Apps4Finland 2010 -kilpailun finaalistit on nyt julkaistu! Finaaliin valittiin yhteensä 13 ehdotusta. Voit edelleen äänestää omaa suosikkiasi, yleisöäänestys parhaasta ideasta ja toteutuksesta on käynnissä 6.10.asti. Kilpailutyöt löytyvät täältä. Kilpailu huipentuu palkintogaalaan MindTrek-konferenssissa Tampereella 7. lokakuuta. Palkintojen arvo on yhteensä 13 000 euroa.

Apps4Finland-kilpailun tavoitteena on löytää uusia tapoja hyödyntää julkishallinnon avoimia tietovarantoja. Lisäksi halutaan konkretisoida vilkkaasti käynnistynyttä keskustelua avoimen datan ympärillä. Toista kertaa järjestettävän kilpailun pääorganisaattorina toimii tänä vuonna Suomen Verkkodemokratiaseura ry. Forum Virium Helsinki on mukana järjestelyissä ja kilpailun tuomaristossa.

Apps4Finland-kilpailu on avoin kaikille, ja siinä on omat sarjansa yksityishenkilöille ja yrityksille. Kilpailun yhtenä tarkoituksena on antaa näyttömahdollisuus nuorille tulevaisuuden kyvyille ja sovelluskehittäjille. Onnistunut ja kiinnostava kilpailutyö toimii näkyvänä käyntikorttina tekijälleen. Kehittäjille kilpailu tarjoaa mahdollisuuden viedä omia konsepteja eteenpäin, aina työllistymiseen saakka.

“Julkisen sektorin keräämän tiedon avaaminen mahdollistaa merkittäviä uusia kansalaispalveluja. Suomalaisilla yrityksillä on ainutlaatuinen tilaisuus synnyttää vallankumouksellisia uusia palveluita aiemmin saavuttamattomissa olevia tietoja yhdistämällä. Parhaimmillaan näistä innovaatioista syntyy kansainvälisiä kasvuyrityksiä”, sanoo kilpailun suojelija Risto Siilasmaa F-Secure Oyj:stä.

Julkishallinnon data hyötykäyttöön

Konkreettiset toimivat sovellukset ja hyvät datan käyttöideat kannustavat julkishallinnon toimijoita avaamaan tietovarantojaan maksutta sekä koneluettavassa muodossa kenen tahansa käytettäväksi. Datan olemassaoloa ja sen käyttömahdollisuuksia ei useinkaan riittävästi tunneta. Dataa hyödyntävät palvelut lisäävät tietoisuutta asiasta, mutta esimerkkejä ei synny ilman avoimia datalähteitä.

Apps4Finland-kilpailu vastaa näihin haasteisiin saattamalla yhteen idearikkaita kansalaisia ja dataa tarjoavia hallinnon toimijoita. Kilpailu kannustaa kansalaisia ja yrityksiä ideoimaan sekä ohjelmoimaan julkisiin datalähteisiin pohjautuvia sovelluksia. Kilpailun tavoitteena on myös rohkaista julkishallintoa avaamaan ja julkaisemaan lisää datalähteitä. Kilpailun aikana Suomen julkishallinnon datavarantoja kerätään Suomi.fi-sivustolle ja kartoitetaan osana Helsinki Region Infoshare -hanketta.

Lisätietoja kilpailusta: www.apps4finland.fi

Jätetyt kilpailutyöt & äänestys: http://www.verkkodemokratia.fi/apps4finland/fi/kilpailutyot

Lue apps4finlandin twiittauksia.