Hankevalmistelupäällikkö Minna Joronen aloitti maaliskuussa työt Forum Viriumin hankevalmistelutiimissä.
Kuka olet, mistä tulet ja mitä töitä olet tehnyt?
“Olen Minna Joronen, kotoisin Hämeenlinnasta ja tällä hetkellä asun Hollolassa. Yliopisto-opinnot suoritin Tampereen yliopistossa, pääaineenani englantilainen filologia. Opintojen loppuvaiheessa pääsin korkeakouluharjoitteluun Suomen Itämeri-Instituuttiin, jossa valmistellaan ja toteutetaan erilaisia kansainvälisiä EU-yhteistyöhankkeita. Siellä opin perusteet EU-hankehallinnosta ja -hankkeiden toteuttamisesta, ja kiinnostuin hankemaailmasta sekä kansainvälisestä yhteistyöstä.
Olen Forum Virium alumni, eli olin organisaatiossa töissä vuosina 2014-2021. Silloin toimin ohjelmapäällikkönä 6Aika-strategiatoimistossa, ja tiimimme koordinoi ja fasilitoi 6Aika-strategian toteutusta ja kuutoskaupunkien yhteistyötä. 6Aika-strategiaa toteutettiin hankkeilla, joissa kaupunkiorganisaatiot kehittivät palveluja yhdessä yritysten sekä tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden ja kaupunkilaisten kanssa. Työssä siis painottui hankehakujen valmistelu, hakijoiden sparraus ja tuki hankevalmistelussa sekä hakemusten arviointi.
Ennen Forum Viriumille palaamistani olin töissä Lahden kaupungilla elinvoima- ja kasvupalveluissa kehittäen alueelle kestävän rakentamisen innovaatioverkostoa ja fasilitoiden sen yhteistoimintaa.”
Mitä hanketta tulet tekemään ja roolisi siinä?
“Toimin hankevalmistelupäällikkönä Forum Viriumin hankevalmistelutiimissä. Ideoin ja valmistelen uusia hankkeita yhdessä eri sidosryhmien ja tiimimme kanssa.”
Mitä odotat pääseväsi näkemään ja tekemään?
“Odotan pääseväni oppimaan lisää ammattimaisesta ja tavoitteellisesta EU-hankevalmistelusta, jossa Forum Virium on varmasti yksi edelläkävijöistä Suomessa. Toivon, että pääsen valmistelemaan hankkeita laajasti erilaisista älykaupunkikehittämisen teemoista ja oppimaan uutta eri aihealueiden asiantuntijoilta sekä Forum Viriumilla että muissa organisaatioissa.”
Mikä sinua innostaa?
“Minua innostaa uuden kehittäminen ja se, jos voin oman panokseni antamalla olla mukana luomassa parempaa ja kestävämpää arkea kaupunkilaisille. Minua innostaa myös paluu Viriumille – ihanaa tehdä taas töitä vanhojen tuttujen kanssa sekä tutustua aivan uusiin osaajiin!”
Mitä teet kun et ole töissä?
“Vapaa-aikani kuluu tällä hetkellä hyvin pitkälti perheen kanssa, sillä meillä on kolme pientä lasta. Eli siis paljon leikkiä, ulkoilua, höpsöttelyä ja pientä känkkäränkkäilyäkin toki. Pääsen myös kerran viikossa rakkaan tanssiharrastukseni pariin. Tanssilajeista erityisesti nykytanssi on lähinnä sydäntäni.”
Miten haluat kehittää älykaupunkia?
“Haluan kehittää kestävää ja tasa-arvoista älykaupunkia. Kaupunkia, joka huomioi eri ihmisryhmien tarpeet mutta pitää huolta myös ympäristöstä, sillä ilman monimuotoista luontoa olemme pulassa.”
Mitä osaamista tuot Forum Virium Helsinkiin?
“Tuon monipuolista osaamista EU-hankkeisiin liittyen. Minulla on kokemusta hankevalmistelusta, hankkeiden toteutuksesta ja arvioinnista sekä eri rahoitusohjelmista. Olen myös tottunut koordinoimaan ja fasilitoimaan useiden toimijoiden yhteistyötä, mistä on varmasti hyötyä hankekonsortioiden kasaamisessa ja yhteisen hankevalmistelun edistämisessä.”
Lämpimästi tervetuloa takaisin Forum Viriumiin, Minna!
Haluatko sinä mukaan töihin tekemään maailman toimivinta älykaupunkia? Saat tietoa avoimista työpaikoista verkkosivuiltamme seuraamalla meitä LinkedInissä sekä tilaamalla uutiskirjeemme.