Projektiesittely ---

SynchroniCity-hankkeessa kehitettiin markkinoita kaupunkien IoT-palveluille

Artikkelikuva: Projektiesittely

Helsinki yhdessä johtavien älykaupunkien kanssa kehitti kolmivuotisessa SynchroniCity-hankkeessa markkinoita kaupunkilaisten sujuvan arkielämän IoT-palveluille.

Hankkeessa myös kehitettiin datalle avointa ja toimittajista riippumatonta teknistä viitekehitystä, joka toimisi markkinoiden perustana. Samalla luotiin pohjaa hyvien paikallisten ratkaisujen skaalautumiselle laajemmille markkinoille yli kaupunki- ja siilorajojen. Yritykset osallistuvat hankkeeseen pilotoimalla älyratkaisuja aidoissa käyttöympäristöissä kaupungeissa. Helsingissä toteutettiin yhteensä neljä pilottia, joista voit lukea täällä.  Kumppanikaupunkien ja näissä toteutettujen pilottien avulla testattiin menestyksekkäästi ratkaisujen skaalautuvuutta. 

Partnerit, kesto ja rahoitus

Hankkeessa oli mukana kahdeksan eurooppalaista kaupunkia: Antwerpen, Carouge, Eindhoven, Helsinki, Manchester, Milano, Porto ja Santander. Eurooppalaisten kaupunkien lisäksi hankkeeseen osallistui kaupunkeja Meksikosta, Yhdysvalloista, Etelä-Koreasta ja Brasiliasta.

SynchroniCityssä oli mukana yli 34 organisaatiota, jotka koostuvat julkisista toimijoista, järjestöistä ja akateemisista laitoksista. Hankkeen budjetti oli 16,5 miljoonaa euroa. Hanke toteutettiin vuosien 2017–2019 aikana osana komission Horizon 2020 -ohjelmaa. Forum Virium Helsingin osuus rahoituksesta oli 600 000 euroa 

Forum Virium Helsingin rooli

Forum Virium Helsinki osallistui omalta osaltaan hankkeen tavoitteisiin, josta erityisesti tarjosi Helsingin Smart City Data-alustan ja tuen neljälle pilotille sekä toteutti puhtaan ilman reittioppaan kokeilusovelluksena, jossa olemassa olevaa reittiopasta rikastettiin kaupungin ilmanlaatudatalla. Forum Virium Helsinki koordinoi hankkeen kaupunkien käyttöönottoprojekteja ja keräsi niiden oppeja. 

Projektin keskeiset saavutukset

Hankkeessa kehitettiin Smart City -datan käsittelyn arkkitehtuurinen viitekehys ja siihen liittyvät perusmekanismit (OASC MIMs) ja tunnistettiin niiden jatkokehitystarpeet, kuten datan omistajuus MyData ja reilu tekoäly fair AI. Hanke vahvisti Helsingin asemaa ja osaamista kaupunkilaisten yksityisdatan omistajuuden eli MyDatan edistäjänä, ja Helsingin työ aiheen parissa jatkuu myös hankkeen jälkeen. Pilotoimalla hankkeessa edistettiin datamarkkinoiden kehittymistä ja todennettiin viitekehyksen toimivuutta. Referenssikaupungit toteuttivat omat kokeilupilotit ja 50 PK-yritystä pääsivät toteuttamaan kaupunkidatan hyödyntämistä piloteissa 21 kaupungissa osoittaakseen arkkitehtuuriin skaalautuvuuden. Hankkeen yhteydessä syntyi ekosysteemejä tukemaan eri toimijoita ja edistämään heidän liiketoimintaansa.

Forum Virum Helsinki oppi kaupunkidatan mahdollisia soveltamiskohteita ja tunnisti itse dataan liittyviä ongelmia sen määrässä ja laadussa. Yksi keskeinen oppi oli myös tietosuojamääräysten tulkintaeroavuudet osapuolilla. Hankkeessa osoitettiin yhteisten datamallien ja viitearkkitehtuurin keskeinen tekninen rooli ratkaisujen siirrettävyydessä ja skaalautuvuudessa. Konkreettisesti opittiin, että ratkaisujen käyttöönotossa käytännön ongelmat, kuten sensoreiden sijoittelu ja niiden sähkönsyöttö olivat yllättävän haastavia ja vaativat paikallisia ratkaisuja. 

Hyödyt Helsingille

Hankkeessa luotiin perustaa datan markkinapaikalle, jossa Helsingin avoin data tarjoaa yrityksille mahdollisuuksia tehdä uutta liiketoimintaa. Hankkeessa havaittiin, että reaaliaikaista IoT-dataa oli saatavilla Helsingissä suhteellisen vähän, joskin datan avoimuus on erittäin suurta.  Nykyiset ratkaisut ovat usein keskitettyjä kokonaisratkaisuja, joissa datan toimittajien ja hyödyntäjien ekosysteemejä on syntynyt rajoitetusti. Piloteilla osoitettiin, että PK-yritysten innovaatiolle olisi paremmat mahdollisuudet, jos dataa olisi tulevaisuudessa saatavilla enemmän. Yksityisdataan liittyvät haasteet osoittivat, että tietoisuutta ja keskustelua sen käytöstä on tärkeää käydä myös jatkossa. Tämä työ jatkuu Helsingissä aktiivisena MyData-liikkeen edustajana. Kahdeksan eurooppalaisen kaupungin yhteistyönä toteutettu hanke vahvisti Helsingin osaamista laajamittaisissa EU-hankkeissa ja lisäsi kaupunkienvälistä oppien jakamista sekä vahvisti yhteistyötä OASC-kaupunkien yhteisissä intresseissä datamarkkinoien luomiselle. Datamarkkinoiden perustan luominen, jota hankkeessa käynnistettiin, lukeutuu myös Helsingin datastrategiaan.

Synchronicity-hankkeen nettisivut

Lataa opas Synchronicityssä kehitettyyn smart city -datan viitekehykseen OASC MIMs.

Kuva: Helsingin kaupunki