Espoon Innopolissa sijaitseva, vuonna 2007 perustettu LinkoTec Oy haluaa helpottaa ihmisten elämää tekemällä kuvien, musiikin sekä videoiden siirron internetin, PC:n ja kannettavien laitteiden välillä paljon nykyistä yksinkertaisemmaksi.
Heinäkuun lopulla LinkoTec julkaisi beta-version kehittämästään ilmaisesta Dazzboard-nettisovelluksesta , jonka avulla musiikki-, kuva- ja videotiedostojen siirtäminen netistä mobiililaitteisiin ja mobiililaitteista nettiin sujuu saumattomasti ’osoita-ja-klikkaa’ menetelmällä. Dazzboardin avulla voi tallentaa musiikkia Nokian puhelimeen, siirtää valokuvat digikamerasta PC:lle, Facebookiin ja Flickriin tai videot YouTubeen. Dazzboardilla voi hallita kaikkia kannettavia massamuistilaitteitta; puhelimia, MP3-soittimia ja digitaalikameroita sekä siirtää sisältöä niiden välilillä.
− LinkoTec syntyi spin-offina digitaalisen sisällön jakeluun erikoistuneesta toisesta yrityksestäni SecuryCastista, kertoo toimitusjohtaja Tero Salonen, jolle viisi henkeä työllistävä LinkoTec on jo kolmas startup-yritys.
Selainpohjainen sovellus − ei PC:lle ladattavia ohjelmistoja
− Ihmisillä on tänä päivänä keskimäärin kolmesta neljään eri päätelaitetta, ja on turhan monimutkaista ja hankalaa, että kunkin laitteen hallinnointiin ja tietokoneelle kytkemiseen tarvitaan oma ohjelmistonsa, ja että palveluiden käyttö rajoittuu valmistajien omiin palveluihin, Salonen sanoo.
Dazzboardin käyttämä uudenlainen tunnistamistekniikka tunnistaa eri päätelaitteet automaattisesti. Omalle tietokoneelle ei tarvitse ladata laitekohtaisia ohjelmistoja, vaan musiikki-, kuva- tai videotiedostojen siirto hoituu Dazzboard.com -sivustolla olevan käyttöliittymän kautta. Dazzboardia voi käyttää myös Facebookissa sekä iGoogle-portaalissa niihin tehdyillä sovelluksilla.
− Dazzboardin kehittämistä vauhditti myös se, että videotiedostojen koko on nykyisin niin suuri, etteivät ne kulje sujuvasti operaattorien verkossa. Siksi tarvittiin väylä, jonka kautta tiedostot saadaan siirtymään helpommin mobiililaitteiden ja netin välillä.
Tulevaisuudessa Dazzboardin välityksellä voi siirtää muitakin kuin YouTube -videoita, ja lähitulevaisuudessa Dazzboard alkaa tukea myös Applen iPodeja ja iPhonea.
Digisisällön mobilisoimista jakelupalvelun avulla
LinkoTecin ansaintalogiikka perustuu sisällönomistajien omistaman digitaalisen sisällön mobilisoimiseen ja jakelupalvelun myymiseen. Ideana on käyttää tuotonjakoperiaatetta, jolloin sisällönomistajaa laskutetaan kustakin siirtotapahtumasta eli transaktiosta.
Salonen laskee ensimmäistä rahoituskierrostaan käyvän LinkoTecin liiketoiminnan muuttuvan kannattavaksi vuoden vuoden 2010 lopulla.
Suuntana Piilaakso
– Parin vuoden kuluttua uskoisin meidän olevan melko amerikkalainen yhtiö, jota johdetaan Yhdysvalloista käsin, Salonen pohtii. – Meillä on Piilaaksossa toimipiste jo nyt, ja olemme tekemässä markkinatutkimusta sikäläisistä kuluttajista ja potentiaalisista partnereista.
LinkoTec käyttää USA:n tukikohtanaan Plug&Play -teknologiakeskusta, joka sijaitsee Piilaaksossa puolen tunnin ajomatkan päässä internetin merkittävimmistä toimijoista. Salosen mukaan Piilaaksossa saa kuukaudessa enemmän ideoita ja merkittäviä kontakteja kuin Suomessa kuudessa kuukaudessa, ja hän kertoo pystyneensä paikan päällä järjestämään tapaamiset jo muun muassa Googlen, YouTuben ja Palmin kanssa.
Kasvuvalmennuksessa käyttöliittymäsuunnittelua
LinkoTec osallistui Culminatum Innovationin ja Forum Virium Helsingin Kasvuvalmennukseen vuoden 2008 lopulla. Valmennukseen kuuluvaa konsulttiapua käytettiin Dazzboard-palvelun käyttöliittymän suunnitteluun.
– Kasvuvalmennus on hyödyllinen tapa tukea startup-yrityksiä haasteellisissa prosesseissa. Sen avulla voidaan auttaa aloittelevia yrityksiä löytämään oikeat kumppanit avukseen, Salonen toteaa.
Teksti: Leena Koskenlaakso