Forum Virium Helsingin ja Dimes ry:n vuosiseminaarissa innovaatiot ja avoimuus kohtasivat

Kirkas keltainen – Avoin innovaatio -vuosiseminaari kokosi yhteensä kaksi sataa Forum Virium Helsingin ja Dimes ry:n yhteistyökumppania ja ystävää Mediakeskus Lumeen ystävänpäivänä 14.2.2007.

Runsaasti positiivista palautetta saanut vuosiseminaari kirkasti näkemystä siitä, että innovaatiot ja avoimuus ovat avainsanoja, kun luodaan hyvinvointia ja kilpaillaan menestyksestä.

Ylipormestari Jussi Pajunen korosti puheenvuorossaan FVH:n asemaa kaupungin elinkeinopolitiikan kärkihankkeena, ja että juuri tämänkaltaiset hankkeet tarjoavat mahdollisuuksia myös yrityksille kehittää liiketoimintaansa ja aikaansaavat positiivista taloudellista kehitystä.

Globaalit markkinat ja tarve luoda kansainvälisiä suhteita tulivat esiin useassa puheenvuorossa, ja tätä tavoitetta edistää mm. FVH:n ja Dimes ry:n tekemä aiesopimus shanghailaisen B-Starin välillä sekä yhteistyön tuloksena käynnistyvät hankkeet, joista Dimes ry:n toiminnanjohtaja Kimmo Ojuva kertoi.

Innovaation testialustat -paneelissa uskottiin, että Helsinki voi olla maailmanlaajuisesti merkittävä testialusta digitaalisille palveluille, mikäli yhteistyö, luottamus ja reaktionopeus pysyvät Suomen voimatekijöinä.

Yhtenä esimerkkinä testialustoista voidaan myös mainita FVH:n johtajan Jarmo Eskelisen esittelemä Terveellinen kaupunginosa -hanke, jossa kehitetään elämisen laatua parantavia palveluja todellisessa ympäristössä Helsingin terveyskeskuksen, muiden hallintokuntien ja yritysten yhteistyönä.

Päivän ulkomainen keynote-puhuja, Euroviisujen laulukilpailujen virallisen internet-sivuston eurovision.tv:n projektijohtaja Sietse Bakker muistutti esityksessään, että erilaiset epäviralliset faniyhteistöt voivat olla esim. mediatalojen kannalta kiinnostavia edelläkävijöitä luodessaan palveluita omiin tarpeisiinsa.

Kiteytyksenä päivästä voisi pitää professori Yrjö Neuvon avauspuheenvuorossa esittämää avoimen innovaation perusperiaatetta eli mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa.

Lämmin kiitos kaikille seminaarin esiintyjille ja osallistujille!

Tapaamisiin jälleen seuraavassa vuosiseminaarissa 16.1.2008.

Lue myös