Express to Connect -loppuseminaarista uusia näkökulmia ikääntymiseen

Artikkelikuva: Express to Connect -loppuseminaarista uusia näkökulmia ikääntymiseen

Helmikuun 15. järjestettiin kolmivuotisen Express to Connect-projektin kansainvälinen loppuseminaari Vantaalla. Seminaarissa kerrattiin lyhyesti projektin vaiheet aina ensimmäisistä Lego-työpajoista valmiisiin Storyville-peleihin saakka. Lisäksi visioitiin tulevaisuutta eli sitä, miten projektissa saatuja oppeja voidaan viedä eteenpäin ja lisätä näin ymmärrystä ikääntyneiden arjesta.  

Seminaarissa oli puhumassa projektikonsortion jäsenten lisäksi Tekesin Toimialajohtaja Pekka Kahri, joka korosti käyttäjäkeskeisten innovaatioiden tärkeyttä. Tuula Koli edusti puolestaan käyttäjätesteihin osallistuneita ikääntyneitä ja piti koskettavan avauspuheen muun muassa tarinankerronnan tärkeydestä. Kaikki seminaarin puheenvuorot ja materiaalit ovat nähtävissä E2C Webinar –sivustolla.

Yhteisöllisyyden vahvistaminen avainasemassa

Keskeisenä kysymyksenä seminaarissa oli se, miten Euroopassa kohdataan muuttuvan väestörakenteen haasteet. Eurostatin väestöraportin mukaan EU:n väestörakenne jatkaa muuttumistaan siten, että yli 60-vuotiaiden määrä kasvaa joka vuosi kahdella miljoonalla. Sama raportti kertoo, että vuonna 2020 Suomessa on huoltosuhteen näkökulmasta katsottuna EU:n iäkkäin väestö

Yhä useampi ikääntynyt asuu yksin. Yhteisöllisyyden vahvistaminen onkin yksi keskeisimmistä keinoista, joilla voidaan kohottaa ikääntyneiden fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia. Tällä voi olla myös merkittäviä kansantaloudellisia vaikutuksia. Kuten Laurea-ammattikorkeakoulun laatima vaikuttavuusanalyysi havainnollisti, henkinen hyvinvointi vähentää pitkällä tähtäimellä muun muassa terveyskeskuskäyntejä. Se saattaa myös lykätä parilla vuodella esimerkiksi diabeteksen puhkeamista.

Express to Connect -projektissa kehitetyt digitaaliset seurapelit tähtäävät nimenomaan ikääntyneiden sosiaalisten verkostojen vahvistamiseen. Nämä iPad-taulutietokonetta pelialustana hyödyntävät pelit jatkavat elämäänsä AppStoressa ja niille on luotu oma Storyville Studios -sivusto.

People Value Company –yhteisyritys perusteilla

Kuten projektin koordinaattori Thomas Hammer-Jakobsen seminaarin avauspuheessaan kertoi, E2C-projektin loppuminen merkitsee myös uuden alkua. Projektikonsortio on perustamassa People Value Company -yritystä, joka ryhtyy kaupallistamaan projektissa kehitettyjä työtapoja ja prosesseja.

Uuden yrityksen punaisena lankana on, että ikääntyminen tulisi nähdä kansantaloudellisen rasitteen sijasta mahdollisuutena. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi käyttäjätestien valjastusta ikääntyneille suunnattujen palveluiden kehittämiseen. People Value Company on kansainvälinen yritys, jonka toiminnassa ovat tavalla tai toisella mukana kaikki E2C-projektikonsortioon kuuluvat organisaatiot.

Projektin verkkosivut

Kolmivuotiseen projektiin osallistuvat Forum Virium Helsinki, Copenhagen Living Lab, Waag Society, Laurea-ammattikorkeakoulu, Halmstadin kunta ja yliopisto Ruotsista. Express to Connect on osa eurooppalaista Ambient Assisted Living -yhteisohjelmaa. Sen tavoitteena on kohentaa ikääntyvien elämänlaatua ja vahvistaa Euroopan teollisuuden asemaa tieto- ja viestintäteknologian avulla.

 

Lue myös