Apps4Finlandin tämän vuoden palkinnot on nyt jaettu. Kisan kirkkaimman kruunun pokkasi Päästöt.fi-visualisointi, josta voi tutkia asuinympäristönsä tai koko Euroopan suurimpia saastuttajia interaktiivisen karttakäyttöliittymän avulla. Muut menestyjät olivat Eduskunta Explorer -sovellus, Infoapi-konsepti sekä HSL:n kehittäjäyhteistyö ja dev.hsl.fi-kehittäjäportaali.
Kisan päätösgaalassa oli tiivis tunnelma ja tunnelma katossa. Tilaisuus houkutteli lähemmäs 300 osallistujaa Korjaamolle Helsinkiin. Jaoimme joukon palkintoja, yhteensä yli 40 000€ edestä. Koko kisan voittaja valittiin nyt ensimmäistä kertaa äänestyksellä. Tiukka loppuottelu käytiin Päästöt.fi-verkkopalvelun ja Eduskunta Explorer -sovelluksen välillä, joista ensimmäinen kiri lopulta voittoon.
kuvaaja Antti Kokkola
Tilaisuuden ohjelma rakentui pääsarjojen ympärille, joista jokaiselle oli oma, ajankohtainen alustajansa. Mahdollista-sarjan avasi valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja ja hallinto-oikeuden dosentti Tuomas Pöysti, joka innosti avoimella datalla hulluihin visioihin ja tomeraan toimeenpanoon. Todellisuuden tutkimuskeskuksen tutkimusvastaava Pekko Koskinen alusti Innosta-sarjan. Hän toi tilaisuuteen taiteen näkökulmaa ja kuvasi, miten maailma on täynnä erilaisia verkostoja, joissa kuitenkin loppupeleissä kyse on aina ihmisistä.
kuvaaja Antti Kokkola
Hahmota-sarjan avannut Informaatiomuotoilija Jan Wolski korosti, miten tärkeää on muokata data tarinaksi sekä saada katsoja osalliseksi. Sovelluksia palkinneen Vaikuta-sarjan alustajana oli Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnittelija Sonja Heikkilä. Hänen puheenvuoronsa aiheena oli liikkuminen palveluna (mobility as a service) ja mitä uusi ajattelutapa voi tarjota sovelluskehittäjille. Tähtäin korkealla: luoda kokonaisvaltainen liikkumispalvelu, joka täyttää yksilölliset liikkumistarpeet paremmin kuin oma auto.
kuvaaja Antti Kokkola
Viimevuotiseen tapaaan Apps4Finlandissa palkittiin myös koko joukko haastepalkintoja. Apps4Mobility puolestaan palkitsi nyt ensimmäistä kertaa parhaat ihmisten liikkumista helpottavat uudet sovellukset.
Apps4Finland on uudistunut vuosittain
Tilaisuudessa visioitiin myös tulevia kehityspolkuja Apps4Finland-kilpailulle. Kilpailu onkin luonut nahkansa vuosittain. Tänä vuonna alueelliset Apps-kilpailut sekä haastekumppaneille tarjottu datavalmennus uudistivat kisakonseptia edellisvuosista. Uusina kehityspolkuina kilpailulle nähtiin mm. laajentuminen uusille teema-alueille sekä nykyisin ennen muuta sovelluskehittäjien ympärille rakentuneen ongelmanratkaisuyhteisön laventamisen uusiin kohderyhmiin.
Palkinnot jaettiin 3.12.2014 Helsingissä. Kilpailuun jätettiin tänä vuonna kaikkiaan 132 työtä. Kuudetta kertaa järjestetyn kilpailun organisoivat Forum Virium Helsinki, Open Knowledge Finland ry ja Suomen Verkkodemokratiaseura ry.
Lämpimät onnittelut voittajille ja kiitos kaikille osallistujille!
Tiedotteet kilpailusta:
- Avoimen datan suomenmestari Päästöt.fi paljastaa EU:n suurimmat saastuttajat
- Apps4Mobility – uuden sukupolven liikkumissovellukset palkittu
Tallenne:
Kuvat (kuvaaja Antti Kokkola):
Ohjelma:
http://www.apps4finland.fi/paatosgaalan-ohjelma-nyt-julkaistu/
Esitykset:
http://www.apps4finland.fi/paatosgaalassa-tupa-taynna/
Kaikki voittajatyöt 2014:
http://www.apps4finland.fi/2014-voittajat/
http://www.apps4finland.fi/2014-voittajat/
Kaikki kilpailutyöt 2014:
http://www.apps4finland.fi/kilpailutyot-2014/
http://www.apps4finland.fi/kilpailutyot-2014/
Lue lisää Apps4Finland-kisasta julkaisustamme sivuilta 22-23.
Lisätietoja:
Joonas Pekkanen
Projektipäällikkö
puh. + 358 50 584 6800
joonas.pekkanen(at)forumvirium.fi
Projektipäällikkö
puh. + 358 50 584 6800
joonas.pekkanen(at)forumvirium.fi