Helsingin ja Tallinnan välistä liikennettä parannetaan älykkäillä kokeiluilla

Artikkelikuva: Helsingin ja Tallinnan välistä liikennettä parannetaan älykkäillä kokeiluilla

Helsingin ja Tallinnan välinen lauttayhteys on yksi maailman kiireisimpiä. Alkavat älyliikennekokeilut tähtäävät matkustajien käyttäjäkokemuksen parantamiseen.

Yksi kokeiluista on rekkojen satamaan ajoa ohjaava järjestelmä. Kuljettajat saavat tarkan satamaan saapumisreitin ja -ajan etukäteen. Näin myös laivayhtiöt saavat tiedon tarkasta saapumisajasta. Järjestelmä vähentää ylimääräistä ajanviettoa sataman alueella. Kokeilun toteuttaa käytännössä GoSwift.

FinEst Sherpa -kokeilussa FLOU suunnittelee matkustajille palvelukonsepteja hyödyntämällä erilaisia palvelupaketteja, kuten lippuihin liitettyjä lisäpalveluja. Samalla selvitetään palvelupakettien laajempaa käyttöä osana liikkumisvirtojen hallintaa.

Townhall24 tuo Länsisataman lähialueelle älykontit, joihin esimerkiksi painavien matkalaukkujen kanssa kulkevat voivat jättää tavaransa ja saada kuljetusapua autoilevilta matkustajilta. Samalla kehitetään jakamistalouden mallia, johon myös asukkaat voivat osallistua.

Ratikkalipun ostamista helpotetaan teknologiayritys Jiffin hands free -mobiilisovelluksella, joka tunnistaa, kun matkustaja nousee raitiovaunun kyytiin ja ostaa lipun, kun ratikka lähtee liikkeelle. Kokeilussa selvitetään, onko sovellus teknisesti ja taloudellisesti toimiva.

Viidennessä pilotissa paikkatietoon erikoistunut Positium analysoi matkailijoiden liikkumista kaupunkialueella anonyymin mobiilisijaintidatan avulla. Saadun tiedon avulla Helsingin ja Tallinnan välillä matkustavien liikkumistottumuksia voidaan visualisoida, kehittää alueiden käytön suunnittelua sekä parantaa asukkaiden ja matkailijoiden viihtyvyyttä.

Tavoitteena liikkumisen mielekkyys

Kokeilut ovat osa vuonna 2016 alkanutta FinEst Smart Mobility -hanketta. Sen tavoitteena on tehdä ihmisten ja tavaroiden liikkumisvirtoja sujuvammiksi Helsingin Länsisataman ja Tallinnan Vanhan sataman alueilla. Lisäksi tavoitteena on vähentää yksityisautojen ja raskaiden ajoneuvojen turhaa ajanviettoa ja siitä aiheutuvia haittoja paitsi satama-alueilla, myös kaupungissa.

Helsingin ja Tallinnan välinen lauttayhteys on yksi maailman kiireisimpiä yli 8 miljoonalla vuosittaisella matkailijallaan. Erilaisille liikkujille suunnatuilta palveluilta edellytetään dynaamisuutta, helppoutta ja muovautuvuutta. Kokeilut tähtäävätkin matkustajien käyttäjäkokemuksen parantamiseen. ”Kokeilujen avulla pyritään siihen, että jokainen alueella kulkeva voi kokea oman liikkumisketjunsa mielekkääksi ja sujuvaksi”, hankkeen projektipäällikkö Kalle Toivonen sanoo.

”Helppo ja joustava liikkuminen parantaa paitsi matkustajien, myös Länsisataman alueen asukkaiden elämää, sillä se vähentää sataman ruuhkia”, lisää Länsisataman aluerakentamisprojektin johtaja Outi Säntti.

Kokeilut tukevat Helsingin laajempaa smart city -kehitystä. Niissä hyödynnetään living lab -toimintamallia, jossa käyttäjät ja kehittäjät voivat osallistua uusien palveluiden suunnitteluun. Hankkeen palvelukokeilut luovat pohjaa elinvoimaiselle ja kestävälle kaupungille. Innovatiiviset ratkaisut tarjoavat mahdollisuuden uusille yrityksille ja investoinneille.

FinEst Smart Mobility -hanke on kolmivuotinen ja sen kokonaisbudjetti on 1,8 miljoonaa euroa. Rahoitus hankkeelle on saatu Interreg Central Baltic -ohjelmasta. Hanke koostuu kuudesta projektipartnerista: Helsingin kaupunki, Vantaa, Forum Virium Helsinki, Tallinna, Viron tiehallinto ja ICT Demo Center.

Lisätietoja

Kuva

Roope Ritvos

#Horizon2020

puh. +358 40 466 2161
roope.ritvos(at)forumvirium.fi

Lue myös