Projektiesittely ---

FABULOS toi itseohjautuvat linja-autot Helsingin kaduille

Artikkelikuva: Projektiesittely

Kansainvälisen FABULOS -hankkeen tavoitteena oli selvittää, miten kaupungit voivat hyödyntää itseohjautuvia linja-autoja osana julkista liikennettä. Tavoitteen saavuttamiseksi hankittiin linja-autolinja, jossa liikennöivät itseohjautuvat bussit. Helsingissä itseohjautuvia linja-autoja kokeiltiin Pasilan ja Kalasataman välisellä alueella kesällä 2020. Yrityksille oli tarjolla yhteensä 5,5 miljoonaa euroa tukea ratkaisun kehittämiseen.

FABULOS (Future Automated Bus Urban Level Operation Systems) oli tutkimus- ja tuotekehityshanke, jonka tavoitteena oli suunnata liikenteen automaation kehittymistä kaupungin tarpeisiin, lisätä kaupunkien ymmärrystä liikenteen automaation hyödyntämisessä ja pilotoida itseohjautuvia linja-autoja osana julkista liikennettä. Itseohjautuvia linja-autoja on jo testattu monessa maassa, mutta vielä ei ole kehitetty järjestelmää, joka hallinnoisi suurta joukkoa itseohjautuvia linja-autoja systemaattisella tavalla.

FABULOS-hankkeen kuusi partneria hankkivat yhdessä tutkimus- ja kehitystyötä, joka mahdollistaa itseohjautuvien linja-autojen ottamisen osaksi julkista liikennettä. Käytännössä tämä merkitsee tarkoitukseen sopivien ohjelmistojen, laitteistojen, hallinnointijärjestelmien ja palveluiden kehittämistä sekä yhteensovittamista. Vasta tämän jälkeen on mahdollista tarjota kaupunkilaisille uusia ja parempia liikennepalveluja itseohjautuvien linja-autojen muodossa.

”Helsingin kaupungin tavoitteena on houkutella asukkaat kävelemään, pyöräilemään ja käyttämään julkista liikennettä omien autojen sijaan. Robottibussit voivat huomattavasti parantaa julkisen liikenteen sujuvuutta, sillä ne voivat kuljettaa kaupunkilaisia ketterästi muutamien kilometrien matkan”, sanoo Anni Sinnemäki, Helsingin kaupungin apulaispormestari.

Avoin markkinavuoropuhelu keväällä 2018

Onnistuneen hankinnan takaamiseksi FABULOS-hanke haluaa kuulla älyliikenteeseen erikoistuneilta teknologiayrityksiltä ja muilta alan asiantuntijoilta, mikä on markkinoiden nykytilanne ja mitkä ovat realistiset odotukset itseohjautuvien bussien lähitulevaisuuden kehityksestä. Näiden näkemysten keräämiseksi ja tarjouspyynnön raamien hahmottamiseksi FABULOS-hanke käynnisti avoimen markkinavuoropuhelun keväällä 2018.

Syyskuussa 2018 julkaistiin kansainvälinen esikaupallinen tarjouspyyntö, jonka tarkoituksena oli houkutella eturivin yrityksiä älyliikenteen ja teknologian aloilta mukaan kilpailutukseen. Kilpailutusta varten eri alojen yritysten tuli muodostaa konsortioita, jotka pystyivät tarjoamaan kokonaisratkaisua itseohjautuvan linja-autolinjan operoimiseksi ja pilotoimiseksi vuonna 2020. Kilpailutukseen voivat osallistua kaikki yritykset ja organisaatiot, mutta niiden piti sitoutua tekemään vähintään 50 % tarvittavasta tutkimus- ja kehitystyöstä Euroopan Unionin jäsen- ja liitännäisvaltioiden alueella.

Esikaupallinen hankinta työvälineenä

Tarjousten jättämisen jälkeen käynnistetiin varsinainen kolmivaiheinen esikaupallinen hankintaprosessi, joka päättyi syyskuussa 2020. Ensimmäisessä vaiheessa tutkittiin tarjottujen teknologiaratkaisujen soveltuvuus. Lupaavimmat tuoteideat kehitettiin prototyypeiksi ja testattiin laboratorio-olosuhteissa toisessa vaiheessa. Kolmannessa vaiheessa varmistettiin lopputuotteiden soveltuvuus testaamalla niitä aidoissa olosuhteissa. FABULOS-hankkeen tavoitteena oli, että parhaat itseohjautuvien linja-autojen prototyypit testataan Virossa, Suomessa, Kreikassa, Alankomaissa, Norjassa ja Portugalissa.

FABULOS-hankkeen verkkosivut: fabulos.eu

FABULOS päätöstilaisuuden videoita voi katsoa täällä

FABULOS-hanke saa rahoitusta Euroopan Unionin Horisontti 2020 -ohjelmasta ja sen kesto on 1.1.2018–31.3.2021. Hanketta koordinoi Forum Virium Helsinki ja teknisenä asiantuntijana toimii Metropolia ammattikorkeakoulu. Suomen lisäksi partnereita on Alankomaista, Kreikasta, Norjasta, Portugalista ja Virosta.

Forum Virium Helsinki on Helsingin kaupungin innovaatioyksikkö, joka tekee Helsingistä maailman toimivimman älykaupungin yhteistyössä yritysten, tiedeyhteisön ja kaupunkilaisten kanssa.

Lisätietoja

Kuva