Teknologiakokeiluja Eurooppaan miltei miljoonalla eurolla – 16 haussa Helsinkiin

Artikkelikuva: Teknologiakokeiluja Eurooppaan miltei miljoonalla eurolla – 16 haussa Helsinkiin

Helsinki on mukana toteuttamassa sata teknologiakokeilua Euroopassa kesään 2025 mennessä. Kokeilujen tavoitteena on parantaa haavoittuvassa asemassa olevien yhteisöjen arkea ja elämänlaatua.

Euroopassa on parhaillaan käynnissä kokeiluhaku, open call, jolla etsitään innovatiivisia teknologiaratkaisuja tukemaan haavoittuvassa asemassa olevia kaupunkilaisia. Heihin kuuluvat esimerkiksi pitkäaikaistyöttömät, maahanmuuttajat, eristäytyneet nuoret, vammaiset ja ikäihmiset.

Sataan kokeiluun tähtäävän kansainvälisen CommuniCity-hankkeen niin kutsutut ketterät kokeilut ovat keskeinen tapa kehittää entistä toimivampaa kaupunkia ja löytää uusia teknologisia ratkaisuja parantamaan kaupunkilaisten elämänlaatua. Kokeiluhaut ovat puolestaan yrityksille keino päästä mukaan yhteiskehittämään omia ratkaisujaan aidossa ympäristössä yhdessä ammattilaisen ja kaupunkilaisten kanssa.

Pilotteja 17 kaupunkiin ympäri Eurooppaa

Nyt käynnissä oleva kansainvälisen CommuniCity-hankkeen kokeiluhaku pohjautuu hankkeessa mukana olevissa kaupungeissa tehtyihin tarvekartoituksiin. Kartoitusten pohjalta on muodostettu yhteensä 54 haastetta, joilla ratkaisuja etsitään. Samaan aikaan toteutetaan kokeiluja useissa Euroopan kaupungeissa, muun muassa Amsterdamissa, Prahassa, Sarajevossa ja Portossa.

“Kokeiluhakuun toivotaan innovatiivisia ratkaisuja niin kotimaisilta kuin eurooppalaisiltakin teknologiataitajilta, olivat ne sitten yrityksiä, startuppeja tai vaikka tiimi opiskelijoita”, sanoo projektipäällikkö Anne-Mari Sandell Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsingiltä.

CommuniCity-kokeiluhaussa yritykset voivat saada enintään 12 500 apurahan oman teknologiaratkaisunsa testaamiseen yhteistyössä kokeiluhakuun osallistuvien kaupunkien kanssa. Yhteensä tällä kolmannella ja viimeisellä kokeilukierroksella on rahaa varattu kokeiluihin 820 000 euroa. 

Helsingin kaupunki ja HUS hakevat ratkaisuja 8 haasteeseen

Helsingin kaupungin sosiaali- terveys- ja pelastustoimiala, kaupunkiympäristön toimiala sekä HUS Helsingin yliopistollinen sairaala ovat nimenneet yhteensä kahdeksan haastetta. Näitä haasteita ratkaisemaan valitaan enintään 16 kokeilua, joiden avulla pyritään parantamaan muun muassa maahanmuuttajien integroitumista, pitkäaikaistyöttömien työllistymistä ja sairaalapotilaiden omatoimisuutta.

Uusien teknologioiden ja innovaatioiden kokeileminen on tärkeää tulevaisuuden sairaaloiden rakentamisessa. Innovatiiviset ratkaisut parantavat potilaiden hoitoa ja tehostavat sairaaloiden toimintaa auttaen vastaamaan terveydenhuollon haasteisiin. Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä rakentavat Laakson yhteissairaalaa, jonne kokeiluilla haetaan uusia innovatiivisia ratkaisuja”, kertoo kehittämispäällikkö Sami Salmi HUSin Tietohallinnosta

Hakuajan päätyttyä, 31. lokakuuta, asiantuntijaraadit pisteyttävät hakemukset ja valitsevat Helsingissä kokeiltavat teknologiaratkaisut. Kokeilut käynnistyvät Euroopan laajuisesti marras-joulukuussa ja päättyvät toukokuun 2025 loppuun mennessä.

CommuniCity-hankkeen kokeiluhaku on yksi laajimpia, joissa Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsinki on ollut mukana. 

Katso Helsingin haasteet ja tarkemmat tiedot hausta CommuniCityn sivuilta.

Lisätietoa

Projektipäällikkö, tiedottaja Anne-Mari Sandell

Anne-Mari Sandell
Projektipäällikkö, tiedottaja
+358 40 903 1922
anne-mari.sandell@forumvirium.fi

Lue myös