FABULOS tuo itseohjautuvat linja-autot Helsingin kaduille

Artikkelikuva: FABULOS tuo itseohjautuvat linja-autot Helsingin kaduille

FABULOS (Future Automated Bus Urban Level Operation Systems) -hankkeen tavoitteena on selvittää, miten kaupungit voivat hyödyntää itseohjautuvia linja-autoja osana julkista liikennettä. Tavoitteen saavuttamiseksi hankitaan linja-autolinja, jossa liikennöivät itseohjautuvat bussit. Yrityksille on tarjolla yhteensä 5,5 miljoonaa euroa tukea ratkaisun kehittämiseen.

Itseohjautuvia linja-autoja on jo testattu monessa maassa, mutta vielä ei ole kehitetty järjestelmää, joka hallinnoisi suurta joukkoa itseohjautuvia linja-autoja systemaattisella tavalla. Itseohjautuvien linja-autojen hallinnointiin liittyy paljon haasteita, jotka pitää ratkaista ennen kuin ne voivat ajaa kaduilla luontevana osana joukkoliikennettä. Käytännössä tämä tarkoittaa monien taloudellisten, teknisten, yhteiskunnallisten ja juridisten kysymysten ratkaisemista ja testaamista aidossa ympäristössä ennen itseohjautuvien linja-autojen käyttöönottoa.

FABULOS-hankkeen kuusi partneria ovat ottaneet tämän haasteen ratkaistavakseen ja hankkivat yhdessä tutkimus- ja kehitystyötä, joka mahdollistaa itseohjautuvien linja-autojen ottamisen osaksi julkista liikennettä. Käytännössä tämä merkitsee tarkoitukseen sopivien ohjelmistojen, laitteistojen, hallinnointijärjestelmien ja palveluiden kehittämistä sekä yhteensovittamista. Vasta tämän jälkeen on mahdollista tarjota kaupunkilaisille uusia ja parempia liikennepalveluja itseohjautuvien linja-autojen muodossa.

”Helsingin kaupungin tavoitteena on houkutella asukkaat kävelemään, pyöräilemään ja käyttämään julkista liikennettä omien autojen sijaan. Robottibussit voivat huomattavasti parantaa julkisen liikenteen sujuvuutta, sillä ne voivat kuljettaa kaupunkilaisia ketterästi muutamien kilometrien matkan”, sanoo Anni Sinnemäki, Helsingin kaupungin apulaispormestari.

Avoin markkinavuoropuhelu

Onnistuneen hankinnan takaamiseksi FABULOS-hanke haluaa kuulla älyliikenteeseen erikoistuneilta teknologiayrityksiltä ja muilta alan asiantuntijoilta, mikä on markkinoiden nykytilanne ja mitkä ovat realistiset odotukset itseohjautuvien bussien lähitulevaisuuden kehityksestä. Näiden näkemysten keräämiseksi ja tarjouspyynnön raamien hahmottamiseksi FABULOS-hanke käynnistää nyt avoimen markkinavuoropuhelun.

Markkinavuoropuhelu käynnistetään Helsingin kaupungintalolla 26.4.2018 ja toinen tilaisuus järjestetään Brysselissä 14.5.2018. Lisäksi on mahdollista osallistua webinaareihin, jotka järjestetään 10.4.2018 ja 22.5.2018. Kaikissa tilaisuuksissa esitellään FABULOS-hankkeen haasteet sekä käytettävä esikaupallinen hankintaprosessi. Lisäksi aikaa on varattu keskustelulle ja kysymykselle.

Syyskuussa 2018 julkaistaan kansainvälinen esikaupallinen tarjouspyyntö, jonka tarkoituksena houkutella eturivin yrityksiä älyliikenteen ja teknologian aloilta mukaan kilpailutukseen. Kilpailutusta varten eri alojen yritysten tulee muodostaa konsortioita, jotka pystyvät tarjoamaan kokonaisratkaisua itseohjautuvan linja-autolinjan operoimiseksi ja pilotoimiseksi vuonna 2020.

Tarjouspyyntö on avoinna lokakuun 2018 loppuun saakka. Kilpailutukseen voivat osallistua kaikki yritykset ja organisaatiot, mutta niiden pitää sitoutua tekemään vähintään 50 % tarvittavasta tutkimus- ja kehitystyöstä Euroopan Unionin jäsen- ja liitännäisvaltioiden alueella.

Tarjousten jättämisen jälkeen käynnistetään varsinainen kolmivaiheinen esikaupallinen hankintaprosessi, joka päättyy syyskuussa 2020. Ensimmäisessä vaiheessa tutkitaan tarjottujen teknologiaratkaisujen soveltuvuus. Lupaavimmat tuoteideat kehitetään prototyypeiksi ja testataan laboratorio-olosuhteissa toisessa vaiheessa. Kolmannessa vaiheessa varmistetaan lopputuotteiden soveltuvuus testaamalla niitä aidoissa olosuhteissa. FABULOS-hankkeen tavoitteena on, että parhaat itseohjautuvien linja-autojen prototyypit testataan Virossa, Suomessa, Kreikassa, Alankomaissa, Norjassa ja Portugalissa. Helsingissä itseohjautuvia linja-autoja kokeillaan Pasilan ja Kalasataman välisellä alueella.

FABULOS-hankkeen verkkosivut

Ilmoittaudu mukaan täällä

FABULOS (Future Automated Bus Urban Level Operation System) on tutkimus- ja tuotekehityshanke, jonka tavoitteena on suunnata liikenteen automaation kehittymistä kaupungin tarpeisiin, lisätä kaupunkien ymmärrystä liikenteen automaation hyödyntämisessä ja pilotoida itseohjautuvia linja-autoja osana julkista liikennettä. Hanke saa rahoitusta Euroopan Unionin Horisontti 2020 -ohjelmasta ja sen kesto on 1.1.2018–31.12.2020. Hanketta koordinoi Forum Virium Helsinki. Suomen lisäksi partnereita on Alankomaista, Kreikasta, Norjasta, Portugalista ja Virosta.

Forum Virium Helsinki on Helsingin kaupungin innovaatioyksikkö, joka tekee Helsingistä maailman toimivimman älykaupungin yhteistyössä yritysten, tiedeyhteisön ja kaupunkilaisten kanssa.

Lisätietoja

Kuva

Renske Martijnse-Hartikka

#AiRMOUR #FABULOS
puh. +358 40 683 7979
renske.martijnse-hartikka(at)forumvirium.fi

Lue myös