Projektiesittely ---

RIDE2RAIL kokeili robottibusseja ja kimppakyytejä osana julkista liikennettä Helsingissä

Artikkelikuva: Projektiesittely

RIDE2RAIL-hankkeessa kehitettiin työkaluja, joilla tarjolla olevia kimppakyytejä voidaan yhdistää bussi-, raitiovaunu- ja junamatkoihin. Hankkeen ideana oli tehdä erilaiset liikkumismuodot helposti näkyviksi ja vertailtaviksi, ja lisätä samalla kiinnostusta kimppakyyteihin ja julkiseen liikenteeseen ruuhkien ja ilmansaasteiden vähentämisessä.

Tavoite

RIDE2RAIL-hankkeessa kehitettiin kaksi sovellusta, jotka helpottavat kimppakyytien ja julkisen liikenteen yhdistämistä ja näyttävät tarjolla olevien liikkumisen palvelujen kokonaisuuden.

Kesto, kumppanit ja rahoitus

  • Hanke kesti joulukuusta 2019 huhtikuuhun 2023.
  • Kokonaisbudjetti oli kolme miljoonaa euroa. Forum Virium Helsingin osuus rahoituksesta oli 155 000 euroa.
  • Hankkeen rahoittivat Shift2Rail -yhteishanke sekä EU:n Horisontti 2020 -ohjelma. 
  • Pääkoordinaattorina toimi UITP International Association of Public Transport (BE).
  • RIDE2RAIL-konsortiossa oli mukana 17 kumppania 10 maasta ja mukana on laaja edustus urbaanin liikkumisen toimijoita.

Forum Virium Helsingin rooli

Forum Virium Helsinki koordinoi hankkeen pilotointia Helsingissä yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa. Helsingin pilotti keskittyy parantamaan raideliikenteen ja erityisesti metron saavutettavuutta ns. viimeisen kilometrin osalta Vuosaaressa.

Pilotissa oli kaksi osaa, joista molempien tavoitteena oli vähentää sellaisia automatkoja, joissa kyydissä on vain yksi henkilö. Piloteissa testattiin:

  • autonomisen bussin käyttöä esikaupunkialueilla osana multimodaalista viimeisen mailin matkaa ja yhdistettynä matkan suunnittelun sovelluksiin. 
  • RIDE2RAIL-kimppakyytialustaa ja Reittioppaan kaltaista matkasovellusta.

Hyödyt Helsingille

Hankkeen tavoitteena oli edistää kimppakyytien sekä julkisen liikenteen käyttöä, jotta liikenteen päästöjä ja ruuhkia voitaisiin vähentää sekä tarjota kaupunkilaisille räätälöityjä liikkumisen palveluja heidän tarpeidensa mukaisesti. 

RIDE2RAIL-verkkosivut

RIDE2RAIL Twitterissä

Hankkeen rahoittivat Shift2Rail -yhteishanke sekä EU:n Horisontti 2020 -ohjelma (numero 881825.)

Kuva: Vesa Laitinen