Forum Virium Helsinki, Active Life Village, RFID Lab Suomi sekä Metropolia ammattikorkeakoulu. Innovaatiopäiviä ja niillä esiteltyjä demoja on valmisteltu pääkaupunkiseudun koheesio- ja kilpailukyky-ohjelmaan (PKS-KOKO) kuuluvassa projektissa ”Käyttäjälähtöisten innovaatioympäristöjen kansainvälistäminen”. Culminatum Innovation on koordinoinut PKS-KOKO-hanketta. Greater Helsinki Promotion on vastannut Helsingin metropolialueen osallistumisesta Shanghain maailmannäyttelyyn.

Lue myös