Uusi viestinnän asiantuntija Paula Kultanen Ribas

Artikkelikuva: Uusi viestinnän asiantuntija Paula Kultanen Ribas

Viestinnän ammattilainen Paula Kultanen Ribas aloitti joulukuun alussa työt Forum Viriumin viestintätiimissä.



Kuka olet, mistä tulet ja mitä töitä olet tehnyt?

“Olen Paula Kultanen Ribas, pitkän linjan viestinnän ammattilainen ja filosofian maisteri. Olen toiminut muun muassa viestintäjohtajana, toimittajana, podcast-tuottajana, tietokirjailijana, kustannustoimittajana ja kielenkääntäjänä.

Viimeisin työpaikkani oli digi-innovaatioistaan palkitussa Matkamedia Tripsterissä, jonka perustajajäsen olen. Tripsterissä pääsin sukeltamaan paitsi startup-maailmaan, myös matkailu- ja virtuaaliteknologioihin sekä vastuullisuusviestintään.”

Mitä hanketta tulet tekemään ja roolisi siinä?

“Forum Viriumissa toimin viestintäasiantuntijana hanke- ja mediaviestinnässä. Vastaan erityisesti älyliikennehankkeiden viestinnästä.”

Mitä odotat pääseväsi näkemään ja tekemään?

“Odotan ennen kaikkea inspiroivaa yhteistyötä innovatiivisten, oman alansa huippujen kanssa. Uuden innovointi ja siitä viestiminen on kiehtovaa – kykyä asettua tulevaisuuden ihmisen asemaan hahmottamaan tulevaisuuden tarpeita.”

Mikä sinua innostaa?

“Humanistina olen kiinnostunut inhimillisestä aspektista kaikessa. Viestintäasiantuntijana tämä tarkoittaa esimerkiksi tekstien selkokielisyydestä huolehtimista silloinkin, kun viestitään uudesta teknologiasta ja erityistermein. Myös vastuullisuusnäkökulman huomioiminen on lähellä sydäntäni.”

Mitä teet kun et ole töissä?

“Laulan ja soitan bassoa eri bändeissä. Musiikki on paras tapa maadoittua ja rentoutua. Lisäksi minulla on lähes aina jokin kirjaprojekti meneillään – rakastan kirjoittamista. Käyn myös pari kertaa vuodessa perheeni toisessa kotimaassa Espanjassa (Kataloniassa) nauttimassa Välimeren rennosta ilmapiiristä.

Tavallinen arki miehen ja kahden lapsen kanssa on hauskaa sekin. Teemme retkiä Helsingissä: käymme kirjastoissa, kahviloissa, ravintoloissa ja puistoissa. Elävä kaupunkikulttuuri on tärkeää koko perheelle.”

Miten haluat kehittää älykaupunkia?

“Toivon voivani vaikuttaa älykaupunkia koskevan tiedon saavutettavuuteen ja yleistajuistamiseen ja sitä kautta kaupunkilaisten osallistamiseen.”

 Mitä osaamista tuot Forum Virium Helsinkiin?

“Olen ammattitoimittaja, jolla on kokemusta innovoinnista, vastuullisuudesta ja podcast-tuotannosta. Maisterin tutkinnon lisäksi minulla on myös Liiketalouden erikoisammattitutkinto markkinointiviestinnästä, joka antaa eväitä muun muassa brändin kehittämistyöhön.”

Lämpimästi tervetuloa töihin Forum Viriumiin, Paula!


Haluatko sinä mukaan töihin tekemään maailman toimivinta älykaupunkia? Saat tietoa avoimista työpaikoista verkkosivuiltamme seuraamalla meitä Twitterissä sekä tilaamalla uutiskirjeemme.

Lisätietoa

Viestinnän asiantuntija Paula Kultanen Ribas

Paula Kultanen Ribas
Viestinnän asiantuntija
+358 44 541 9828
paula.kultanen@forumvirium.fi

Lue myös