Fiksu Kalasatama -seminaarissa visioitiin tulevaisuutta

Artikkelikuva: Fiksu Kalasatama -seminaarissa visioitiin tulevaisuutta

Forum Virium Helsinki järjesti Fiksu Kalasatama -seminaarin 12.12.2013 Kellohallissa. Seminaari oli suunnattu erityisesti niille Helsingin kaupungin virkamiehille, jotka ovat mukana Kalasataman kehitystyössä. Tilaisuuden tavoitteena oli syventää yhteistä ymmärrystä Fiksun Kalasataman käytännön mahdollisuuksista ja rohkaista eri toimijoita verkostoitumaan keskenään. Lisäksi tilaisuus tarjosi näkymiä siihen, mitä Kalasatamassa on parhaillaan tapahtumassa ja mitkä Helsingin kaupungin strategiset linjaukset ohjaavat tämän uuden kaupunginosan rakentamista.

Seminaarissa käsiteltiin Fiksua Kalasatamaa sekä kokonaisuutena että eri teema-alueista käsin. Tarkastelun kohteena olivat muun muassa energiatehokkuus, älyliikenne, uudenlaiset palvelut ja tiedon avaaminen. Aalto-yliopisto, Helsingin energia, Kauppakeskus Redi, kaupunkisuunnitteluvirasto, Makery ja Tekes kertoivat seminaarivieraille omasta roolistaan Kalasataman kehitystyössä ja tarjosivat tuoreita näkökulmia tulevaisuuden kaupunkisuunnitteluun.

Fiksun Kalasataman hankevalmistelua vetää projektipäällikkö Veera Mustonen Forum Virium Helsingistä. Tapahtumasta saatiin paljon positiivista palautetta. Tunnelma oli innostunut ja osallistujat kokivat, että tässähän tapahtuu paljon”, Mustonen kiittelee.

Työpajoista ideoita kehitystyöhön

Seminaarin päätteeksi visioitiin ryhmissä uusia palveluita Kalasataman asukkaille ja yrityksille. Ideoita kerättiin eri teema-alueilta ja työskentelyn tulokset tiivistettiin videolle (videot katsottavissa täältä). Esimerkiksi energia-käyttäytymistä visioiva ryhmä pohti, olisiko aurinkosähköä mahdollista tuottaa asuntojen seinäpinnoilla ja ikkunoissa. Joustavaa liikkumista pohtiva ryhmä puolestaan keskusteli siitä, voisivatko lähilogistiikkapalvelut huolehtia sekä kauppakassien kotiin kuljetuksesta että lasten harrastusmenoista.

Kevään 2014 aikana järjestetään työpajoja myös Kalastaman alueen asukkaille, yrityksille ja kehittäjille. Työpajojen aiheet liittyvät pääosin kehitysprojekteihin kuten uuden hyvinvointikeskuksen fiksuihin palveluihin ja tulevaisuuden asumisen digitaalisiin ratkaisuihin. Tavoitteena on myös luoda yhteinen visio Fiksusta Kalasatamasta ja ottaa tähän toimijoita mukaan mahdollisimman laajalta rintamalta.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Veera Mustonen
puh. +358 40 508 4022
veera.mustonen(at)forumvirium.fi

Lue myös