Projektiesittely ---

Arabian kiertotaloushubi edistää kiertotalouden innovaatioita ja liiketoimintaa

Artikkelikuva: Projektiesittely

Arabian Kiertotaloushubi tuo alan yritykset yhteen – tavoitteena on edistää kestävää liiketoimintaa ja uusia kiertotalouden innovaatioita.

Arabian-kiertotaloushubi-logot_1200

Tavoite

Arabian kiertotaloushubi -hankkeessa suunnitellaan ja käynnistetään Helsingin Arabian teollisuuskortteliin kiertotalousalan yrityksille suunnattu keskittymä. Arabian kiertotaloushubin tarkoituksena on tukea erityisesti pienten ja keskisuurten kiertotalousyritysten liiketoimintaa, tuotantoprosesseja, tuoteinnovaatioita sekä alueellista ja kansainvälistä TKI-yhteistyötä.

Fyysisen ja virtuaalisen toimintaympäristön lisäksi hankkeessa luodaan aktiivinen ekosysteemi ja yhteistyötä tukevaa ohjelmaa ja asiantuntijapalveluita, ideointia ja innovointia tukevia malleja sekä avataan TKI-yhteistyön mahdollisuuksia. Lisäksi hanke järjestää tapahtumia ja tilaisuuksia, joissa tuodaan esille kiertotalouden innovaatiotoimintaan liittyviä rahoitusmahdollisuuksia.

Hankkeen kohderyhmänä ovat kiertotalousalan pk-yritykset ja start-upit Uudellamaalla. Kohderyhmään kuuluvat myös alueellinen, kiertotalouteen liittyvä TKI-ekosysteemi, kuten paikalliset korkeakoulut ja kehittämisyhtiöt. Lisäksi kohderyhmään kuuluvat kiertotaloushubin välittömässä läheisyydessä Arabiassa jo toimivat yritykset tai muut organisaatiot. Hubin toimintamallia kehitetään yhteistyössä Arabia 135 -korttelin kanssa, jota hallinnoi Varma. Projektin aikana hubin toiminta pyritään vakiinnuttamaan ja luomaan siihen liiketoimintamalli.

Hankkeen päätavoitteet ovat: 

1. Kiertotalousalan yritysten yhteistyö, innovaatiotoiminta ja liiketoiminta kasvavat

Kiertotalousalan pk-yritysten yhteistyön ja innovaatiotoiminnan kehittäminen esimerkiksi tunnistamalla hyödynnettävät sivuvirrat, jaettavat resurssit, yritysten välisen liiketoimintayhteistyön potentiaali ja innovaatiokumppanuudet.  Näin hanke vahvistaa kohderyhmän yritysten liiketoimintaa ja kilpailukykyä sekä kiertotaloutta laajemminkin niin Helsingissä kuin koko Uudellamaalla.

2. Kiertotaloushubille luodaan toiminta- ja operaattorimalli

Yhteiskehitämme kiertotaloushubin toiminta- ja operaattorimallin palvelemaan kiertotalousalan pk-yrityksiä. Malliin sisältyy fyysinen tilakonsepti, digitaaliset ja fyysiset palvelut yrityksille sekä hubin ohjelmallinen toiminta. Kiertotaloushubin toiminnan jatkuvuus varmistetaan sitouttamalla oikeat toimijat.

3. Kiertotalouden toimijoiden kansainvälinen ja TKI-verkostotoiminta kasvavat

Tunnistamme keskeiset kiertotalousalaan liittyvät tki-toimijat ja kansainväliset hubit. Autamme yrityksiä verkostoitumaan kansainvälisesti.

Kesto, partnerit, rahoittaja ja kokonaisbudjetti

  • Hanke toteutetaan 1.10.2024–30.9.2026
  • Hanke tehdään yhteistyössä Business Helsingin kanssa
  • Hankkeen kokonaisbudjetti on 638 000 euroa, josta Forum Virium Helsingin osuus on 299 000 euroa
  • Hanke on Euroopan Unionin ja Uudenmaan liiton osarahoittama (EAKR).

Forum Virium Helsingin rooli

Forum Virium Helsinki toimii hankkeen koordinaattorina ja toteuttaa hanketta yhdessä Helsingin kaupungin elinkeino-osaston Business Helsingin kanssa. Forum Virium Helsinki vastaa hankkeessa muun muassa innovaatiotoiminnan mallien kehittämisestä ja soveltamisesta sekä kiertotaloushubin toimintamallin yhteiskehittämisestä. Forum Virium Helsinki tukee Business Helsinkiä kiertotaloushubin tilakonseptin suunnittelussa ja operaattorimallin kehittämisessä. Forum Viriumin vastuulla on toimintaa tukevien digitaalisten palveluiden tarpeiden määrittely, valinta ja kehittäminen yhdessä toimijaverkoston kanssa. 

Forum Virium Helsinki vastaa myös verkostotyön kehittämisestä, kansainvälisistä verkostoista sekä uusien yhteistyöaihioiden tunnistamisesta ja edistämisestä. Forum Virium Helsingin vastuulla on myös hankkeen viestintä

Hyödyt Helsingille

Helsinki on tunnistanut kiertotalouden mahdollisuudet keskeisenä keinona saavuttaa hiilineutraaliustavoite vuoteen 2030 mennessä. Helsingillä on pääkaupunkina mahdollisuus luoda edellytyksiä kiertotalouden toteutumiselle. Tätä edistetään kaupungin kierto- ja jakamistalouden toimenpideohjelmalla. Myös Helsingin ympäristönsuojelun tavoitteiden mukaan kaupungin ja elinkeinoelämän toiminta perustuu vuoteen 2040 mennessä hiilineutraaliin kiertotalouteen, jossa luonnonvaroja käytetään kestävästi ja tuotteet ja materiaalit säilytetään kierrossa mahdollisimman pitkään. 

Helsinki on allekirjoittanut Euroopan kaupunkien kiertotalousjulkilausuman, jonka tavoitteena on siirtymä lineaarisesta taloudesta kiertotalouteen. Näiden kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan tiiviistä yhteistyötä yrityskentän kanssa ja toimenpiteitä, joilla tuetaan kiertotalousalan yritysten toimintaedellytyksiä.

Arabian kiertotaloushubi -hankkeessa tavoitteena kaupungin näkökulmasta onkin parantaa yritysten edellytyksiä luoda uutta kiertotalouteen perustuvaa ja kasvavaa liiketoimintaa, vahvistaa  alueen yritysten kansainvälistymistä sekä lisätä TKI-yhteistyötä alueellisten sidosryhmien kanssa.

Vastuullisuus

Arabian kiertotaloushubi vahvistaa Helsingin alueen kiertotalousosaamista ja liiketoimintaaa. Tämä auttaa myös Helsingin kaupungin hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa. 

Materiaalit

Tutustu Arabian kiertotaloushubin esiselvitykseen

Tilaa uutiskirje

This field is hidden when viewing the form
This field is hidden when viewing the form
Nimi(Pakollinen)
Suostumus henkilötietojen käsittelylle(Pakollinen)
Arabian kiertotaloushubi -projektin tietosuojaselosteet ovat luettavissa osoitteissa https://fvh.io/arhub-fvh-tietosuoja (Forum Virium Helsinki) ja https://fvh.io/arhub-bh-tietosuoja (Business Helsinki). Olen lukenut tietosuojaselosteet ja annan suostumuksen henkilötietojeni käsittelyyn niiden mukaisesti. Noudatamme henkilötietojen käsittelyssä yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR).

Kuva: Varma