CD2-pitchauskisa 7.2.2014: ilmoittaudu 13.1. mennessä

cd² on vuosittain järjestettävä kilpailu, jonka aikana AVEK palkitsee luovan alan innovatiivisia tuote- ja palveluideoita. cd²-kilpailu haastaa heittäytymään ja testaamaan oman idean menestysmahdollisuuksia sekä kehityspotentiaalia pitchaamalla, eli esittelemällä tuotteen, palvelun tai liikeidean pääkohtia asiantuntijoista koostuvan tuomariston edessä. Tavoitteena on vakuuttaa tuomarit idean menestymismahdollisuuksista.

cd² -pitchauskilpailussa yhdistyvät c²- ja d² -kilpailut, jotka ovat osa AVEKin DigiDemo- ja CreaDemo-rahoitusohjelmia. Jaettavat palkinnot myönnetään opetus- ja kulttuuriministeriön AVEKille osoittamista määrärahoista. Kilpailun aikana tuomaristot palkitsevat innovatiivisia luovan alan tuote- ja palvelukonsepteja 2500€ jatkokehityspalkinnolla. Lisäksi kilpailussa jaetaan 2500€ palkinto päivän parhaalle pitchaukselle.
 

DigiDemo-avustukset

AVEK myöntää kaksi kertaa vuodessa valtionavustuksia digitaalisiin päätelaitteisiin soveltuvien kulttuuristen sisältöjen ja palveluiden tuotekehitykseen. Avustukset myönnetään opetus- ja kulttuuriministeriön AVEKille osoittamasta määrärahasta. Määrärahan tavoitteena on edistää kulttuurisisältöjen ja -palveluiden kehittämistä, parantaa alalla toimivien yritysten tuotekehitysmahdollisuuksia sekä vastata digitalisoituvan yhteiskunnan tarpeisiin.
Seuraava haku päättyy 31.3.2014: hakemuslomakkeeseen.