Living Lab Innovations – Successful User Cases -seminaari houkutteli Helsinkiin lähes kaksi sataa living labeista kiinnostunutta osallistujaa 28. marraskuuta 2007. Osallistujien joukossa oli yritysten, julkistahojen ja eurooppalaisen ENoLL–verkoston toimijoita sekä kiinalaisten uutistoimistojen ja lehdistön edustajia.
Tilaisuudessa lanseerattiin Helsingin metropolialueen (Helsinki, Espoo ja Vantaa) oma living labien yhteenliittymä ”Helsinki Living Lab”, johon kuuluu alkuvaiheessa kuusi eri toimialojen living labia, useita tiede- ja ammattikorkeakouluja, yrityksiä sekä konsulttiyrityksiä.
Helsinki Living Lab on verkosto, jonka toimijat kehittävät yhdessä aitojen käyttäjien kanssa aidoissa kaupunkiympäristöissä sekä aidoissa käyttötilanteissa tuotteita ja palveluita sekä uusia innovaatioita. Tavoitteena on synnyttää parempia palveluja ja tuotteita sekä saada aikaan uutta liiketoimintaa. Helsinki Living Lab toimii avoimena sateenvarjona ja yhteisenä brändinä kaikille Helsingin metropolialueen living lab –toimijoille mahdollistaen näiden välisen toimivan yhteistyön.
Arabianrannassa, Pasilassa, Oulunkylässä, Helsinki-Vantaan lentokentän lähellä ja Otaniemessä toiminnassa olevien living labien lisäksi Helsingin metropolialueen seuraavan vaiheen living labien, mm. Espoon Suurpellon sekä Helsingin Kalasataman ja Jätkäsaaren, rakentaminen on jo aluillaan.
Living labien globaali verkosto tähtäimessä
Living Lab Innovations -seminaarissa julkistettiin myös tieto tammikuussa 2008 avattavasta European Network of Living Labs –verkoston uudesta toimistosta, joka sijoitetaan Helsinkiin. Vetovastuun toimistosta ottaa digitaalisten palveluiden ja sisältöjen kehittämisklusteri Forum Virium Helsinki.
ENoLL-verkoston sisäisen koordinoinnin päätoteuttaja on sen Brysselin toimisto, jonka vetäjänä toimii suomalainen Susanna Avéssta. Operatiivista toimintaa johtaa Living Labien valitsema johtoryhmä, jonka puheenjohtajana on Veli-Pekka Niitamo Kauppakorkeakoulun CKIR–tutkimusyksiköstä ja Nokiasta.
Helsingin ENoLL-toimisto tulee koordinoimaan living lab –yhteistyötä ja verkostoitumista EU:n sisällä sekä ulkopuolella, ja se vastaa ENoLL-verkoston viestinnästä. Yhteydet Kiinaan on jo avattu, ja tulevaisuuden tavoitteena on luoda living labien globaali verkosto.
European Network of Living Labs –verkosto perustettiin yhdeksäntoista jäsenen voimin Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella Helsingissä marraskuussa 2006. Nykyinen puheenjohtajamaa Portugali sekä tuleva puheenjohtajamaa Slovenia ovat ottaneet vastuun verkoston kehittämisestä. Verkosto on kasvanut huimasti: tällä hetkellä mukana on 51 living labia 18:sta eri Euroopan maasta.
Lisätietoja:
Forum Virium Helsinki
Jarmo Eskelinen, Johtaja
Tel. +358 50 593 3441
Greater Helsinki Promotion
Johanna Korhonen, Director, Communications
Tel. +358 400 995699
Helsinki Living Lab
Helsinki Living Lab on verkosto, jonka toimijat kehittävät yhdessä aitojen käyttäjien kanssa aidoissa kaupunkiympäristöissä sekä aidoissa käyttötilanteissa tuotteita ja palveluita sekä uusia innovaatioita. Tavoitteena on synnyttää parempia palveluja ja tuotteita sekä saada aikaan uutta liiketoimintaa. Alkuvaiheessa mukana olevat Helsingin metropolialueen living labit ovat: Arabianranta, Forum Virium Helsinki, Kustaankartanon vanhustenkeskus, m-cult, RFID Lab Finland ja Well Life Center. Helsinki living lab –yhteistyön tekevät mahdolliseksi ensimmäisessä vaiheessa: CKIR, Culminatum, DIMES ry / LiTe Open, Greater Helsinki Promotion, HIIT/HUT, Laurea, Movense, Tekes, Taideteollinen korkeakoulu, VTT sekä Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit.
Lisätietoja: www.helsinkilivinglab.fi
Greater Helsinki Promotions Ltd Oy
Greater Helsinki Promotion on pääkaupunkiseudun kaupunkien ja Uudenmaan liiton omistama yritys, jonka tehtävänä on markkinoinnin keinoin lisätä alueen kansainvälistä tunnettuutta ja herättää yritysten, osaajien ja investoijien kiinnostus Helsinkiä kohtaan.
Lisätietoja: www.helsinkibusinesshub.fi
Forum Virium Helsinki
Forum Virium Helsinki edistää digitaalisten palvelujen kehitystä. Forum Virium Helsinki on ideoiden ja tekijöiden puolueeton törmäyttäjä, joka kokoaa yhteen suuria ja kasvavia yrityksiä, toimii kehityshankkeiden vetäjänä ja avaa yhteyksiä kansainvälisille markkinoille. Forum Virium Helsinki on tiiviisti mukana luomassa tosielämän testiympäristöjä Helsingin metropolialueelle sekä suunnittelemassa Länsi-Pasilaa ja sinne rakennettavaa Forum Virium Centeria. Tavoitteena on synnyttää parempia palveluita ja kasvavaa liiketoimintaa vahvan osaamisen perustalle. Vuonna 2005 perustetun Forum Virium Helsinki -verkoston veturiyritykset ovat Destia, Digita, Elisa, Nokia, TeliaSonera, TietoEnator, Veikkaus, WM-Data, a LogicaCMG company, YIT-Yhtymä ja Yleisradio. Kumppaniyrityksiä ovat IBM, Itella, MTV Media, SOK, Swelcom ja Vaisala sekä julkishallinnosta Helsingin kaupunki, Sitra, Tekes ja VTT. Pk-yritysjäseninä ovat Idean, ConnectedDay ja Fromdistance. Kehityshankkeisiin osallistuu myös suuri joukko Helsingin alueella toimivia kasvuyrityksiä.