Crowd Dialog Europe: Joukossa on voimaa!

Artikkelikuva: Crowd Dialog Europe: Joukossa on voimaa!
Kansainvälinen Crowd Dialog Europe järjestettiin Helsingissä 27.8.2015. Tapahtuma houkutteli osallistujia 28 maasta keskustelemaan joukkoistamisesta, joukkorahoituksesta ja joukkoinnovaatioista. Forum Virium Helsinki oli yksi tapahtuman yrityskumppaneista ja järjesti työpajan, jonka teemana oli uudet verkkodemokratian työkalut kaupunkilaisille.
 
Crowd Dialog Europe 2015 -tapahtuman teemana oli ”United Knowledge”. Intensiivisen päivän ohjelma koostui 15 minuutin puheenvuoroista, neljästä työpajasta ja kahdesta paneelikseskustelusta. Osallistujina oli niin yritysten edustajia kuin tutkijoita ja poliitikoitakin.
 
Päivän avasi Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen teemalla avoin Helsinki. Muita pääpuhujia olivat mm. Bert-Ola Bergstrand, David Wilcox, Karol Krol ja Tanja Aschenbeck-Florange.
 
 
Tapahtuman järjestivät EU-komissio, DIGILE, Estonian Investment Agency ja Helsingin kaupunki. Forum Virium Helsinki oli yksi yrityskumppaneista. 
 
Kansainvälinen Crowd Dialog Europe järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Vastaavaa tapahtumaa on aiemmin järjestetty Saksassa.
 
 
Työpaja: Uusia verkkodemokratiatyökaluja kansalaisille
 
Päälavan ohjelman kanssa rinnakkain järjestimme pienemmälle osallistujajoukolle työpajan, jossa keskustelimme verkkodemokratiasta, -osallistumisesta sekä näihin käytössä olevista keinoista ja työkaluista. Miten kaupungit voisivat tukea osallistumista ja joukkovoimaa nykyistä paremmin? 
 
 
Kansainvälinen D-CENT-hanke tarjoaa kansanliikkeille ja kansalaisjärjestöille digitaalisia työkaluja vaikuttamiseen ja osallistumiseen. Helsinki on yksi hankkeen pilottikaupungeista, jossa työkaluja testataan käytännössä. Forum Virium Helsinki vastaa D-CENT:n kansainvälisestä viestinnästä sekä Helsingin pilotista. 
 
Helsingissä on erityisesti kehitetty palvelua, jolla voisi seurata Helsingin kaupungin päätöksentekoa. 
 
“D-CENT:llä voit tilata ilmoituksen, kun kaupunginvaltuusto tai lautakunnat käsittelevät kiinnostuksesi kohteita, esimerkiksi koirapuistoihin tai omaan asuinalueeseesi liittyvät asioita. Kun kiinnostava aihe sattuu kohdalle, voi ryhtyä toimiin: vaikkapa laatia joukolla kirjeen valtuutetuille tai tietopyynnön virkamiehile”, kertoo Joonas Pekkanen, toinen Crowd Dialog Europe 2015 -työpajan vetäjistä.
 
“Osallistuminen tulisi tehdä mahdollisimman kevyeksi, hauskaksi ja kivaksi niin, että se imaisee mukaan kiireistä huolimatta, vaikka vähillä tiedolla ja intensiteetillä”, muistuttaa Jaakko Korhonen, joka myös oli mukana vetämässä workshopia.
 
Työpajan järjestivät yhteistyössä Forum Virium Helsinki, D-CENT-hanke ja Helsingin kaupunki.
 

 

Lue myös