Forum Virium Helsinki – vuoden 2013 huiput

Artikkelikuva: Forum Virium Helsinki – vuoden 2013 huiput
Vuosi 2013 toi mukanaan kansainvälistä ja kotimasta tunnustusta Helsingille älykkään ja avoimen kaupungin edistämisestä. Uusia avauksia riitti niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
 
Palkintojen vuosi
 
Helsinki Region Infosharen (HRI) voittokulku jatkui vuonna 2013 menestyksekkään vuoden 2012 jatkoksi. Palvelu palkittiin kesäkuussa EU:n julkishallinnon innovaatiokilpailussa 100 000 euron potilla. Marraskuussa HRI sijoittui kolmen parhaan joukkoon Eurocities Awards-kilpailun Älykäs hallintatapa -sarjassa. 
 
Ville Meloni iloitsee HRI:n innovaatiopalkinnosta. 
 
 
Palkintoja jaettiin jälleen avoimen datan suomenmestaruuskilpailu Apps4Finlandissa. Kirkkaimman mitalin vei tällä kertaa saaristoa ja navigointia visualisoiva Stormwind Simulator -venesimulaatio. Palkintoja jaettiin kaikkiaan 27 500 euron arvosta. Helsingin ja Verkkodemokratiaseuran yhdessä järjestämä kilpailu järjestettiin nyt viidennen kerran. Apps4Finland-kilpailun kisatyöt ja voittajat puhuttivat vilkkaasti sosiaalisessa mediassa: kilpailun hashtag, aihetunniste, nousikin päätöstilaisuuden aikana upeasti Suomen Twitter-tilastojen kärkisijoille.
 
Forum Virium Helsinki oli myös mukana palkitsemassa Suomen parhaita mobiilipalveluita. Best Mobile Service -kilpailussa palkintoja saivat mm. opetuspeli Math Elements ja viime vuoden Apps4Finland-kisan voittanut BlindSquare-opastepalvelu.
 
       
Tunnelmapaloja Korjaamolta Apps4Finland 2013 -kilpailun päätöstilaisuudesta.
 
 
Avointa ja älykästä kaupunkia rakentamassa
 
Helsingin kaupungin tietovarantojen avaamisessa saavutettiin vuonna 2013 useita merkittäviä ja konkreettisia edistysaskelia. Maaliskuussa julkistettu Open Ahjo avasi Helsingin kaupungin asiakirja- ja päätöksentekojärjestelmän koko kansan ulottuville. Maaliskuussa julkistettu rajapinta on ainutlaatuinen avaus myös kansainvälisessä mittakaavassa. 
 
Britannian johtava sanomalehti The Guardian ylisti marraskuussa kahteen otteeseen Helsinkiä älykkäänä kaupunkina. Käytännön esimerkkinä lehti nosti esiin CitySDK-hankkeen Helsingin pilotin, jossa avattiin vuonna 2013 rajapinta Helsingin kaupungin uuteen palautejärjestelmään. The Guardian kehui Open311-palauterajapintaa hyväksi esimerkiksi palvelusta, jollaisia kaikkien aidosti älykkäiden kaupunkien tulisi tarjota asukkailleen. Käytännössä Open311-rajapintaa testattiin pilotissa, jossa Metro-lehden Pitäiskö fiksata -verkkopalvelusta välitettiin palautteet suoraan kaupungin omaan palautejärjestelmään ja sen jälkeen oikeille tahoille kaupungin sisällä. 
 
Code for Europe -ohjelman kumppanikoodarit Juha Yrjölä ja Tuukka Hastrup käärivät vuoden alussa hihansa tavoitteenaan tuoda avoimuutta ja ketteryyttä Helsingin it-kehitykseen. Yrjölä palkattiin Helsingin kaupungille ja Hastrup HSL:lle. Molemmille työ tarjosi aitiopaikan kehittää ja avata kaupungin palveluita käytännössä. Yhteistyötä kehittäjien kanssa tehtiin vuoden aikana myös Helsinki Loves Developers -toiminnan ja -tapaamisten kautta. 

 
 
Kasvuyrityksille apua  ja ohjausta 
 
Kahdeksan vuotta helsinkiläisyrityksiä sparranneeseen Kasvuvalmennukseen osallistui vuonna 2013 kaikkiaan 46 yritystä. Yritysten skaala oli jälleen laaja, mutta yhteistä oli kansainvälinen markkinapotentiaali ja halu kasvaa. Seuraava Kasvuvalmennukset hakukierros päättyy 2.3.2014. Vuosien varrella Kasvuvalmennukseen on osallistunut jo yli 200 yritystä.
 
Forum Virium Helsinki avasi Kasvuvalmennuksen rinnalle vuonna 2013 uusia palveluita kasvuyrityksille. Tukea tarjotaan nyt myös kansainväliseen kasvuun ja kansainvälistymiseen. ICT- ja eHealth-alojen yrityksille ja yrittäjille tarkoitetut hankkeet avaavat ovia ja kontakteja uusille markkinoille Euroopassa. 
 
 
Kansainvälinen yhteistyö laajeni entisestään
 
Forum Virium Helsinki vahvisti vuonna 2013 kansainvälisiä verkostojaan liittymällä EIT ICT Labsin kumppaniksi sekä osaksi eurooppalaisten business- ja innovaatiokeskusten verkostoa
 
Laajan ja nimekkään kansainvälisen konsortion (mukana mm. World Wide Web Consortium, Open Knowledge Foundation) kerännyt D-CENT -hanke starttasi lokakuussa. Hankkeessa kehitetään avoin, hajautettu ja epäkaupallinen alusta, jolla kolmannen sektorin edustajat voivat organisoida toimintaansa. Näin tarjotaan kansanliikkeille ja kansalaisjärjestöille digitaalisia työkaluja vaikuttamiseen ja osallistumiseen. 
 
Esikaupallisia julkisia hankintoja kehittävä ja testaava SILVER sai kesäkuussa laajan kansainvälisen tarjouskilpailun maaliin. Tarjouksia jätettiin kaikkiaan 32, joista seitsemän valikoitui esikaupallisen hankintaprosessin (Pre-Commercial Procurement) ensimmäiseen vaiheeseen. Kaikkiaan projektin esikaupallinen hankintaprosessi on kolmivaiheinen ja kestää kolmisen vuotta. Ajatuksena on ostaa tuotekehitystyötä valmiin lopputuotteen sijaan. Tämäntyyppistä prosessia kokeillaan Suomessa nyt ensimmäistä kertaa. 
 
 
 
Kaupunkilaiset testasivat uusia palveluita
 
Forum Virium Helsinki ja Helsingin kaupunki testasivat vuoden 2013 aikana lukuisia vuorovaikutteisia palveluita kaupungin digitaalisilla katunäytöillä. Näytöillä järjestettiin mm. keskustakirjaston arkkitehtuurikilpailun äänestys ja sekä esiteltiin kirjaston e-kirjojen sähköisiä lukuvinkkejä. Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä katunäytöille tuotiin ensimmäistä kertaa käyttäjien itse tuottamaa sisältöä eli kaupunkilaisten omia valokuvia. Kesän kunniaksi näyttöihin tuotiin opastus- ja informaatiopalvelu, josta kaupunkilaiset ja turistit saattoivat lukea uutisia ja saada tietoa lähiympäristöstään, esimerkiksi kiinnostavista tapahtumista.
 
Kaupunkilaisten ”kanta-asiakaskortin” kehittämistä ja testausta jatkettiin vuonna 2013 kokeilemalla, miten matkakortti taipuisi kirjastokortiksi. Käytännön kokeiluja oli lukuisia: keväällä matkakortilla lainausta kokeiltiin Kallion kirjastossa ja Kirjasto 10:ssä Helsingissä, syksyllä vuorossa olivat puolestaan Suomenlinna sekä Tapiolan ja Sellon kirjastot Espoossa.
 

Yksi kortti, yksi kaupunki from Kirjastokaista on Vimeo.

 

Koulumaailmaa kehittämässä
 
Yhteisöllisyys, koulu ja älykkäät palvelut -projektissa tehtiin vuonna 2013 ketteriä kokeiluja, joilla parannettiin koulujen yhteisöllisyyttä ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia. Yksi kehitetyistä konsepteista on PopUp-koulu, joka järjestettiin maaliskuussa Arabiassa. Oppilaat ja vanhemmat pitivät oppitunteja itse valitsemistaan aiheista, joiksi valikoitui muun muassa koiranhoito, miekkailu, kilpatanssi ja sirkus. Lasten tilastollista vuosikirjaa puolestaan kokeiltiin neljässä helsinkiläisessä koulussa. Ideana on kerätä tilastotietoa esimerkiksi lasten hyvinvoinnista, lähtökohtana lasten omat kiinnostuksen kohteet.
 
 
Kotimaan merkittävät avaukset
 
Uutena kotimaisena avauksena käynnistyi Kalasataman kehittäminen, jossa Forum Virium Helsinki on tiiviisti mukana. Kalasatamasta halutaan tehdä älykkään kaupunkirakentamisen mallialue, Fiksu Kalasatama. Sen ytimessä on kaupungin, yritysten ja asukkaiden tekemä yhteistyö. Aluetta kehitetään joustavasti ja kokeilujen kautta, avointa dataa hyödyntäen.
 
Forum Virium Helsinki oli myös mukana valmistelemassa Suomen kuutta suurinta kaupunkia yhdistävää 6AIKA-strategiaa, joka starttaa toden teolla vuonna 2014. Yhteisen strateguan tavoitteena on, että mukana olevat kaupungit mahdollistavat ja kokeilevat uusia innovaatioita ja palveluita yhdessä, yksittäistä kaupunkia laajemmin. Mukana ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Oulu, Tampere ja Turku. Strategian kokonaisbudjetti on noin 79 M€. Toimenpiteet toteutetaan vuosina 2014 – 2020.
 

Helsingin Kalasatamasta kehittyy ja muuntuu huomattavasti tulevina vuosina.
 

Lue myös